Minulla on ollut hirmuinen kiire ja paljon asioita, jotka ovat vaatineet huomiotani. Kaikki kiire ja keskeneräisyys yhdistettynä negatiiviseen työympäristöön ja muutamaan perusnegatiiviseen ihmiseen elämässäni ovat saaneet minut väsähtämään. Huomaan kuinka kiitollisuuden ylläpito vaatii työtä, kuinka se valonsäde risukasassa vaatii ruokkimista loistaakseen. Sitä on tottunut hyvään, jota juuri hetki sitten ei ollut. Mieli halajaa malttamattomana lisää ja kun sitä matkaa hidastaa realiteetit, on elämä yhtä tyytymättömyyttä. Yritän kertoa itselleni aina negatiivisen asian tai ilmavirran yllättäessä jotain positiivista. Muistutan itseäni asioista mistä minun pitäisi iloita sekä olla kiitollinen. Tyytyväisyyttä ruokkivia asioita elämässäni on niin paljon enemmän, kun tyytymättömyyden aiheita, minä vaan olen väsynyt. Minusta on ammennettu jälleen niin paljon, minun hyvät tunteet ovat hukkuneet muiden negatiivisuuteen. Minä jälleen annan toisille liian suuren vallan elämässäni. Menetän hallinnan tunteen.

Minä tiedän, että tällä hetkellä saan työstää onneani, jotta näen sen. En haluaisi antaa mieleni syyttä syöksyä syöksyyn, sillä minulla ei ole hätää. Kerrankin elämässäni voin todeta, että lopultakaan tässä pelissä ei ole puuttuvia palasia, vaan minulla on kasassa koko peli. Siksi minä vihaan tyytymättömyyden tunnetta, joka välillä nostaa päätään. Tiedän miten elämä vielä yllättää ja siksikin tarvitsen malttia pysyä juuri nyt, tässä hetkessä. En halua tottua, vaan haluan herätä jokaiseen päivään, kun se olisi todellinen ihme. Sillä sitä elämä on, ihme joka tulee sielullaan nähdä ja avoimella mielellä kokea. Nähdäkseni ja kokeakseni minä olen valmis tekemään työtä. Olen valmis sotaan negatiivisuutta vastaan. Jotta jaksan aloittaa taistelun, tarvitsen yhdet täydet levolliset yöunet. Lepo on jäänyt viime aikoina aivan liian lyhyeksi ja kun siihen lisää pikaravinnon, niin ei lainkaan ihme kun askel painaa ikään kuin jalat olisivat betonissa.

Huomenna minä aion herätä levollisen yön jälkeen aurinkoon, hengitän valoa, olen valmis uusiin ihmeisiin, huomioiden kaiken hyvän ympärilläni ja kun kuulen, kuinka sen toisen ihmisen elämä on kurjaa mahdollisuuksista huolimatta, minä kosketan ja hyväksyn, mutta en anna viedä mennessään. En anna hänen sanojen satuttaa. Minä olen ansainnut tämän hetken. Kiitollisena siitä minä kömmin vuoteeseen ja toivon, että huomenna paistaa niin, että risukasa loistaa ja tuo valoa muillekin.

”Kiitollisuus ei ruokkimatta elä.”