Nyt se on totta. Paluu työelämään on aivan nurkan takana. Mennyt viikko onkin sitten mennyt hoitaessa mahdollisimman paljon asioita ennalta. Aikataulujen laatimista ja sen semmoista. Kun työt parin viikon päästä alkaa niin perheeni on valmis. Tottakai minua jännittää, että kuinka arjesta selviydymme, mutta rohkeasti tsemppaan perhettäni sentään yrittämään. Nyt jos koskaan on aika ottaa ne ensi askeleet ja jakaa vastuuta myös perheen toiselle aikuiselle.

Jännitystä ja romantiikkaakin meille taasen mahtuu. Minun esikoinen on rakastunut. Se on todella hauskaa seurata sivusta. Koska tämä on ensi ihastuminen niin mitä todennäköisemmin se tietää särkyneitä sydämmiä tulevaisuudessa. Nyt on vaan niin ihanaa ja erikoista seurata, kun esikko huokailee, ei kuule, eikä oikein näekkään, jos sitä ei ole otsaan liimattu. Urheilu puolella hänellä on nyt entistä rakempaa, joten on mahtavaa, että hän saa voimaa ihastuksestaan. Se tuntuu hänestä, kuin aarteelta sateenkaaren päässä. Hän ei ihastuksestaan puhu kavereilleen. Hän ikäänkuin pelkää sen tunteen menevän rikki.
 
Myös tämä ns. vastakappale on kilpaurheilija, joten he oikeastaan ei koskaan näekkään. Näin ollen äitinä voin olla huoleton sen suhteen, että esikkoni tekisi jotain harkitsematonta. Tuossa iässä ihastuminen tarkoittaa lähinnä huokauksia, kauko kaipuuta, pieniä kosketuksia ohimennen ja viipymisiä peilin edessä. Siihen ei vielä liity onnekseni mitään sen suurempaa. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo. Näen ne tulevat pettymykset kasvattavina. Silloin minulla on taas tarjota esikolleni olkapäätä jota vastaan itkeä. Aivan kuten tänään, kun hän vuodatti kyyneleitä. Kyyneleitä, jotka tuli pettymyksestä ettei hän ole riittävän hyvä lajissaan. Ja näitä pettymyksiä on nyt tulossa paljon. Minusta hän on paras ja kaunein. Se ei vaan riitä. Ja mitä suuremmaksi hän kasvaa sen enemmän hän joutuu käsittelemään noita pettymyksen tunteita yksin, sillä enää en voi ihan kaikilla kilpamatkoilla olla mukana. On aika KASVAA. vaikka ihan vähän minä vielä pidän kiinni siitä pienestä, joka hän ennen oli ja sisältä on vieläkin.
 
Minä olen maailman onnekkain, että minulle on suotu nämä lapset ja tämä elämä, joka on täynnä mahdollisuuksia. Lopuksi: