Minulla menee viikot stressatessa työtä niin, että oma arki siirtyy viikonlopuille. Niimpä minä jälleen olen vääntänyt, kääntänyt ja hikoillut nämä viikonlopun loputtoman pitkät yöt vuoteessa. Olen pyöritellyt kaikkea aina käytännön arjesta, taloudellisiin asioihin päässäni yön pikkutunnit. Yö on siinä mielssä armotonta aikaa, että silloin hiljaisuus mahdollistaa ajattelun. Vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta, niin ajatusten virta ei hiljene, eikä vaikene. Viime yönä minä taas huokailin ja hukuin mielikuvien tasolla laskuihin. Niimpä heti aamusta päätin tarttua tuumasta toimeen. Minä listasin kaikki kuukausittaiset menot ja lainojen lyhennykset aina seuraavan vuoden ajaksi. Käytin taloussuunnitelmassani kauniita värejä, jotka johdattivat rahamme kuukaudesta toiseen kuitattuihin lainoihin, tuoden toivoa huolettomammasta arjesta. Jos meillä olisi onnea matkassa niin viimeiset yrittäjävuosien aiheuttamat laskut loppuisivat jo tämän vuoden joulukuussa (hyvin epätodennäköistä), vapauttaen jälleen rahaa muuhun elämiseen. Kuukausi kuukaudelta rahaa jää enemmän ja enemmän. Selkeästi jo vuoden päästä voisimme olla "kuivilla". Siis jos meillä olisi hieman onnea ja myötätuulta matkassa mukana. Me emme tarvitse onnistuaksemme lottovoittoa vaan ihan perusjuttuja. Tarvitaan onnea jotta tulot pysyisi samana, mikään kallis ei menisi rikki ja kaikki pysyisi terveenä, eikä tarvitsisi taloutta muistakaan syistä lainalla tasata. Kuitenkin hyvin usein meillä on ollut enemmän epäonnea kuin onnea. Epäonnen kantamoinen toisensa perään usean vuoden aikana on johdattanut meidät ahdingosta toiseen lisäten taloudellista painetta, päätyen lopulta konkurssiin ja aina tähän päivään.

Minun pitäisi uskaltaa luottaa ja uskoa. On tässä onneakin matkassa ollut etenkin, jos oikein syvältä kaivelee. En usko, että perheessämme kenenkään terveys olisi lopultakaan kestänyt yrittäjyyden jatkumista. Vaikka nyt henkilökohtainen talous onkin yrityksen takia hieman kuralla, niin pahimmoillaan tässä voisi olla vielä yrityksen taakka hartioilla. Voin siis olla kiitollinen ja tuntea itseni onnekkaaksi, että minulla on "vain" yksi taakka kerrallaan. Muistan toki sen henkisen kivun konkurssin aikaan ja sen jälkeen. Niin uskomattomalta kun se tuntuukin, kipu on hellittänyt. Jäi vaan tämä suuri huoli omasta taloudesta ja saattaapi olla että ehkä siitäkin selviää. Koskaan en tule rahassa kahlaamaan, mutta en minä rahaa tarvitsekkaan kuin tasan sen verran, että jokaiselle päivälle on leipää, sähköä ja sopiva määrä maksettuja laskuja. Sekin on jo unelmaa. Siihen talouden tasapainoon ei vielä hetki sitten edes uskonut pääsevänsä enää koskaan, saati että siitä olisi edes uskaltanut unelmoida.

Monta harmaata hiusta on tässä taloudellisen taistelun tiimellyksessä tullut ja ihan varmasti paljon vielä tulee. Kuitenkin tuo konkreettinen asioiden paperille laittaminen loi uskoa siihen, että jos jaksaisi vain sinnitellä vielä hetken, niin saattaisi helpottaa. On elämässä muutakin kuin laskut ja raha. Huolta on näihin vuosiin mahtunut niin paljon, että olemme jääneet kurjimuksen kierteeseen. Jo pieni helpotus arjen taakassa saattaisi taas opettaa hymyilemään ja päästämään irti. On ihan naurettavaa odottaa sitä helpotusta ollakseen onnellinen, mutta niin se menee. Onnenhippusia maailmassa on monta, mutta mieleni tahtoo työntää ne hippuset pois ikäänkuin rusentaen ne huolien varjoon. Jonakin päivänä minulla on asenne ja sen myötä usko siihen että tänään on loppuelämäni paras päivä. Minä haluan kaataa esteet elämässäni, minä haluan oppia elämään hetkessä ja oppia arvostamaan tätä hetkeä. Toivon löytäväni ilon loputtomien taakkojen alta. Olen matkalla sinne, uskoon, toivoon ja iloon. Onneahan minulla on, sillä minulla on perheeni. Yritän muistaa olla perheestäni loputtoman kiitollinen, yritän muistaa kiittää heistä jokainen päivä, sillä he ovat minun elämäni ja voimani vaikka osaltaan koettelevat hekin joskus kestävyyttäni.

"Juuri ennen valoa, on pimeää.
Juuri ennen iloa, on surullisinta.
Juuri ennen uutta on vanhaa, välissä tämä hetki.
Oikea hetki, kasvun hetki."

-Satu Pusa