Täytyy myöntää etten oikein ole syksyihmisiä. Syksyllä rakastan villasukkia ja kynttilän valoa. Ulkona oleva kylmyys ja pimeys saa minut kuitenkin vain kaipaamaan talviunta. Kuitenkin syksyssä on puolensakkin ja tänä vuonna sen puolen nimi on arki. Arki jolloin lähden aamulla töihin, tulen töistä ja illat harrastusten parissa, nukkumaan ja sitä rataa. Se kuinka pelkäsinkään, että kuinka lapseni pärjäävät, ajatus omasta riittämättömyydestä on jotenkin jäänyt taka alalle. Olen nimittäin huomannut kaiken virtaavan omaa tahtiaan tässä arjessa. Vielä kertaakaan en ole huomannut lasten unohtaneen kouluunlähtöään, mieheni on parhaansa yrittänyt auttaa ja jos kaikkea ei ehdi niin sitten ei vaan ehdi. Olen jopa melkein hyväksynyt sen.

Ajankäyttö on myös arjen myötä tehostunut. Miten sitä osakaan tehdä montaa asiaa kerrallaan. Myös muutoksia on tulossa arkemme myötä, sillä mieheni lopettaa vihdoin ja viimein viikonlopputyöt. Nyt ensimmäiset vapaat viikonloput on mennyt juhliessa niin iloisissa, kuin surullisissakin merkeissä. On ollut ristiäisiä, häitä, ja  hautajaisia. Odotan innolla sitä oikeaa vapaata viikonloppua. Olemme sopineet jopa tuttava perheiden kanssa illanistujaisia tänne meille, jolloin minulla on mahdollisuus taas emännöidä ja nauttia hyvästä seurasta. Siihen ei ole ollut oikeastaan aikoihin mahdollisuutta.

Nyt jos koskaan kuulostaa siltä, että asiat ehkä hiljalleen järjestyy. Kuitenkin elämä on ollut viime vuosina sen verran rankaa, että en uskalla juhlia huomista. Uskallan vaan nauttia tästä hetkestä.