Jotta uudelle vuodelle on tilaa, alkaa olla aika tehdä tilinpäätös vuodesta vanhasta. Vuosi 2015 oli yhtä samaa kuin vuoden 2014 jälkimainingit. Koko tämä mennyt vuosi on ollut toipumista edellisen vuoden tuhoista. Tänä vuonna olemme vain selviytyneet päivästä päivään, viikosta viikkoon ja lähinnä tilipäivästä tilipäivään. Aina kun olemme tämän vuoden aikana yrittäneet rakentaa jotain uutta, olemme kömmähtäneet takaisin lähtöpisteeseen. Emme ole päässeet eteenpäin, mutta Luojalle kiitos emme ole joutuneet taaksepäinkään. Iloa ja valoa on vuoteen tuonut siskoni perheineen ja oman elämän paikallaan olo. Olemme olleet onnekkaita, että emme ole kohdanneet edellisvuoden kaltaisia onnetomia muutoksia ja epäonnen kantamoisia. Tasapaino onnessa ja epäonnessa on pitänyt huolta että ei ole ollut toivoa, mutta ei suurta epäonneakaan. Kun on tämän vuoden aikana uskaltanut unelmoida ja on lähtenyt kuroittamaan kohti sitä, on tullut pettyneeksi. Tänä vuonna ei ole ollut tarkoitus edetä, eikä uskaltaa.
Ikävä ja suru on ollut läsnä koko vuoden johtuen vuoden 2014 menetyksistä. Kuitenkin on tullut myös uutta elämää ja toivoa, kun siskoni sai uuden lapsen. Lapsen joka tuo tullessaan niin suurta rakkautta, että sitä on mahdotonta käsittää. Tunnen niin suurta iloa ja onnea siskoni perhettä ajatellessa. Kuitenkin vauvan syntymä on herättänyt unestaan oman menetetyn lapsuuteni, joka tunkeutuu öisin uniini. Katkeruus menetetystä lapsuudesta nostaa unissa päätään. Samalla kuitenkin tunnen helpotusta, että minun ei tarvitse enää teeskennellä eikä antaa anteeksi. Koen olevani omalla tavalla vapaa äidistäni, jonka ote tänä vuonna löystyi elämästäni enemmän kuin koskaan. Tunnen aikuismaista kiitollisuutta tätä riippumattomuutta kohtaan. Enää hän ei tuomitse omalla pyhättömyydellään, enää hän ei työnnä minuun valheellisia totuuksiaan, eikä raiskaa muistojani vähättelemällä niitä tai väittämällä valheelliseksi. Hänen sairas maailma ei enää yltä minuun suoranaisesti.
Vuonna 2015 saavutin myös toisenlaista riippumattomuutta. Jo 7-vuotiaana aloin kapinoida menetettyä lapsuutta, elää kuin aikuinen ja lähdin kokeilemaan tupakkaa. Jo 10-vuotiaana olin melko riippuvainen ja viimeistään 12-vuotiaana täysin riippuvainen tupakasta. Ei elämää ilman tupakkaa. Minä uskoin, että polttaisin hamaan hautaan. Vappuna ilman esivalmisteluja tupakointi loppui kuin seinään. Tupakanpolton lopettaminen toi paljon uusia makuja mukanaan. Sen myötä syntyi paljon lisäkiloja ja riippuvuus ruokaan lisääntyi. Lisäksi tuli masennuksen tunteet, kun se ainoa kestävä asia elämässäni jäi tuosta vaan pois. Kuitenkin kaikesta ikävästä huolimatta, olen säästänyt paljon rahaa ja olen oppinut olemaan ylpeä saavutuksestani. En koskaan olisi uskonut pystyväni siihen. On helpottavaa kohdata uusia asioita ilman tupakkaa. Ilman että uskottelisin itselleni, että tarvitsen sitä selvitäkseni. Nyt seison omilla savuttomilla jaloillani.
Vuosi 2015 on ollut erittäin rankka parisuhteen kannalta. Vuoden alussa tunsimme suurta määrää rakkautta. Pyrimme huolehtimaan parisuhteesta, mutta hukkasimme itsemme jatkuvasti arjen kiireeseen ja taloudellisiin huoliin. Me unohdimme välillä rakastaa ja riitauduimme. Unohdimme ajatella, että mikä toiselle on oikeasti tärkeää. Kuitenkin parisuhteemme kesti ne unohdukset ja huolimattomuudet. Me olemme riidelleet enemmän kuin aikoihin, mutta se on välttämätöntä eheytymisen kannalta. Me kestämme sen. Tänä vuonna olemme myös lujittuneet, kun olemme yrittäneet taistella yhdessä tietä toivoon, toivottomuuden sijaan. Samoilla sävelillä me olemme soitelleet, jotta olemme selvinneet tilipäivistä. Olemme yhdessä keränneet voimaa taistella pois tästä konkurssin tuomasta taloudellisesta taakasta. Kun toivo on mennyt, on toinen aina kannatellut. Lasten vuosi on vaihdellut kapinasta, kiittämättömyyteen ja kiusatuksi tulemiseen. Kaikista noista on selvitty tänäkin vuonna. Kaikista K-kirjaimista olen kovasti kiitollinen, sillä tänäkin vuonna lapset ovat opettaneet minulle mm. kärsivällisyyttä, kiitollisuutta ja anteeksi antoa. He ovat opettaneet tänäkin vuonna olemaan itselleni armollinen. Me vanhemmat ja lapset opimme yhdessä elämään, arvostamaan elettyä ja tulevaa elämää. Pinnallisten arvojen sijaan olemme pakotettuja katsomaan hieman pintaa syvemmälle. Kivusta huolimatta on tämä oppi tärkeä etenkin jälkikasvulle, jota niin kovin olen kaikki menneet vuodet kivulta suojannut. Olen kiitollinen tavallaan opista tästä, yhteisestä. On elämään paljon mahtunut myös hetkiä onnellisia ja yhteisiä. Jokaisen niistä olen tallentanut syvälle sydämeen.
Konkurssi vuodelta 2014 toi kaiken kivun lisäksi etenkin miehelleni säännöllisen työajan, levon ja omanlaisen huolettomuuden. Olemme vuosiin ensimmäistä kertaa nauttineet viikonloppuvapaista, tilipäivistä ja lomista. Tähän vuoteen 2015 mahtuu monta yötä unetonta, mutta kuitenkin enemmän unta kuin vuosiin. Omalla tavallaan tämä säännöllisyys on mahdollistanut perheen hetket yhteiset. Ei hetkiä niitä edes rahaan vaihtaisi.
Ikävä ja suru on ollut läsnä koko vuoden johtuen vuoden 2014 menetyksistä. Kuitenkin on tullut myös uutta elämää ja toivoa, kun siskoni sai uuden lapsen. Lapsen joka tuo tullessaan niin suurta rakkautta, että sitä on mahdotonta käsittää. Tunnen niin suurta iloa ja onnea siskoni perhettä ajatellessa. Kuitenkin vauvan syntymä on herättänyt unestaan oman menetetyn lapsuuteni, joka tunkeutuu öisin uniini. Katkeruus menetetystä lapsuudesta nostaa unissa päätään. Samalla kuitenkin tunnen helpotusta, että minun ei tarvitse enää teeskennellä eikä antaa anteeksi. Koen olevani omalla tavalla vapaa äidistäni, jonka ote tänä vuonna löystyi elämästäni enemmän kuin koskaan. Tunnen aikuismaista kiitollisuutta tätä riippumattomuutta kohtaan. Enää hän ei tuomitse omalla pyhättömyydellään, enää hän ei työnnä minuun valheellisia totuuksiaan, eikä raiskaa muistojani vähättelemällä niitä tai väittämällä valheelliseksi. Hänen sairas maailma ei enää yltä minuun suoranaisesti.
Vuonna 2015 saavutin myös toisenlaista riippumattomuutta. Jo 7-vuotiaana aloin kapinoida menetettyä lapsuutta, elää kuin aikuinen ja lähdin kokeilemaan tupakkaa. Jo 10-vuotiaana olin melko riippuvainen ja viimeistään 12-vuotiaana täysin riippuvainen tupakasta. Ei elämää ilman tupakkaa. Minä uskoin, että polttaisin hamaan hautaan. Vappuna ilman esivalmisteluja tupakointi loppui kuin seinään. Tupakanpolton lopettaminen toi paljon uusia makuja mukanaan. Sen myötä syntyi paljon lisäkiloja ja riippuvuus ruokaan lisääntyi. Lisäksi tuli masennuksen tunteet, kun se ainoa kestävä asia elämässäni jäi tuosta vaan pois. Kuitenkin kaikesta ikävästä huolimatta, olen säästänyt paljon rahaa ja olen oppinut olemaan ylpeä saavutuksestani. En koskaan olisi uskonut pystyväni siihen. On helpottavaa kohdata uusia asioita ilman tupakkaa. Ilman että uskottelisin itselleni, että tarvitsen sitä selvitäkseni. Nyt seison omilla savuttomilla jaloillani.
Vuosi 2015 on ollut erittäin rankka parisuhteen kannalta. Vuoden alussa tunsimme suurta määrää rakkautta. Pyrimme huolehtimaan parisuhteesta, mutta hukkasimme itsemme jatkuvasti arjen kiireeseen ja taloudellisiin huoliin. Me unohdimme välillä rakastaa ja riitauduimme. Unohdimme ajatella, että mikä toiselle on oikeasti tärkeää. Kuitenkin parisuhteemme kesti ne unohdukset ja huolimattomuudet. Me olemme riidelleet enemmän kuin aikoihin, mutta se on välttämätöntä eheytymisen kannalta. Me kestämme sen. Tänä vuonna olemme myös lujittuneet, kun olemme yrittäneet taistella yhdessä tietä toivoon, toivottomuuden sijaan. Samoilla sävelillä me olemme soitelleet, jotta olemme selvinneet tilipäivistä. Olemme yhdessä keränneet voimaa taistella pois tästä konkurssin tuomasta taloudellisesta taakasta. Kun toivo on mennyt, on toinen aina kannatellut. Lasten vuosi on vaihdellut kapinasta, kiittämättömyyteen ja kiusatuksi tulemiseen. Kaikista noista on selvitty tänäkin vuonna. Kaikista K-kirjaimista olen kovasti kiitollinen, sillä tänäkin vuonna lapset ovat opettaneet minulle mm. kärsivällisyyttä, kiitollisuutta ja anteeksi antoa. He ovat opettaneet tänäkin vuonna olemaan itselleni armollinen. Me vanhemmat ja lapset opimme yhdessä elämään, arvostamaan elettyä ja tulevaa elämää. Pinnallisten arvojen sijaan olemme pakotettuja katsomaan hieman pintaa syvemmälle. Kivusta huolimatta on tämä oppi tärkeä etenkin jälkikasvulle, jota niin kovin olen kaikki menneet vuodet kivulta suojannut. Olen kiitollinen tavallaan opista tästä, yhteisestä. On elämään paljon mahtunut myös hetkiä onnellisia ja yhteisiä. Jokaisen niistä olen tallentanut syvälle sydämeen.
Konkurssi vuodelta 2014 toi kaiken kivun lisäksi etenkin miehelleni säännöllisen työajan, levon ja omanlaisen huolettomuuden. Olemme vuosiin ensimmäistä kertaa nauttineet viikonloppuvapaista, tilipäivistä ja lomista. Tähän vuoteen 2015 mahtuu monta yötä unetonta, mutta kuitenkin enemmän unta kuin vuosiin. Omalla tavallaan tämä säännöllisyys on mahdollistanut perheen hetket yhteiset. Ei hetkiä niitä edes rahaan vaihtaisi.
Asioita mitä haluan viedä uuteen vuoteen on ehdottomasti perheeni ja läheiseni. Jokainen päivä on täynnä valintoja ja minä valitsen mieheni ja savuttomuuden. Ne on asioita, joita voin valita. Lisäksi valitsen vaalia muita läheisiä ihmissuhteitani ja valitsen olla heistä kiitollinen jokainen päivä.
Vuosi 2016 minä taistelen ruokariippuvuuteni kanssa ja etsin tasapainon. Minä ainakin lupaan yrittää. Minä yritän myös löytää maailmasta hieman hyvyyttä ja ihmisyyttä sekä pyrin tuomaan sitä myös maailmaan itse. Minä lupaan myös liikkua ja löytää luonnosta rauhan sekä voimaa arkeen. Minä lupaan yrittää muistaa tietoisesti hengittää ja löytää sisältä rauhan hetkittäisen.
Minä toivon, että vuosi 2016 antaisi minun pitää läheiseni, rakkaani lähelläni. Minä toivon säilyttäväni terveyteni ja minä toivon, että rakkaimpani saavat myös pitää terveytensä. Minä toivon, että vuosi 2016 toimisi ponnahduslautana kohti vähemmän raskasta tulevaisuutta. Minä toivon, että me kaikki opimme muutoksen tärkeyden tulevaisuuden kannalta. Meidän arvot ja asenteet eivät enää kanna. Ne lisäävät vain yksinäisyyttä ja köyhyyttä. Me ihmiset tarvitaan yhdessä tekemistä, rakkautta, hyväksymistä ja talkoohenkeä, jotta me voisimme jälleen eheytyä. Ihmiset uskoo, että lamasta noustaan kuluttamalla ja taistelemalla. Minulla eikä perheelläni ole juuri mitä kuluttaa, mutta me osallistumme talkoisiin työtä tekemällä ensi vuonnakin. Jos jossain matkan varrella joku apua tarvitsee, olemme valmiit käärimään hihamme. Olemme valmiita talkoisiin, mutta ei taloudellisiin panostuksiin.
Mitä minä haluan jättää vuodesta 2015 on väsymys ja toivottomuus elämään. Minä toivon toivoa, toivottomuuden sijaan. Vaikka itse en toivoa näkisi/löytäisi, niin toivon toivoa muille jotka ovat sen kadottaneet. Toivon tulisi olla asia yhteinen, kaikkien saatavilla.
"Ensimmäiseksi, ajattele.
Toiseksi, usko.
Kolmanneksi, unelmoi.
Neljänneksi, uskalla. " -Walt Disney
Toiseksi, usko.
Kolmanneksi, unelmoi.
Neljänneksi, uskalla. " -Walt Disney
Kommentit