Meidän elon ovat vallanneet kaiken maailman pöpöt. Koko ajan joku perheestä kuumeilee tai antaa ylen. Kun toisesta selviää, vaihtaa pöpöt päittään paikkaa. Tämä on vienyt yöunet vuoroltaan kaikilta. Kevät aurinko tuo ihanasti elämään onneksi valoa. Vielä jonakin päivänä siitä ehtii vallan nauttia, kunhan tässä ensin toivutaan.  Nyt tämä kertynyt univelka ja pieni jatkuva jaksaminen muiden eteen on tuonut mieleni auringon eteen pilviä. Koen olevani hieman vajaa ja kokoajan riittämätön. Töissä on tapahtunut uudistuksia, jotka ovat nostaneet pintaan jälleen pientä pahantahoisuutta ja kaunamieltä. Tämä lisää taakkaa entisestään. Huono energia sattuu päähän ihan noin konkreettisestikkin. Univelka tuo myös epäjohdonmukaisuutta omaan kykyyn ajatella ja asioiden nimeäminen on yllättävän hankalaa. Olenkin voinut todeta useaan kertaan että nyt sen lisäksi, että näytän, niin myös kuulostan erityisen hullulta.

Sain viime viikonlopulla arkeani sulostuttamaan kasan valokuvia perheestäni. Siellä oli kuvia meidän ydinperheestä ja kuvia sisarukseni perheestä. Kuvat oli ottanut ammattilainen, joka oli osannut vangita kuviin koko elämän tuona pienenä hetkenä, jolloin hän oli kuvaamassa. Kuvia selatessa minä en voinut kuin ihmetellä onneani ja elämän määrää, jota nuo kuvat todisti. Miten ihanan kauniita ja rohkeita nämä ihmiset ovat, niin isot kuin pienet ja kuinka onnekas olenkaan kun saan olla osa heidän elämäänsä.  Kumpa sitä muistaisi näinä haastavina hetkinä, miten pieniä hetkiä ne riitasoinnut tai pettymyksen tunteet elämässä lopulta ovatkaan todelliseen aikaan verraten. Miten merkityksettömiä ne arjen haasteet ovat näiden ihmisten rinnalla.  Elämä on ohikiitävä hetki ja jokaisen elämä on niin heikko, että siitä tulisi iloita jokaisena hetkenä. Nämä kuvat muistuttivat minua siitä, mikä määrä kauneutta elämässäni onkaan ja kuinka etuoikeutettu olenkaan kun saan elää näiden ihmisten ympäröimänä.

”Sille, jota ruoho rakastaa,
sille ruoho laulaa.

Sille joka rohkenee kuunnella sydänääniä,
sille sydän laulaa.

-Tommy Tabermann-