Ilmassa on ihan kamalaa hajamielisyyttä. Pää ei jaksa enää kantaa sitä kaikkea informaatio tulvaa mitä koko ajan tulee joka paikasta. Aikaa on aivan liian vähän tehtävään työmäärään verrattuna. Kiirettä kotona, kiirettä töissä. Muistettavaa aivan liikaa. Tuhannet muistilaputkaan ei muistuta minua tarpeeksi. Sitä unohtaa ja unohduksestahan seuraa entistä kovempaa kiirettä. Rahaakin on liian vähän verrattuna tuohon laskupinoon ja kaikkiin muihin menoihin. Koti on yhtä kaaosta ja unta liian vähän. Unohtaisin kai jalkanikin, jos se ei olisi minussa kiinni. Pään unohtamista en edes huomaisi, enkä sitä kyllä kaipaisikaan ainakaan heti.

En saanut hakemaani työpaikkaa, mutta toisaalta tässä hajamielisyydessäni olen vallan kiitollinen. Miten voisin juuri nyt tässä kaaoksessa omaksua uuden työn haasteet, kun en selviydy päivittäisistäkään rutiineista. Elämä tuntuu pyörivän radallaan ainakin sataa ja kahtakymppiä. Hengitä, minä muistutan itseäni, sillä kiireettömissä hetkissäkin päässä on kamala kaaos. Päätä särkee ja väsyttää. Keskittymiskyvystä ei ole tietoakaan. Yksinkertaiset asiat tuntuvat kamalan monimutkaiselta. Minusta tuntuu etten ymmärrä ympäristöä, eikä ympäristö minua. Jonakin päivänä vauhti pysähtyy. Yhtään se hetki ei tunnu nyt kovin realistiselta. Tässä kirjoittaessa kuulen, kun mies repii auki kirjekuoren kerrallaan. En edes uskalla ajatella, mitä kaikkea kuorista löytyykään. Tänään kirjeitä on tavallista enemmän, sillä kukaan ei ollut muistanut hakea postia koko alkuviikolla. Ei auta, kun kerätä itsensä ja lähteä tirkistelemään lisää riittämättömyyttä arkeen. Hengitä, minä taas muistutan. Tervetuloa yksi kokonainen yö, jolloin alitajunta antaa minun nukkua. Yksi yö jolloin minä muistaisin hengittää. Uni, joka puhdistaa levottoman mieleni. Olisiko se yö jo ihan nurkan takana? Ainakin minä sitä arvostaisin, juuri nyt.

"Oikea aika rentoutumiseen on silloin, kun sinulla ei ole aikaa siihen. "— Sidney J. Harris