Jonkinlainen ammattillinen kriisi ropistaa kroppaa. Työasiat pysyvät häivähdyksenä mielessä koko ajan. Jotta saisi aivot haukkomaan happea paniikin omaisilta ajatuksilta, ilahdutin itseäni aivan liian pitkästä aikaa tarttumalla haravaan ja siivoamalla pihaa tulevaa talvea varten. Kesän kukat on kerätty pois ja terassikalustot siirtyneet varastoon. Kun leikkasin ruusua talvehtimaan niin huomasin oksan, joka sitkeästi oli uhannut talven läheisyyttä rakentamalla uusia nuppuja. Se oksa nuppuineen on nyt sisällä lämmittelemässä kynttilän valon loisteessa. Häivähdys kesää ja tulevaa talvea samassa kuvassa. Myös ulkona loistaa kynttilät. Pieni hetki saunassa kynttilän valossa kruunasi illan. Ihanaa lepoa ja tekemisen meininkiä. Minä hiljenen tänään elämän äärelle ja odotan huomista. Minä tarvitsen tämän hetken jolloin minulla on kaikki. Kaikki kuten perhe, hiljaisuus, kynttilän valo tuomassa lohtua ja lämpöä. Tällä hetkellä minä annan työn ja muiden asioiden painua taustalle. Haluan olla kokonainen, tämän suloisen syksyisen illan.

 

Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia;
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys.
Ivan Turgenjev