Minä näin unta viime yönä, toissayönä ja sitäkin edellisenä. Unessa seison pienessä tuulikaapissa. Takanani on ovi, josta olen tullut tilaan. En tiedä voiko ovi aueta tai onko se kiinni. Jokin estää minua palaamasta. Minun oikealla ja vasemmalla puolella on ovet. Lähes aivan kiinni minussa. Myös minun edessä on ovi. Yritän avata edessä olevaa ovea eikä se aukea. Kokeilen sivuillani olevia ovia ja nekin ovat ja pysyvät kiinni. Seison siinä ahtaassa tilassa. Olo on tyynen odottava, ei lainkaan pelokas eikä ahdistunut. Kokeilen uudestaan edessä olevaa ovea ja kuvittelen sen joustavan, mutta se ei avaudu. Näin hereillä ihmettelen miksi en kokeilisi ovea mistä tulin? Uni kuvastaa hyvin umpikujaa johon elämäni on tullut. Innolla odotan, mikä ovista aukeaa ja mitä sen takaa löytyy. Vielä hetken taidan joutua odottamaan. Siihen asti seison ja ihmettelen.
Ihmisillä on paljon monenlaisia ongelmia. Toisen ongelma voisi olla toisen mahdollisuus. Tänään tulin melkein surulliseksi. Ns. ystäväni jälleen puhui tänään itsestään, lakkaamatta. Hän kertoi miten rankkaa taas on kuin tulee joulu. Silloin hän joutuu taas sietämään äitiään, sisaruksiaan ja heidän perheitään, isovanhempia ja muita sukulaisia. Heillä siis on tapana kerääntyä yhteen joulua viettämään. Minun oli pakko muistuttaa mikä onni ja rikkaus nämä ihmiset ovat hänen ja hänen lastensa elämässä. Pyysin kuvittelemaan meidän joulua joka ei myöskään ole surkea, sillä meillä on toisemme. Vaan toisemme. Muutama ihminen joulustamme on nukkunut pois ja monta muuta ei siihen ole koskaan kuulunutkaan. Olen iloinen ja onnellinen, että meillä on toisemme. Kuitenkin olisin onnellisempi jos siihen kuuluisi esimerkiksi pois nukkuneet. On ikävää kuulla, että ystäväni läheiset ovat hänelle taakka ja työ, sillä jo ensi vuonna heitä voi olla tätä joulua vähemmän. Itse olen kiitollinen kaikista heistä, jotka ovat kuuluneet elämääni ja heistä jotka ovat jakaneet kanssamme niitä joulujakin. Meitä jäljellä olevia on vähemmän, mutta uskon meidän arvostavan toisiamme entistä enemmän.
Minä menen juuri nyt tässä hetkessä, läheisistä kiitollisena pakkaamaan Frozen-joulukalenterin, vauva-tervehdyksen ja porakoneen autoon, jotta muistan ne kaikki ottaa matkalle mukaan kotiinpäin. Minä yritän jopa niinä hetkinä, kun saattaapi joku vanhempi ihminen ärsyttää, muistaa nauttia läheisistäni. Jonakin päivänä me ei olla enää me. Meitä on enemmän tai meitä on vähemmän ja se on elämää.
Ihmisillä on paljon monenlaisia ongelmia. Toisen ongelma voisi olla toisen mahdollisuus. Tänään tulin melkein surulliseksi. Ns. ystäväni jälleen puhui tänään itsestään, lakkaamatta. Hän kertoi miten rankkaa taas on kuin tulee joulu. Silloin hän joutuu taas sietämään äitiään, sisaruksiaan ja heidän perheitään, isovanhempia ja muita sukulaisia. Heillä siis on tapana kerääntyä yhteen joulua viettämään. Minun oli pakko muistuttaa mikä onni ja rikkaus nämä ihmiset ovat hänen ja hänen lastensa elämässä. Pyysin kuvittelemaan meidän joulua joka ei myöskään ole surkea, sillä meillä on toisemme. Vaan toisemme. Muutama ihminen joulustamme on nukkunut pois ja monta muuta ei siihen ole koskaan kuulunutkaan. Olen iloinen ja onnellinen, että meillä on toisemme. Kuitenkin olisin onnellisempi jos siihen kuuluisi esimerkiksi pois nukkuneet. On ikävää kuulla, että ystäväni läheiset ovat hänelle taakka ja työ, sillä jo ensi vuonna heitä voi olla tätä joulua vähemmän. Itse olen kiitollinen kaikista heistä, jotka ovat kuuluneet elämääni ja heistä jotka ovat jakaneet kanssamme niitä joulujakin. Meitä jäljellä olevia on vähemmän, mutta uskon meidän arvostavan toisiamme entistä enemmän.
Minä menen juuri nyt tässä hetkessä, läheisistä kiitollisena pakkaamaan Frozen-joulukalenterin, vauva-tervehdyksen ja porakoneen autoon, jotta muistan ne kaikki ottaa matkalle mukaan kotiinpäin. Minä yritän jopa niinä hetkinä, kun saattaapi joku vanhempi ihminen ärsyttää, muistaa nauttia läheisistäni. Jonakin päivänä me ei olla enää me. Meitä on enemmän tai meitä on vähemmän ja se on elämää.
Kommentit