Kokonaiset viisi viikkoa savutonta elämää on jäänyt taakse. Ei lainkaan hassumpaa, mutta ei aina niin helppoakaan. Ajatusten kasassa pitäminen vaatii ajoittain ponnistelua. On jotenkin vaikea ajatella yhtä asiaa alusta loppuun. Yhden ajatuksen aikana päässä viuhahtamaan ohi sata muuta yksinäistä ajatusta. Asioiden loppuun saattaminen on haastavaa. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen ja onnellinen, että en tarvitse enää tupakkaa (ehkä). Nämä arjen haasteet ovat haastaneet myös tupakoimattomuuttani. Riitoja teinin kanssa, tappelua miehen kanssa ja entäpä sitten työ. Olen melkein sanaton sen edessä, mitä saamme kokea työrintamalla. Toistaiseksi tili tulee edelleen ajallaan ainakin osittain mutta mikään muu ei ole enää niin varmaan. Kuitenkin kokonaisuudessaan on helpottavaa että on haasteita kasata yksittäisiä ajatuksia, sillä tämän ansiosta tulee elettyä hetki kerrallaan. Älyllinen kapasiteetti ei riitä huomisesta murehtimiseen. Jokaisen hetken tuntee ihan erilaisena. Minuutissa pystyy tuntemaan koko tunteiden kirjon. Kuulostaa hullulta, mutta olen tullut tulokseen että sitä tämä on. Kuka terve ihminen myrkyttää itseään vuosikymmeniä kärsiäkseen nämä vieroitusoireet ja vielä kuvittelee olevansa tervejärkinen. Ei,  olen tavalla tai toisella menettänyt järkeni aloittaessani tupakoinnin tai viimeistään lopettaessani sen.

Meillä on taisteltu koko kevät enemmän tai vähemmän teini-iän kanssa. Tai niin minä luulin. Minun esikoiseni rakastaa omaa lajiaan. Hän on rakentanut elämänsä perustukset harrastuksensa päälle. Me vanhemmat aika ajoin olemme yrittäneet muistuttaa lasta että elämässä pitää olla muutakin kuin kilpailu. Kilpaharrastus on näyttänyt meille niin hyvät kuin huonot puolensa. Tämä harrastus on maksanut aikaa ja todella paljon rahaa. Eilen esikoiseni kertoi pohtineensa että nyt on aika lopettaa. Laji ei kantanut häntä sinne minne piti. Se kipu, jonka asian myöntäminen hänelle aiheutti oli aivan käsittämättömän luja. Yritin tarjota henkistä laastaria. Vaikka itse en niin välitä koko lajista,  niin täytyy sanoa etten minäkään riemuitse siitä mitä lapseni kokee.  Ne väsymys itkut, epäonnistumisen pelko ja se vuosien mittainen kilpailu on varmasti jättäneet häneen jälkensä. Kaikesta pahasta huolimatta hän antoi kaikkensa rakkaudesta harrastukseensa. Nyt tämä pieni suuri ihminen on pohtinut ja vääntänyt omaa riittämättömyyttään ties kuinka kauan. Hän sanoo ettei tähän tulokseen hetkessä tulla. Ei varmaan, sillä harrastus edustaa hänelle koko elämää. Siellä on ollut vuosien ajan lähes kaikki hänen sosiaaliset suhteet sekä usko, toivo ja unelmat. Ei ihme, että teini-ikä on tuntunut tavallista kovemmalta haasteelta. Eilen hän siis kasasi itsensä ja kertoi meille vanhemmille. Kerrottuaan hän itsevarmoin askelin taapersi päätöksensä kanssa asiaa valmentajilleen toimittamaan. Hän olisi kertonut hoitavansa luvatut velvoitteet ja lopettaa sen jälkeen ainakin toistaiseksi. Valmentajat ilmoittivat etteivät  he tänään juttele mistään asiasta vaan palataan asiaan ensi kerralla. Ehkä meidän aikuisten maailmassa se pieni hetki tulla kuulluksi ei ole niin merkityksellinen kuin lapsen, joka on juuri tehnyt elämänsä vaikeimman päätöksen. Sillä hetkellä tästä pienestä ihmisrauniosta hävisi tuulen mukana ne tuhkatkin. Saa nähdä kuinka tämä alakuloa aiheuttava asia etenee.

Iloa ei taas elämä juuri kauhalla ammenna. Tämä muutos joka on vellonut elämässämme jo niin pitkään saa minut voimaan pahoin. Onko enää koskaan tulossa hetkeä jolloin eilinen muistuttaa huomista? Jos on hetki jolloin sanon, että onneksi jokin asia on hyvin pelkään menettäväni sen.  Ehkä elämäni ilo on puhtaasti vain valo. Vaikka kesä ei meinaa olla tulossakaan, niin silti olen nauttinut monta ihanaa hetkeä lenkkipolulla hiljaisuudesta ja kesän tunnelmasta. Ensi kertaa tunnen luonnon tuoksut niin voimakkaana kuin tänä vuonna. Minä melkein maistan kesän. On ihana mennä viipottaa pitkin metsiä. Sadekkin on yllättänyt niin monta kertaa ja mikä sen piristävämpää. Ei siinä kesken lenkin voi kuin heittäytyä sateen armoille ja antaa sadeveden huudella arjen huolet hetkeksi pois.

 

                ” Tulee aika, jolloin uskot kaiken olevan lopussa. Se tulee olemaan alku” Louis L´amour

 

                            oppia.jpg