Nyt se tuska taloudellisesta kyvyttömyydestä iski oikein olan takaa. Ne laskut, jonka tiesin saavuttavan minut, tuli ja saavutti. Rintaa polttaa ja avuttomuus lamauttaa. Laskujen eräpäivät takovat hilseessä lakkaamatta. Ei tunnu helpottavan missään asennossa, ei mihinkään aikaan. Minä aion selvitä, minä uskon, hoen itselleni. Samaan aikaan kuulen lasteni suusta että heiltä puttuu ja he tarvitsee... En ikinä arvannut miten paljon teini-ikäisen kasvattaminen vaatiikaan rahaa? Kuinka paljon hänen opintonsa vaatiikaan taloudellista panostusta, kummankaan lapsen harrastusten kustannuksista puhumattakaan.
Lisäksi taloutta kiristää entisen konkurssin ja peruselämisen lisäksi myös panostus opintoihini. Ihan hirveästi opintoni eivät vaadi, mutta vähän kuitenkin. Tässä tilanteessa liikaa. Sen tiesin jo hakiessani opiskelemaan, että kiristymään tulee entisestään. Ajatus kuitenkin opinnoissa oli elämäni mielekkyyden kasvattaminen. Halusin antaa itselleni jotakin. Oppiminen saa minut tuntemaan aina itseni merkityksellisemmäksi. On ihana oppia ja omaksua uutta tietoa sekä kenties jonakin päivänä hyödyntää opittua. Ja toiveissa oli, että lisäkoulutus avaisi lisää ovia työmarkkinoilla. Rehellisyyden nimissä juuri nyt tässä taloustilanteessa melkein ahdistus voittaa oppimisen ilon. Oma riittämättömyys ja avuttomuus ajassa kun rahassa saa epäröimään jo tehtyjä päätöksiä. Osaanko rajata työtänikään niin, että opiskelullekkin jää aikaa, minä epäilen. Milloin minusta tuli tälläinen? Pohdiskelija ja ongelmissa kierivä pessimisti? Jo syntyessä vai päivänä jolloin heräsin olemassa olevaan talousahdinkooni? Minne aina kadotan ilon ja onnistumisen?
Kumpa taloudellisilla asioilla ei olisi niin kovin suuri merkitys elämässä ja tässä yhteiskunnassa. Kokonaisuudessaanhan minä olen kovin onnekas elijä. Oman riittämättömyyden kanssa taistelu kuuluu ympäristötekijöiden muokkaamaan luonteeseeni, joka luo omanlasia haasteita yhdessä taloudellisen ahdingon kanssa elämänlaatuuni. Jos pystyisin nämä kaksi asiaa sulkemaan pois, näyttäytyisi elämäni melko tyydyttävältä itsestäni kuin monen ulkopuolisenkin näkijän silmin. Miksi siis itse en voisi vaan oppia olemaan onnellinen? Miksi annan elämän pinnallisten asioiden viedä minut hulluuden partaalle? Olen selvinnyt elämässä niin paljon kovemmistakin paikoista, miksi juuri nyt heikottaa näin kovin? Enkö enää osaakkaan hallita elämääni?
Lisäksi taloutta kiristää entisen konkurssin ja peruselämisen lisäksi myös panostus opintoihini. Ihan hirveästi opintoni eivät vaadi, mutta vähän kuitenkin. Tässä tilanteessa liikaa. Sen tiesin jo hakiessani opiskelemaan, että kiristymään tulee entisestään. Ajatus kuitenkin opinnoissa oli elämäni mielekkyyden kasvattaminen. Halusin antaa itselleni jotakin. Oppiminen saa minut tuntemaan aina itseni merkityksellisemmäksi. On ihana oppia ja omaksua uutta tietoa sekä kenties jonakin päivänä hyödyntää opittua. Ja toiveissa oli, että lisäkoulutus avaisi lisää ovia työmarkkinoilla. Rehellisyyden nimissä juuri nyt tässä taloustilanteessa melkein ahdistus voittaa oppimisen ilon. Oma riittämättömyys ja avuttomuus ajassa kun rahassa saa epäröimään jo tehtyjä päätöksiä. Osaanko rajata työtänikään niin, että opiskelullekkin jää aikaa, minä epäilen. Milloin minusta tuli tälläinen? Pohdiskelija ja ongelmissa kierivä pessimisti? Jo syntyessä vai päivänä jolloin heräsin olemassa olevaan talousahdinkooni? Minne aina kadotan ilon ja onnistumisen?
Kumpa taloudellisilla asioilla ei olisi niin kovin suuri merkitys elämässä ja tässä yhteiskunnassa. Kokonaisuudessaanhan minä olen kovin onnekas elijä. Oman riittämättömyyden kanssa taistelu kuuluu ympäristötekijöiden muokkaamaan luonteeseeni, joka luo omanlasia haasteita yhdessä taloudellisen ahdingon kanssa elämänlaatuuni. Jos pystyisin nämä kaksi asiaa sulkemaan pois, näyttäytyisi elämäni melko tyydyttävältä itsestäni kuin monen ulkopuolisenkin näkijän silmin. Miksi siis itse en voisi vaan oppia olemaan onnellinen? Miksi annan elämän pinnallisten asioiden viedä minut hulluuden partaalle? Olen selvinnyt elämässä niin paljon kovemmistakin paikoista, miksi juuri nyt heikottaa näin kovin? Enkö enää osaakkaan hallita elämääni?
"Ajattele, kuinka onnellinen olisit,
jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on-
ja sen jälkeen saisit kaiken takaisin. "
-Frances Rodman
Kommentit