Työt on alkanut, opiskelut on alkanut ja lasten koulut sekä harrastukset ovat myös alkaneet. Eli siis taistelu aikaa vastaan on alkanut. Olen äärimmäisen kiitollinen, että saan joka päivä herätä töihin ja tehdä jotain työtä. Olisin kiitollisempi, jos se pikku ruskeanreiän nuolija, joka kuittaa tekemättömät työnsä nuoleskelemalla, uhkailemalla esimiehiä ei olisi siellä, mutta elämän ei pidä olla täydellistä. Tein aivan valtavan suuren projektin ennen kesälomia, käyttäen siihen satoja tunteja ja hän esitteli projektin omanaan minun lomanaikana, joten minulla on oikeus käyttää hänestä kyseenalaisia nimityksiä. Ja hei, hänen koulutuksensa on niin paljon alhaisempi kuin minun, joten jos johto haluaa, pitäköön, jonakin päivänä hänenkin edessään on työ.

Olen ihan kamalan onnellinen perheestäni ja lapsistani, mutta kun tulen kotiin ja kuulen teiniltä jälleen miten kamala äiti olen ollut, miten en voi ymmärtää ja kun toinenkin lapsista alkaa näyttää teiniltä, se kiitollisuus viiltää enemmän kuin tuottaa mielihyvää. Rakas mies, jonka kanssa olen saanut elää ihania hetkiä tuhansia, jota rakastan enemmän kuin itseäni, tulee töistä samoihin aikoihin kuin itse tulen, kiukustuu, kun kodissa vallitsee kaaostila. Silloin voin vain ihmetellä, mistä olinkaan kiitollinen.

Illat, ihanat illat, kuin kaadun sänkyyn ja käperryn oman pikku äkäpussin kainaloon ja ajattelen, huomenna on uusi päivä. Päivän päätteeksi ajattelen mistä olen kiitollinen ja mitä hyvää menneessä päivässä on ollutkaan.  Heti aamulla todellisuus taas tulee kohdatuksi, kun avaan työpaikan oven kuullakseni teennäisen hyvän huomenen toivotuksen siltä työkaverilta, joka saa itsensä näyttämään kiiltokuvalta, vaikka onkin sisältä silkkaa haisevaa. Se saa taas itseni pohtimaan mistä olinkaan kiitollinen. Rehellisesti sanottuna, joskus sitä pohtii töistä tullessa, perutaanko takaisin töihin vain ajanko todella kotiin, missä kaaos on vähäisempi?

Olen oikeasti erityisen kiitollinen. En kiukustani ja tyytymättömyydestäni huolimatta ole saanut elää näin huoletonta elämää koskaan. Kaikki pahin on takanapäin. Lapset ovat isoja ja entistä useammin me löydämme miehen kanssa toisemme ihmettelemästä, että voiko tämä hetki todella olla olemassa. Ei elämä ruusuilla tanssimista ole, mutta hieman siedettävämpää. Lopultakin olen kiitollinen, vaikka välillä ihmettelenkin, miksi. Tervetuloa arki ja sen haasteet, minä olen valmis. Jotta jaksan, minä tein jotain mitä en ole onnistunut tekemään ehkä 10 vuoteen. Olin jo pitkään elänyt pullamössöllä, rasvaisilla ruuilla ja karkeilla. Olin väsynyt ja ärtynyt jo heikon ravitsemuksen takia. Minä aloitin ja olin varma, että en onnistu, mutta siis onnistuneesti paastosin viikon, normi arjen lyödessä haasteita polulleni. Minä voin paremmin, jaksan paremmin ja aion elää terveellisesti, jotta jaksan edelleen. Jonakin päivänä minä olen kiitollinen, että voinkin paremmin.
 

Projektin vaiheet, kuvaa hyvin työtäni, kirjoittaja minulle ainakin tuntematon:
"1. Valtava innostus
2. Jumalaton hämminki
3. Helvetillinen sekaannus
4. Järkiintymisvaihe
5. Syyllisten etsintä
6. Syyttömien rankaisu
7. Niiden palkitseminen, jotka eivät osallistuneet projektiin."