Tänään olisi 13. päivä ilman tupakkaa. Täytyy sanoa, että tekee mieli nostaa hattua itselleen. Hatun noston ansaitsee myös perheeni, sillä elämä kanssani ollut entistä mutkikkaampaa ajoittaisten vieroitusoireiden myötä. Odotuksista huolimatta olen hengissä ja tupakantuska on käynyt hetki hetkeltä helpommaksi. Lopettaessa tupakointia tulee aivan liian helposti uskottua uskomuksiin. Jonkin uskomuksen mukaan kolmas lakkopäivä on vaikein ja sen jälkeen helpottaa. Näin ollen olin luonut itselleni mielikuvan, että kolmannen päivän jälkeen ei ole vieroitusoireita. Totta se varmaan on, mutta mieli on luonut näinä vuosina niin suuren riippuvuuden ettei siitä tainnut ihan kolmessa päivässä selvitä. Kuudes lakkopäivä oli kaikkein pahin. Silloin tuli itku ja hetken oli tupakka jo kädessä, mutta selvisin. Nyt tuntuu helpommalta. En kuitenkaan uskalla huokaista kai koskaan. Kun tupakoi tuli moni ongelma hengitettyä savuna ilmaan tai niin sitä kuvitteli. Perheen riitatilanteet haastavat ihan uudella tavalla, kun ei voi hengähtää tupakan kanssa. Myös arjen muihin ongelmiin on tullut otettua tupakan verran aina etäisyyttä, mutta nyt on täytynyt keksiä uusia tapoja käsitellä ongelmia. Ongelmia joita on entiseen malliin riittänyt niin töissä, kotona kun talouden puolellakin.

Tänään oli taas hetki jolloin tuli turhautumisen aiheuttama kiukku itku.  Ihan helppoa elämä ei ole vieläkään teinin kanssa. Onnistuin myös ylitulkitsemaan työkaverin sanoja ja kuulin ystävältäni totuuksia lapsen kasvatustaidoistani. Tunnetilaa ei kohottanut jälleen temppuileva auto, joka jälleen vaatinee taloudellista panostusta. Varmaan turha mainita, että sille panokselle on muutakin käyttöä. Kirsikkana kakun päälle minun sisarukseni perheineen ja mummoineen tulee meille. Onhan se kai minunkin lastenkin mummo, mutta äärimmäisen vähän sellainen hän kai on ollut. Hän on äärimmäisen haastava ihminen. Hän saa ihmisten uskon itseen, maailmaan tai mihin vaan romahtamaan nopeammin kuin myrsky paperitalon. Sisarustani ja hänen jälkikasvuaan on ihana nähdä mutta kokonaisuudessaan omalla tavalla hekin stressaa tulevaa viikonlopun kokoonpanoa. Ehkä kaikki menee hyvin. Tässä asiassa kuitenkin pätee sanonta ettei pessimisti pety. Tänä viikonloppuna koetellaan savuttomuutta ihan kunnolla. Varmaan koetellaan myös perhesopua siinä sivussa. Toisaalta nyt tilannetta helpottaa jokin alkava kevät virus, joka uhkaa viedä ääneni. Kun kurkku on kovin kipeä, niin ei tee mieli huutaa. Myöskään tupakka ei ole ensimmäisenä mielessä. Kaikesta stressistä huolimatta yritän hyödyntää kevät viruksen tuomaa väsymystä ja lasken mahdollisimman paljon asiaa valumaan suoraan viemäriin ilman varsinaista tarttumapintaa.

Tässä lakkoilussa tai lopettamisessa olen huomannut, että päivät etenee sittenkin. Vaikka juuri nyt en voi tai pysty ja jaksa panostaa ihan kaikkeen täysillä, niin yritän muistuttaa itselleni että tämä hetki on koko elämän polulla lyhyt aika. Jokainen päivä on entistä helpompi. Kun katson taaksepäin menneitä päiviä niin tunnen kiitollisuutta siitä vahvuudesta, jota en tiennyt sisälläni kantavan. Olen kiitollinen tehdystä työstä. Toivon, että vahvuuteni kantaa huomiseen… aina vaan.

 

                                                   ”Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa,
                                                                                      jota jatkuvasti kynnetään.”