Onni on muuttanut sydämmeeni. En keksi mikä olisi muuttunut. Kaikki on aivan kuten ennenkin. Kuitenkin olen onnellinen ja tasapainossa tämän hetken. Toki olen väsynyt. Onhan elämä täynnä aikatauluja ja epätoivoisia yrityksiä pysyä ajan perässä. Nyt pääsiäisen aika toi mieheni kotiin neljäksi päiväksi. Sillä tiedolla jaksoin koko menneen viikon. Pääsiäisen aika merkitsee meille montaa asiaa, kuten yhdessä oloa, herkkuja, onnenmurusia, halituksia, unia, joita ei häiritse stressi ja painajaiset, sekä kaikkea sitä aikaa, jota perheellämme ei yleensä ole. Voi tätä ihanaa rauhan tunnetta. Me pohdimme vielä pari viikkoa sitten, että jos kaivaisimme pensselit ja maalit ja tarttuisimme remontti hommiin. Kuitenkin tiesimme jo heti eilen, että oikeasti me tarvitsemme tämän hetken ja levon. Tätä hetkeä ei saa pilata tekemättömät työt, täysi pyykkikori, eikä edes harmaat ikkunat, jotka eivät pian laske valoa sisään lainkaan. Nyt me olemme yhdessä ja rakastamme<3. Koskaan ei voi tietää, koska meillä on seuraavan kerran mahdollisuus pysähtyä, olla yhdessä. Vain tämä hetki, on se oikea.