Kulunut viikko oli hillitöntä menoa. Kuinka olisinkaan kaivannut apua jostain. En rahallista vaan ihan konkreettista apua. Olisipa meillä edes joku, joka voisi hieman laittaa kotia, auttaa lasten kanssa tai ihan mitä vaan.  Aikataulut meinasi mättää menneellä viikolla koko ajan, opiskelu vei mennessään, lapset ja lasten harrastukset vei kaiken ajan. Olin maailman onnellisin ihminen, kuin perjantai vihdoin eilen koitti. Odotin kovasti kokonaisia yöunia. Viikon tiukat aikataulut tekevät sen, että uni on katkonaista. Viikolla kertyy aina univelkaa, joten elämää suurempi rakkaus on aina perjantaisin oma tyyny. Nyt kuitenkin huomasin, että yö meni siltikkin hyvin katkonaiseksi.

Aamulla tunsin itseni huonosti nukutusta yöstä huolimatta melko pirteäksi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Odotin mieheni kotiin ja pakkasin lapset kohti metsäretkeä. Nuorimmainen kulki kelkan kyydissä. Minä nautin siitä keväisestä tuoksusta, ja valon määrästä. Sellaisella hakkuu aukiolla heittäydyin hankeen selälleen ja vain makasin. Halusin tallentaa sen hetken mieleeni. Miten ihana hiljainen hetki niiden rakkaimpieni kanssa. He seisovat vierelläni aina. Se hetki muistutti minua siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. Kesken retken myöskin löysin kevään ensi merkkejä. Nimittäin ison puskan pajunkissoja. Ne suorastaan kylpi auringossa. Minun oli pakko kerätä niitä muutama maljakkoon siitäkin huolimatta, että eräs ohikulkeva pääsi paheksumaan toimintaani. Hänen mielestään olin huono esimerkki lapsille, kun revin eläviä puskia. Hymyilin hänelle vain vastaukseksi. Josko hänkin huomaisi, että kevät on tulossa. Rohkenin samaiseen risukimppuuni keräämään muutaman koivun oksankin. En usko, että ne vielä lähtee hiiren korvia versomaan, mutta toivossa on hyvä elää.

Kevättä rinnassa taitaa olla miehelläkin. Meillä ei ole hirveästi rahaa, mutta silti hän oli ostanut minulle ihanan kaulakorun. Olen tiukassa taloudellisessa tilanteessa äärimmäisen huono ottamaan lahjoja vastaan, sillä nytkin tunsin syyllisyyttä. Pohdin, että koruun käytetyllä rahalla olisin saanut itselleni takin tai housut, lapsille jotain. Kuitenkin mieheltäni salasin omat syyllisyyden tunteeni ja kiitin. Hän on ihana. Hän jaksaa raataa perheemme eteen aina.

Huomenna on perheemme viikon ainoa vapaa päivä. Päivälle ei ole muuta ohjelmaa, kuin esikoisen treenit. Toivottavasti nämä harvat hetket on täynnä näitä elämää suurempia hetkiä. Tosin hetki täytyisi päivästä irrottaa myös yrityksen laskuihin vai antaisiko vaan suosiolla laskujen odottaa maanantaihin? Tuskin ne tuolta kansiosta kuitenkaan katoaa.