Elämä rakentuu ihanan katkerista lomahetkistä. On ollut ihanaa elää ilman aikatauluja. Ihanuutta edustaa kun saan herätä kuin tekee mieli, saan istahtaa kirjan ääreen kuin huvittaa ja nauttia luonnosta juuri niinä annoksina kuin kulloinkin tekee mieleni. Kuitenkin loma on myös ajallaan työntänyt alitajunnassani majailevan levottomuuden näkyväksi. Huomaan sen sisäisen ahdistuksen joka mielellään piiloutuu arjen kiireen taakse. Nyt minulla on ollut aikaa löytää se. Mielen levottomuus ja asioiden epäjärjestys on vyörynyt päälle kuin pikajuna ja jättänyt alleen kaiken järkevän ajattelun. On helpompi hymyillä kun antaa tämän levottomuuden tulla täysin näkyväksi. Minä olen kaikki nämä hetket puhunut ja ajatellut miten hullusti raha-asiamme ovat konkurssin jäljiltä, mutta nyt ne tuntuvat vyöryvän entistä kovemmin päälle. Ajatukset eivät tunnu järjestyvän vaikka kuinka yritän. Asiat vaan tuntuvat menevän entistä enemmän sotkuun joka taas osaltaan lisää ahdistusta. On niin hämmentävää kun ennen niinkin järkevästä ihmisestä, kuin minä, on tullut tälläinen tyhjäpää. Tässä ei pysy ajatus päässä edes sen vertaa, että ehtisi helpostusta toivomaan. Tuntuu kuin monet ahdistuksen tunteet kumpuavat tästä päivästä, mutta myös menneestä. Ne kumpuavat särkyneistä unelmista ja turhista toiveista, ihmisistä jotka veivät elämän perustuksista kiven kerrallaan. Tiedän kaaoksen olevan ehkä hallittavissa kun vaan osaisin pysäyttää ajatukseni. Löytäisin ratkaisun tähän hetkeen, joka on tässä aivan nenän edessä kuitenkin. Ehkä olen vaan niin lähellä etten löydä sitä.
 
Elämä koostuu niin monista tekijöistä. On vaikea sanoa että miksi minut erittäin vahvan ihmisen muka kaataisi taloudelliset asiat, sillä minä en koskaan ole ollut pinnallinen ihminen. Minä en koskaan ole mitannut onnen määrää rahassa. Minusta elämän todelliset arvot ovat läheiset. Lähimmät minulla on edelleen. On niin monta rakasta ja niin monta vähemmän rakasta. Kyky antaa anteeksi niille jotka ovat satuttaneet, on lisääntynyt vuosien saatossa. Katkeruuteen sorrun ajoittain mutta minä todella yritän. Voisiko olla niin etten olekkaan väsynyt pelkkään taloudellisiin ongelmiin vaan olen väsynyt olemaan vahva? Ehkä se onkin yleistä väsymystä, herkkyyttä joka reagoi kaikkeen muutokseen yhdessä menneisyyden taakan kanssa. Vaikka taloudellinen huolikin on varsin realistinen. Pelkään että esimerkiksi esikoiseni ei sopeudu uuteen tilanteeseen. Kuinka turvata lasten taloudellinen tulevaisuus kun omastakaan ei tiedä? Me ei oikeastaan koskaan olla oltu raharikkaita vaan toimeentulevia. Minä muistan auttaneeni monia, niin ennen kuin nyt, kun meillä ei siihen ole edes vara. Eräs perhe oli meidän avustettavien listalla. Oikeastaan kyse ei ollut avustamisesta vaan puhtaasti tarkoitus oli ilahduttaa heitä asioilla joita he kokivat tarvitsevansa, mutta heillä ei ollut siihen vara. Me pyrimme tarjoamaan heille silloin tällöin tätä arjen luksusta. Nyt tämän perheen äiti totesi, että näin sen piti mennä. Hänen mielestään osamme ovat vaihtuneet ansaitusti. Ennen hän kadehti minun kampaaja käyntejä kun nyt minä saan vuorostani päivitellä hänen menojaan. Me itse elimme taloudellisesta vakaudesta huolimatta melko vaatimatonta elämää. Toki meitä voi syyttää siitä että olen aina yrittänyt lapsilleni saada sen mitä he tarvitsevat, ei kuitenkaan markkinoiden parasta vaan tarvittavan. Vaikka tilanne on nyt mikä on, niin jokaikinen päivä minä toivon, että puuttukoon minulta mitä vain kunhan lapsillani on mitä he tarvitsee. Lähinnä minua ihmetyttää miten kukaan tai joku voi iloita toisen epäonnistumisesta. Minä useimmiten iloitsen ihmisten onnistumisesta. Toisen ihmisen, ystävän, läheisen epäonni ahdistaa enemmin kuin saa ajattelemaan jonkun ansaitsevan sen. Tässäkään tapauksessa minä en ihmettele heidän menojaan. Olen onnellinen, että heillä on vara kaikkeen siihen mistä he unelmoivat kaikki nämä vuodet. Hyväksyn sen että osamme ovat vaihtuneet. Silloin se on tarkoitettu niin.
 
Yleensä elämässä olisi helpompi olla onnellinen toisen puolesta kuin kantaa kaunaa, kateutta tai kakeruutta. Avaamalla sydämen toisen onnelle on määrällisesti mahdollisuus kokea enemmän ja aidompaa onnea. Viime viikollakin epätoivoni syövereissä sain sisarukseltani viestin rakenneultrasta, että he odottavat tervettä poikaa. Tunsin niin suurta iloa ja onnea heidän puolestaan sekä varsin omasta tätimäisestä puolestani että onnen kyyneleet tuli tirautettua. Vieläkin viestiä ajatellessa, se saa suun vääntymään hymyyn. Voin vain toivoa paljon onnea pienelle miehelle matkalla tähän maailmaan. Toivon koko sydämestäni että saadaan nyytti terveenä iloksemme ja onneksemme. Ilman että löydän onnen aiheita oman napani ulkopuolelta, en kai saisi näinä päivinä kokea onnea lainkaan. Onni on tässä ja nyt. Välillä onni on vaan niin pieninä muruina ettei sitä voi tuntea, se pitää etsiä ja nähdä. Minä toivon että olkoon tulevaisuuteni millainen tahansa minulla on aina maailmassa edes muutama ihminen, joiden jaetusta onnesta ammentaa ja joille tarvittaessa kätensä ojentaa.

 
 
 
 
"Vuodet vähenee,
varo ettei kaikki ohi mee.
Unelmat ei ketään joka päivä syötä.
 
Ja pahimpia on aamut
joiden päättymistä ei näy
mä pelkään aina ne saa mut
ja niin lopulta käy."
-Maija Vilkkumaa