Istun tässä ikkunan äärellä odottaen sateen loppumista jotta voin jälleen kadota lenkkipolulle. Lenkkeilystä on tullut minulle pakoreitti jonne voin kadottaa arjen aiheuttamat patoutumat. Minä en ajattele siellä lainkaan. Oikeastaan minä en tiedä ajattelenko elämässä enää ylipäätään. Tunnen vain kamalaa väsymystä. En tiedä onko se työn aiheuttama hämmennys mikä väsyttää, vai olisiko se sittenkin menneiden vuosien univelka joka tahmaa ajatuksia? Kesä on yleensä sitä aikaa jolloin lataan akkuja ja koen eläväni entistä enemmän, mutta tässä kesässä on jotain erilaista. Jotain joka vain lopulta väsyttää ja turhauttaa. Säätkään eivät tänä kesänä ole ihan hirveästi suosinut. En kuitenkaan usko sään olevan avain minun väsymykseeni. Ehkä pian alkava loma tarjoaa vastauksen hämmennykseeni ja väsymykseeni. Selkeästi elämässä on jotain joka vaatii huomiotani, sillä jostain tämä väsymys kumpuaa.

Loma jota niin kovin odotan ilman sen kummempia suunnitelmia, tuntuu siirtyvän päivä päivältä kauemmaksi tästä hetkestä. Työtaakka vaan kasvaa kasvamistaan, mitä lähemmäksi lomaa tulen. Osittain tämän taakan takia heitän loman alussa hanskat naulaan. Nukun ja syön. Juon aamukahvin kuin aika on, omalla terassilla nauttien.  Ihan vähän on listaa tekemättömistä töistä mutta yritän tehdä niitä ilman aikatauluja. Yritän löytää muutoksen tarpeen itsestäni ja suunnan unestani, levostani ja mielestäni. Tänä kesänä kello ei tule määräämään minun rytmiäni.

Minä mietin, mistä olen ennen löytänyt elämälleni suunnan, mistä kummasta olen löytänyt voimaa nousta kaaduttuani ja milloin minä olen jäänyt näin polkemaan paikalleen ymmärtämättä edetä. Koskaan aiemmin minä en ole vain tyytynyt turvalliseen arkeen peläten seuraavaa hetkeä. Tunnistan tarpeen muutokseen itsessäni ja elämässä. Tiedän vastauksen löytyväni minusta. Kumpa muu elämä vain ymmärtäisi antaa minulle hetken aikaa löytää uutta suuntaa. Tunnen että sisimmissäni tiedän mihin suuntaan mennä. Tunnen että alitajunnan ja tietoisuuden välillä on suuri tiedottomuuden meri, jonka itse olen epäuskollani rakentanut. Minulla on kaikki tarvittava sen ylittämiseen, rohkeus, myötätuuli, toivo ja matkalta löytyy varmasti tarvittava uskokin. Rakkautta minulla riittää. Siksi rohkenen väittää että lopulta huonosta suuntavaistosta huolimatta navigoin perille mieleni syövereissä.  Minä lopulta löydän sen merkityksen ja tarvittavan muutoksen. Minun täytyy löytää aikaa oppiakseni näkemään ihan uudelta kannalta. Pois negatiivisuudesta, pois raskaudesta ja löytää elämän sietämätön kepeys.