Tänään on viikon ainoa aamu, jolloin saan nauttia mieheni seurasta. Tai oikeastaan koko sunnuntain. Me emme tapaa oikeastaan, kuin vain sunnuntaisin, mutta soittelemme sitäkin useammin. Sunnuntai on ihana päivä, sillä silloin me näemme. Toisaalta elämä jatkuu sunnuntaisinkin. Tänäänkin lapset tuntui kinaavan joka asiasta. Voi, kun minun teki mieleni kertoa heille, että hei nyt nautitaan. Nautitaan, sillä tämä yhdessäolon mahdollisuus, ei toistu ainakaan viikkoon. Lopulta päädyimme vain siihen, että mieheni lähti toisen lapseni kanssa pudottamaan lumia talomme katolta ja minä jäin siivoamaan toisen lapsen kanssa. Tarkoitus olisi lähteä pulkkamäkeen. Josko siellä minulla olisi edes hetki aikaa olla mieheni kanssa.

Palataampa aamupala pöytään. Jossa nuorimmaisen suu kävi koko ajan. Me istuimme nuutuneina, mutta toiveikkaina tulevan päivän suhteen. Luin kahvia hörppiessä paikallislehteä ja huomasimme erään tutun talon olevan myynnissä. Tiesimme, että talo tulisi myyntiin, mutta yllätys se oli silti. Eräs yrittäjä ystävämme on ollut ahdingossa, hän on hakenut pankilta apua. Kuitenkin, kuten tiedetään pankit ei ole avustusjärjestöjä etenkään, jos kyseessä on yrittäjä. Ystävämme oli jo kertonut ettei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kun myydä tai talo menee vasaran alle. Nyt se tuli vaan niin todelliseksi. Mietin tämän pienen paikkakuntamme raadollisuutta. Yhteisöllisyys on kaukana. Mietin, kuinka tällä myyntiilmoituksella spekuloidaan. Miltä tämän perheen 4 lapsesta mahtaa tuntua palata huomenna pieneen kyläkouluumme. Vain onko sittenkin niin, että elämä jatkaa matkaansa. Toivon ystäväperheen vuoksi, että kukaan ei edes näkisi tätä ilmoitusta. En ole uskonnollinen, mutta nyt tuli pakostikkin mieleen, että Luoja auta tätä perhettä. Kauheinta yrittäjyydessä kai on se, että yrityksen kaaduttua tuntuu väistämättä kaatuvan koko perhe. Konkurssien suoma häpeä tuntuu vaikuttavan lapsiinkin. Ja taatusti lapsiin vaikuttaa sen oman kodin menettäminen. Toki on mahdollista, että vanhemmat saa esitettyä lapsille jotain muuta, kun mistä todellisuudessa on kyse. Mitä nuorempi lapsi sen paremmin häntä voi suojella aikuisten asioilta. Meitä kai voisi pitää melko onnekkaana, sillä meillä on toivoa selvitä. Me olemme aina pitäneet omaisuutemme erossa, yrityksen veloista. Kuitenkin ymmärrän myös niitä, jotka ovat valmiita riskeeraamaan kaiken. Tämä luovuttamisen tiekään ei ole helppo.

Samaisella aamupalalla kyselin toisesta ystävästä tai oikeastaan varmaan entisestä sellaisesta, sillä hän ei enää pidä meihin yhteyttä, eikä vastaa puhelimeen. Hän on ollut miehelleni erittäin tärkeä. Hänen mielestään me vaan luovutettiin liian aikaisin. Hän itse selviytyy, kuin ihmeen kaupalla tilanteesta kuin tilanteesta. Hän on saman alan yrittäjä, kuin mekin. Ehkä hän kokee, että meidän luovutuksen myötä häneltä puuttuu taistelupari tai sitten hän menestyvänä yrittäjänä ei tarvitse kaltaisiamme ystävä piiriinsä. Niin tai näin, hänestä ei ollut kuulunut menneellä viikollakaan.

Täydellistä sunnuntaita varjostaa maanantai. Sunnuntai on päivistä parhain, kunnes mieheni lähtee taas maanantai yönä ja palailee lauantai yönä. Maanantai on aina pahin. Silloin tuntuu tulevan aina vaan huonoja uutisia ja isoja laskuja. Onni on, että maanantai on vain kerran viikkoon ja yleensä loppuviikkoa kohden päivät vaan paranee. Ensi-viikolla on taas paljon asioita hoidettavana, paljon tehtävää ja aikataulut on tiukat, mutta minä selviän, sillä pian on taas sunnuntai. Jonakin päivänä Sunnuntai on jokapäivä, eikö vaan:).