Minä pohdin vallan tonttumaisia aatoksia näin joulun alla. Olipa tuossa marraskuussa lapsella tehtävä ostaa kouluun kolme euroa maksava pieni lahja, joka laitettaisiin luokan joulunkalenteriin. Jokainen oppilas vuorollansa sai avata kalenterin luukun. Oli siinä pohtiminen sitten että mikä olisi hyvä lahja. Lahjan tulisi olla pieni (sopii luukkuun)  ja maksaa riittävän vähän.  Samaan aikaan kaikkialla lehdissä, televisioissa ja Somessa soi, että lapset käyttäkää heijastimia, näkykää ja tulkaa nähdyksi. Halpa henkivakuutus kaikkialla kerrottiin. No niinpä lapseni keksi että heijastimen hän hankkii joulukalenterin luukkuun piilotettavaksi. Oikeanlaista heijastinta etsittiin useasta kaupasta. Sen piti olla tietyn mallinen, jotta sitä pystyi käyttämään tyttö tahi poika ja tietenkin sen piti olla nuorekas. Ei mummomallia, kertoi lapseni. Hinta ylittyi mutta ei se haitannut, kun ei sitä todellista hintaa kukaan tiennyt. Innokkain askelin lapsi kiikutti paketoidun heijastimen joulukalenterin luukkuun.

Kerta toisensa jälkeen luokkakaverit löysivät luukuista karkkia, kynttilöitä, joulukoristeita, kyniä tai muuta vastaavaa. Tuli lapseni laittaman luukun avaamisen vuoro ja sieltä löytyi heijastin. Silloin se luokan ainoa aikuinen, jota opettajaksi kutsutaan, kysyi kaikilta luokkalaisilta että onko tämä mielestänne reilua, kun kaikki saa jotain hyvää tai hyödyllistä, mutta yksi saa VAAN heijastimen? Lapsi hieman pahoilla mielin tallustaa koulusta kotiin tarinaa kertomaan. Minä äitinä lohduttamaan, että voi kuinka onnellinen olisinkaan, jos oma lapseni olisi kynttilän sijaan saanut heijastimen. Parhaimmillaan se heijastin saattaisi pelastaa lapseni hengen loistamalla ja tietä turvaten. Toki iloa se tuo kynttiläkin, lämpöä talven pimeisiin iltoihin.

Voi miten törppöjä me aikuiset olemmekaan. Miten pieni lapsi onkin herkkä haavoittumaan sanoistamme. Lupasimme, että ensi vuonna mekin viemme suklaapukin kalenterin luukkuun. Samalla muistamme ensi vuonnakin, että saimme me itse mitä tahansa, me arvostamme sitä.  Kumpa vaan aikuisetkin oppisivat hyväksymään ja arvostamaan.

Nyt meidänkin perhe käy hiljalleen joulun viettoon, joskin kaikki valmistelut ovat vielä kovin kesken. Olkoon tupa vaikka täynnä villakoiria, ikkunat likaiset ja ruuat keskeneräiset, onneksi joulu tulee joka tapauksessa. Asiat sitten valmistuvat ajallaan ja jos ei valmistu niin olkoon kesken. Huomenna voimme pysähtyä ehkä nauttimaan ennen pukkia myös meidän jouluihmeestämme eli uuden vauvan tuoksusta. Joulumme maistuu herkuille ja tuoksuu lantulle, porkkanalle sekä kinkulle. Tuokoon joulukalenterin viimeinen luukku meille sitten paketin hiljaisuutta, rauhaa, aikaa ja yhdessä olon riemua.

” Jo hiljenee vuoden askareet
ja aherrus syksyn työn.
Ota sydämees hetket talviset
ja rauha jouluyön.”