Hesarissa oli juttu ”Lamasta selvinneen tarina” Kirjoittaja Jussi Sippola 20.1.2015. Jutussa kerrotaan viime lamasta selvinneestä yrittäjästä. Jutussa sivuttiin Ruut Sjöblomin väitöskirjaa, jossa hän oli haastatellut 22 edellisen laman aikaista yrittäjää. Tässä suora lainaus jutusta

” Yrittäjien tarinat olivat karuja: kaksi oli yrittänyt itsemurhaa, yhden puoliso oli tehnyt itsemurhan. Mutta tarinoissa oli myös toivon pilkahduksia. Ihmiset selvisivät, vaikka lama vei heidät pohjalle.”

Olen tässä blogissa pohtinut tämän uuden laman vaikutuksia perheeseeni, konkurssin tuomaa taloudellista ahdinkoa ja omaa ahdistustani. Tämä blogi on ollut ainoa paikka purkaa tuntemuksiani. Viimeisiltä vuosilta kaiken työn ja selviytymisen ajalta on vain hataria mielikuvia todellisesta elämästä. Sitä on tullut haastettua omat psyykkiset ja fyysiset voimavaran äärimmilleen näiden vuosien aikana niin monta kertaa, että voi vain ihmetellä miten on selvinnyt. Nukutut tunnit ovat olleet kovin vähäisiä ja miehellä taatusti olemattomia hänen tehdessä työtä selviytymisen eteen.

Tuttavissa on niitä paljon, jossa yrittäjän vaimot ovat menettäneet mielenterveyden väliaikaisesti sekä osa myös pysyvästi. Ihan yksittäinen tapaus löytyy, jossa puhuttiin yrittäjän tehneen itsemurhan. Viime laman myötä opittiin jättämään entisille yrittäjille hieman ihmisarvoa, vaikka muuten konkurssi yrittäjät luokitellaankin kakkosluokan kansalaisiksi. Voin kertoa, että konkurssin tullessa osaksi elämää ja todellisuudeksi minäkin taisin olla niin syvässä epätoivossa, että toivoin elämän päättyvän ja mietin miten se päätyisi. Voimaa sai jatkaa lapsista ja lasten suojelusta. Mielenterveydestä en tiedä. Koko ajan näin konkurssin loppuvaiheessa kiristyy henkilökohtainen talous siinä määrin että koko tämän prosessin ajan olen pelännyt oman jaksamisen loppuvan ja taas toivon voimaa jaksaa hetki kerrallaan. Epätoivo ja yksinäisyys on pettämättömän huolestuttava yhdistelmä. Olen kuitenkin vielä hennolla otteella terveessä elämässä. Puhun kai psyykkisestä terveydestä. Jaksan taistella, mutta se on varma, että jälkiä näistä epätoivon vuosista jää. Taistelusta perheen voimavarojen ja talouden säilyttämisen suhteen. Olen helpottunut jos tämä jonakin päivänä on ohi. Ehkä joskus voin katsoa vaan taaksepäin ja todeta, että on tehty ja opittu. Ja toivon, että lamassa kasvaneet lapseni selviävät ja vahvistuvat, eivätkä muistelisi lapsuuttaan köyhänä vaan muistaisivat ne hyvät hetket elämässä. Toivon, että he näkisivät lapsuuden kotinsa turvasatamana vanhempien väsymyksestä huolimatta. Ehkä tämä lama lapsille näyttäytyy vain meillä vanhempien muistamattomuutena, ajoittaisena kiukkuna ja siinä ettei aina ole vara ostaa kalleinta tai välillä niin mitään. Kuitenkin lasten perustarpeet on tullut tyydytettyä. Siksi toivon, että olisin onnistunut suojaamaan lapsiani epätoivolta.

On jokseenkin tulevaisuuden kannalta tärkeää, että yrittäjistä ja heidän oikeuksista sekä velvollisuuksista puhutaan. Puhe toivottavasti tuo aikaan muutosta. On hyvä, että julkisuuteen löytää tiensä useammankin yrittäjän kertomukset epäkohdista ja työn rankkuudesta. Me emme pärjää ilman yrittäjiä, emme koskaan. Siksi toivon jotain muutosta yrittäjien hyväksi ja jatkuvuuden tukemiseksi. Ja jos joku yrittäjä epäonnistuu niin haluaisin ja toivoisin, että se rinnastettaisiin rivityöntekijään, joka sai potkut. Ilman, että häntä syrjittäisiin elämässä kuin taloudellisissakaan asioissa. Vain harva yrittäjä kuuluu epärehelliseen kastiin, jotka huijaavat menestyäkseen tai jonka toiminta on muuten epäilyttävää. Suurin osa yrittäjistä perustaa toimintansa rehellisyydelle. Siitäkin huolimatta ettei rehellisyys riitä tuomaan elantoa, menestystä ja onnistumista. Silti he yrittävät. Ompa niitäkin yrittäjiä epäonnisten joukossa, joilla ei vain suksi luista ja konkurssiin johtavat tapahtumat eivät ole aina yrittäjästä riippuvaisia. Esimerkiksi:

http://www.radiocity.fi/vapaalla/nain-teet-konkurssin-vaikka-maksat-verot-en-suosittele-kenellekaan-13746

 Tällä hetkellä olen jälleen niin väsynyt, että pienikin vastoinkäyminen suistaa mieleni syöksykierteeseen. Tänään minun takuuvarma autoni, joka ei ole edes vanha, mutta silti rakas vinkaisi vaan minulle, ettei jaksa herätä tähän päivään. Perusongelma, eikä edes suuri, mutta sehän kai tarkoittaa taas uutta laskua. Korjaamo kiittää, mutta minä saan taas hetken enemmän järjestellä aikatauluja ilman autoa ja pohtia rahoja auton korjaukseen. Ihan muutama lasku odottaisi tuolla maksajaa ilman uusiakin laskuja. Siis kaikki tämä vasta sitten, että jos minun autoni ei päätä korjaantua itsestään. Onhan niitä ihmeitä sattunut ennenkin. Harvemmin vaan meille. Kuitenkin jos ei odota ihmettä niin saattaa yllättyä positiivisesti. Josko alkava viikko toisi meille ratkaisun avaimet tähän kaikkeen? Jotenkin odotan. Odotan lomaa elämästäni ja konkurssista. Hitaasti, mutta varmasti loppusuoralla ollaan totean tähän loppuun.

 

                    kissan%20el%C3%A4m%C3%A4.jpg