Miltä näyttää huono päivä? Aamulla lasten kanssa kaamea tappelu heti silmät auki saatuani. Olen viittä vaille myöhässä tärkeästä työpalaverista, kiireellä menossa tai lähdössä kun lapsi kysyy, että äiti entä se kurkku. Siinä vaan kysyn, että mikä V***n kurkku. No sellainen piti olla siis juuri tänään koulussa ja asiasta on kuulemma tiedotettu. Ei muuta kuin kamat autoon ja pennosia keräilemään ja kurkkua hakemaan. Lompakkohan näemmä siis on siinä toisessa autossa joka on miehen matkassa töissä. Soitto töihin että myöhästyn. Kaupan kautta, kotio kurkun kanssa kun huomaan juniorin sukissa reiän. Huomauttamalla asiasta kuulet niiden olevan varsin viimeiset sukat koko talossa. Tottahan se ei ole kun juniori ei vaan saa käsiä irti puhelimennäytöstä etsiäkseen sukkia. Voi p***e ajattelen ja tongin kaapista sukkia. Olen juuri jo menossa, pahasti myöhässä. Työssä aikataulut mättää koko päivän, myöhässä kaikkialta ja väärissä paikoissa väärään aikaan, koko helvetin päivän. Kaikki ohi juostessaan tuntuvat heittelevän henkisiä puukkoja toistensa selkään tai suoraan rintaan. Ihan sama, mutta kireää on. Päivän päätteeksi olen juuri laittamassa konetta kiinni kun tulee viesti, että hoida tämä ja tämä asia heti. Tekisi mieli vastata, että haistappa laa-laa-laa, mutta kilttinä tyttönä väsään asiat kuntoon. Kello on tuhat liikaa kun pääsen kotiin. Enää ei jaksa. Tuntuu kun rintakehällä olisi painoa tonni, eikä taatusti ole kertaakaan päivän aikana tullut vedettyä syvään henkeä. Kotona tuttu kaaos ja samalla kun heittelen tavaroita paikoilleen kuulen jurputusta millon mieshen tai lasten suusta. Koko ajan tasainen nalkustus. Oikein tuntee miten pinna kiristyy.
Sen hetken pelastaa puhelin, jonka näytöllä vilkkuu ystävän nimi. Vastaan toiveessa, pieni hetki ajatukset pois tästä ahdistuksesta. Ystävä paapattaa koko henkisen oksennuksen korvaani ja ahdistun entisestään. Kukaan ei ole koskaan kokenut mitään sellaista, mitään niin hirveää kuin hän ja kyllä hän ja sitä ja tätä, aina vaan hän. Nostan henkistä hattua ja toivon, että sen hetken hiljaisuus tulisi että saisin vedettyä happea. Kurjuuden maksimoimiseksi haen puhelun lomassa postin. Ja voi v***u , p*****e ja s*****a kun näen sieltä paljastuvan 6 laskua ja yhden kirjeen, joka sisälsi hieman suuremman laskun. Tämä lasku oli osoitettu olemattomalle yhtiölle, joka siis on mennyt ajat sitten konkurssiin. Tällä yrityksellä ei ole velkoja kun ei ole yritystäkään. Lasku oli vallan jokunen kymmenentuhatta vaatimattomasti. Mitä v****a, minä ajattelen. Samaan aikaan siis koko ajan kuuntelen ystäväni paapatusta, tasainen valituksen virta kulkee läpi korvien. Olen viittä vaille räjähtämässä. Hän ei edes kysy mitä minulle kuuluu. Laitan siinä paapatuksen lomassa viestiä entiselle asianajajalle, mitä v*****a. Asiaan on luonnollinen selitys ja se ratkeaa kyllä, ei hätää, kuuluu vastaus. Mutta minulla on hätä, minä en enää jaksa. Lopetan puhelun ystäväni kanssa ja olen henkisesti kuollut. Avaan loput laskut huomatakseni että on tullut karhu ja uhkaus laskusta jonka alkuperäistä laskua en ole koskaan nähnytkään. Voin vain todeta, minä en osaa enkä jaksa elää tätä elämää. Ja istun ihan vaan ensimmäistä kertaa tänään hengittääkseni kun mies tulee sanomaan että auto on nyt heti lähdettävä viemään huoltoon. Hänellä on ihan muutama muukin to-do listalla odottamassa tekijää. Ehtiihän sitä sillä kellokaan ei ole kuin sata. Ja eiköhän lapsetkin jotain puuhasteltavaa keksi. Lainata voi tekemiseen aikaa vaikka hengityksestä, unesta, levosta. Pidetään huoli, että syke. vauhti ja verenpaine on sata ja tarvittaessa enemmänkin. Pinnistää voi niin että otsassa sykkii.
Pahasti vali vali... Matkalla kohti parempaa huomista...
"Joskus täytyy hajota jotta voi taas eheytyä"
Sen hetken pelastaa puhelin, jonka näytöllä vilkkuu ystävän nimi. Vastaan toiveessa, pieni hetki ajatukset pois tästä ahdistuksesta. Ystävä paapattaa koko henkisen oksennuksen korvaani ja ahdistun entisestään. Kukaan ei ole koskaan kokenut mitään sellaista, mitään niin hirveää kuin hän ja kyllä hän ja sitä ja tätä, aina vaan hän. Nostan henkistä hattua ja toivon, että sen hetken hiljaisuus tulisi että saisin vedettyä happea. Kurjuuden maksimoimiseksi haen puhelun lomassa postin. Ja voi v***u , p*****e ja s*****a kun näen sieltä paljastuvan 6 laskua ja yhden kirjeen, joka sisälsi hieman suuremman laskun. Tämä lasku oli osoitettu olemattomalle yhtiölle, joka siis on mennyt ajat sitten konkurssiin. Tällä yrityksellä ei ole velkoja kun ei ole yritystäkään. Lasku oli vallan jokunen kymmenentuhatta vaatimattomasti. Mitä v****a, minä ajattelen. Samaan aikaan siis koko ajan kuuntelen ystäväni paapatusta, tasainen valituksen virta kulkee läpi korvien. Olen viittä vaille räjähtämässä. Hän ei edes kysy mitä minulle kuuluu. Laitan siinä paapatuksen lomassa viestiä entiselle asianajajalle, mitä v*****a. Asiaan on luonnollinen selitys ja se ratkeaa kyllä, ei hätää, kuuluu vastaus. Mutta minulla on hätä, minä en enää jaksa. Lopetan puhelun ystäväni kanssa ja olen henkisesti kuollut. Avaan loput laskut huomatakseni että on tullut karhu ja uhkaus laskusta jonka alkuperäistä laskua en ole koskaan nähnytkään. Voin vain todeta, minä en osaa enkä jaksa elää tätä elämää. Ja istun ihan vaan ensimmäistä kertaa tänään hengittääkseni kun mies tulee sanomaan että auto on nyt heti lähdettävä viemään huoltoon. Hänellä on ihan muutama muukin to-do listalla odottamassa tekijää. Ehtiihän sitä sillä kellokaan ei ole kuin sata. Ja eiköhän lapsetkin jotain puuhasteltavaa keksi. Lainata voi tekemiseen aikaa vaikka hengityksestä, unesta, levosta. Pidetään huoli, että syke. vauhti ja verenpaine on sata ja tarvittaessa enemmänkin. Pinnistää voi niin että otsassa sykkii.
Pahasti vali vali... Matkalla kohti parempaa huomista...
"Joskus täytyy hajota jotta voi taas eheytyä"
Kommentit