No nyt se on tullut. Virallinen päätös konkurssillemme. Olen lukenut päätöksen ja näyttäisi siltä, että mitään uusia taloudellisia velvoitteita ei päätös sisältäisi ja näyttäisi myös, että ei myöskään mitään sanktioita. Lopputulos oli melko odotettu, olihan yrityksen asiat melko kunnossa (konkurssitilasta huolimatta).  Tokihan sitä odotti yllätyksiä aivan loppuun asti, jotka ovat siivittäneet matkaamme tähänkin saakka. Väärinkäsityksiä, väärin tulkittuja asioita, joita on oikaistu oikaisemasta päästyäänkin. Vielä kerran ensi viikolla soitan asianajajalle ja varmistan, että oliko tämä todella tässä? Onko nyt menetetty kaikki mitä menetettävissä on? Päätöstä lukiessa odotin maanjäristystä tai helpotusta ja kumpaakaan ei tullut. Kirvelevä ajatus vaan normaaliudesta käväisi mielessä. Onko nurkan takana mahdollisuus normaaliin elämään? Toki kuten aiemminkin olen sanonut taloudelliset tappiot hivelevät vielä hetken lompakkoamme yrityksen seurauksena, mutta onko niin että voisimme kuitenkin selviytyä? Voisimmeko lopulta olla ihmisiä ja hengittää ilman tätä menetystä? Menetystä joka vei monta tuttavaa, joita ystäväksi luulin. Joka toi elämään huolta, murhetta, häpeää ja taloudellisia velvoitteita. Menetystä joka koetteli suhdettamme ja omalla tavallaan lapsianikin. Voisinko nyt huokaista ja tuntea helpotusta. Tätähän minä olen odottanut, miksi se ei tunnu miltään juuri nyt? Onko niin, että en uskalla huokaista.


                                               
                                           "Rikkinäisyytemme voi olla portti uuteen elämään"