Sattumalta tämä päivä alkoi tuntua tutulta, kunnes muistin:
Kolme vuotta sitten olimme yrittäjiä. Emme ehkä niin suuria kuin hetki aikaisemmin olimme olleet, mutta olimme toivekkaita jälleen pitkästä aikaa. Olimme vastanneet alkavaan lamaan sopeuttamalla toimintaamme, työtä ja sopimuksia oli leivän verran. Olin ihan viittä vaille valmis taputtelemaan opintoni ja kaikki tuntui ihan hyvältä. Meillä ei ollut hätää. Elokuussa olimme ostaneet uuden työvälineen yritykseen lainarahalla. Työväline oli valittu olemassa olevien sopimuksien mukaan, jotka takaisi tarvittavan työn vuosiksi eteenpäin. Työvälineen hankkimiseen vaaditut takuut oli puristeltu omista talon nurkista. No onnella ja tyyneydellä on tunnetusti lyhyet jäljet ja tämä kallis työväline hajosi kolmannen osapuolen töppäilyjen takia lähes korjauskelvottomaksi, tänään kolme vuotta sitten. Se hetki kun nauroin pitkästä aikaa, päätyi juuri tähän onnettomuuteen.
Me yritimme hakea tapahtuneen tiimoilta kuluttajasuojaa, jota tunnetusti ei yrittäjillä ole. Kuluttajasuoja ei koske kahden yrityksen välistä kauppaa. Eli kun menet ostamaan firman piikkiin maitoa kaupasta ja maitopurkissa on piimää, niin et voi virallisesti asiasta valittaa. Me yritimme tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta tahallisuutta ei pystytä osoittamaan, meille kerrottiin. Tuotteen takuuhan ei tietenkään korjaa toisen aiheuttamaa vahinkoa. Ei jäänyt juuri kun mahdollisuus lähteä hakemaan oikeutta, sillä meillä ei olisi talon nurkista irrottaa enää toisen työvälineen hintaa ja korjaus maksaisi juuri niin paljon. Ihan kamala ahdistuksen aikakausi alkoi tuosta vanhingon hetkestä. Jo asianajajan etsiminen oli työllästä ja sitten alkoi tulla erinäisiä ulkopuolisia tahoja jotka kävivät arvioimassa vahinkojen aiheuttajaa, suuruutta ja haettiin eri asiantuntijoiden lausuntoja. Todisteet olivat kaikkien asiantuntijoiden mielestä meidän hyväksemme. Minkään järjen mukaan me emme voisi jäädä ilman korvauksia/korjauksia. Kaikki maksoi. Ja kaikki maksettiin työllä joka tuotettiin epäsopivilla työvälineillä sekä epäinhimillisellä kuormituksella. Tuon elokuussa ostetun työvälineen hinta tuona aikana triplaantui. Jo taistelun alussa pystyi arvaamaan miten tämä oikeusturvavakuutuksista huolimatta nostaisi kustannusten hintaa niin, että emme pystyisi ehkä jatkossa elättämään itseämme yrityksen turvin. Emme edes voitettaessa. Ja siis mehän hävisimme, kiistaattomista lausunnoista, todistuksista ja odotuksista huolimatta. Häviön jälkeen puristimme lisää talon nurkista ja laitoimme kaiken kuntoon, sillä tiedettiin konkurssin tulevan. Maksettiin ns. omistamme vaikka tiesimme, että tappio jää omaksemme. Olisimme voineet vaan antaa olla, mutta eetisesti se ei olisi ollut oikein. Vahinkoa ei vain voinut laittaa kiertämään. Toisaalta sisällä jossain uskoimme johonkin ihmeeseen, jota me emme saaneet. Tuosta onnettomasta päivästä on lähes tämä kolme vuotta. Nämä menneet ajat on ollut mustaa ja välillä harmaan sävyjä. Ei ole montaakaan tähtihetkeä matkaan mahtunut. Tapaus opetti varomaan ihmisiä ja teki pelokkaaksi. Ymmärrys, että parhaat pärjäävät kyynärpää taktiikalla lisääntyi matkan myötä. Ei rikkaat rikastu hyvää tekemällä vaan joskus heidän täytyy kampata joku mennessään. Vaikka tässä tapauksessa olikin kyse pelkästä vahingosta, mutta suurempi ei vaan pystynyt sitä vahinkoa myöntämään. Ei hän matkalla pohtinut epätoivoamme, saati sitä puutetta jota tämä tapaus omalla tavalla aiheuttaa elämäämme vieläkin näin vuosien jälkeenkin. Ehkä me ilman tätä tapaustakin olisimme vierineet alas mäkeä joka tapaukseessa, mutta sitä me emme saa koskaan tietää.
Tapauksen jälkeen olin katkera, mutta unohdin katkeruuden oman selviytymisen taistelun tiimellyksessä. Nyt olen vaan tyhjä kuori, en tunne ja annan anteeksi. Seuraukset eivät ole tälle ns. kolmannelle osapuolelle merkityksellistä. Hän vaan takoo rahaa muistamatta ihmisiä joita matkalla tallaa. En haluaisi elää hänen laillaan. Hänen omaama ahneuden aiheuttama epäinhimmillisyys on mielestäni jopa säälittävää. Hyvä siis näin. Minä selviydyn perheeni kanssa inhimillisinä olentoina tapahtumista huolimatta, toivottavasti. Jonakin päivänä minä maksan viimeiset lainat, jotka tästä kaikesta seurasi ja silloin minä olen oppinut voittaja. Tämä matka on vienyt paljon, mutta taatusti myös opettanut selviytymisen keinoja sekä opettanut arvomastamaan entistä pienempiä asioita elämässä. Olen kiitollinen opeista ja sen tuomista mahdollisuuksista. Kun aika on kypsä ja väsymys helpottaa minä näen elämän värit niin kirkkaasti, että ne häikäisee.
"Uskoin niin,
Luotin ihmisiin,
Kolme vuotta sitten olimme yrittäjiä. Emme ehkä niin suuria kuin hetki aikaisemmin olimme olleet, mutta olimme toivekkaita jälleen pitkästä aikaa. Olimme vastanneet alkavaan lamaan sopeuttamalla toimintaamme, työtä ja sopimuksia oli leivän verran. Olin ihan viittä vaille valmis taputtelemaan opintoni ja kaikki tuntui ihan hyvältä. Meillä ei ollut hätää. Elokuussa olimme ostaneet uuden työvälineen yritykseen lainarahalla. Työväline oli valittu olemassa olevien sopimuksien mukaan, jotka takaisi tarvittavan työn vuosiksi eteenpäin. Työvälineen hankkimiseen vaaditut takuut oli puristeltu omista talon nurkista. No onnella ja tyyneydellä on tunnetusti lyhyet jäljet ja tämä kallis työväline hajosi kolmannen osapuolen töppäilyjen takia lähes korjauskelvottomaksi, tänään kolme vuotta sitten. Se hetki kun nauroin pitkästä aikaa, päätyi juuri tähän onnettomuuteen.
Me yritimme hakea tapahtuneen tiimoilta kuluttajasuojaa, jota tunnetusti ei yrittäjillä ole. Kuluttajasuoja ei koske kahden yrityksen välistä kauppaa. Eli kun menet ostamaan firman piikkiin maitoa kaupasta ja maitopurkissa on piimää, niin et voi virallisesti asiasta valittaa. Me yritimme tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta tahallisuutta ei pystytä osoittamaan, meille kerrottiin. Tuotteen takuuhan ei tietenkään korjaa toisen aiheuttamaa vahinkoa. Ei jäänyt juuri kun mahdollisuus lähteä hakemaan oikeutta, sillä meillä ei olisi talon nurkista irrottaa enää toisen työvälineen hintaa ja korjaus maksaisi juuri niin paljon. Ihan kamala ahdistuksen aikakausi alkoi tuosta vanhingon hetkestä. Jo asianajajan etsiminen oli työllästä ja sitten alkoi tulla erinäisiä ulkopuolisia tahoja jotka kävivät arvioimassa vahinkojen aiheuttajaa, suuruutta ja haettiin eri asiantuntijoiden lausuntoja. Todisteet olivat kaikkien asiantuntijoiden mielestä meidän hyväksemme. Minkään järjen mukaan me emme voisi jäädä ilman korvauksia/korjauksia. Kaikki maksoi. Ja kaikki maksettiin työllä joka tuotettiin epäsopivilla työvälineillä sekä epäinhimillisellä kuormituksella. Tuon elokuussa ostetun työvälineen hinta tuona aikana triplaantui. Jo taistelun alussa pystyi arvaamaan miten tämä oikeusturvavakuutuksista huolimatta nostaisi kustannusten hintaa niin, että emme pystyisi ehkä jatkossa elättämään itseämme yrityksen turvin. Emme edes voitettaessa. Ja siis mehän hävisimme, kiistaattomista lausunnoista, todistuksista ja odotuksista huolimatta. Häviön jälkeen puristimme lisää talon nurkista ja laitoimme kaiken kuntoon, sillä tiedettiin konkurssin tulevan. Maksettiin ns. omistamme vaikka tiesimme, että tappio jää omaksemme. Olisimme voineet vaan antaa olla, mutta eetisesti se ei olisi ollut oikein. Vahinkoa ei vain voinut laittaa kiertämään. Toisaalta sisällä jossain uskoimme johonkin ihmeeseen, jota me emme saaneet. Tuosta onnettomasta päivästä on lähes tämä kolme vuotta. Nämä menneet ajat on ollut mustaa ja välillä harmaan sävyjä. Ei ole montaakaan tähtihetkeä matkaan mahtunut. Tapaus opetti varomaan ihmisiä ja teki pelokkaaksi. Ymmärrys, että parhaat pärjäävät kyynärpää taktiikalla lisääntyi matkan myötä. Ei rikkaat rikastu hyvää tekemällä vaan joskus heidän täytyy kampata joku mennessään. Vaikka tässä tapauksessa olikin kyse pelkästä vahingosta, mutta suurempi ei vaan pystynyt sitä vahinkoa myöntämään. Ei hän matkalla pohtinut epätoivoamme, saati sitä puutetta jota tämä tapaus omalla tavalla aiheuttaa elämäämme vieläkin näin vuosien jälkeenkin. Ehkä me ilman tätä tapaustakin olisimme vierineet alas mäkeä joka tapaukseessa, mutta sitä me emme saa koskaan tietää.
Tapauksen jälkeen olin katkera, mutta unohdin katkeruuden oman selviytymisen taistelun tiimellyksessä. Nyt olen vaan tyhjä kuori, en tunne ja annan anteeksi. Seuraukset eivät ole tälle ns. kolmannelle osapuolelle merkityksellistä. Hän vaan takoo rahaa muistamatta ihmisiä joita matkalla tallaa. En haluaisi elää hänen laillaan. Hänen omaama ahneuden aiheuttama epäinhimmillisyys on mielestäni jopa säälittävää. Hyvä siis näin. Minä selviydyn perheeni kanssa inhimillisinä olentoina tapahtumista huolimatta, toivottavasti. Jonakin päivänä minä maksan viimeiset lainat, jotka tästä kaikesta seurasi ja silloin minä olen oppinut voittaja. Tämä matka on vienyt paljon, mutta taatusti myös opettanut selviytymisen keinoja sekä opettanut arvomastamaan entistä pienempiä asioita elämässä. Olen kiitollinen opeista ja sen tuomista mahdollisuuksista. Kun aika on kypsä ja väsymys helpottaa minä näen elämän värit niin kirkkaasti, että ne häikäisee.
"Uskoin niin,
Luotin ihmisiin,
Enää pitkään aikaan,
en ole tehnyt niin."
-Una Reinman
Kommentit