”Kun onni kääntyy vastaiseksi, hyytelökin murtaa hampaan.”  –Persialainen sananlasku

Minä olen aina ihmetellyt miten sitä kaikki asiat tapahtuu aina yöllä? Kipu on valvottanut minua viime aikoina. Eilen tunsin ihan kamalaa väsyä. Ajattelin, että nyt on unen aika ja söin tuplamäärän särkylääkettä. Vaivuin hiljaiseen uneen, kunnes heräsin kun taloni kääntyi minua vastaan. Se yskäisi. Nousin ylös, herätin mieheni. Asiaa tutkittuamme laitoimme vaivaan palan laastaria ja luulimme, että se oli vain säikähdys. Kuitenkin yöllinen herääminen huolehti siitä, että levosta ei olisi toivoakaan ja loppuyön unet karkotti sitten kipu ja epäilys. Aamulla talomme yllä nousi aurinko, niin kuin aina ja pohdinkin, että taisi laastari riittää talomme korjaamaan. Kuitenkin pian saimme huomata, että talomme ei enää jaksanutkaan ja puolet talosta sammui vieden tärkeän ominaisuuden elämästämme. Tätä vikaa ei yksikkö tuhansilla korjata. Jos toinen puoli talosta sammui, niin toinen paikka lämpenikin sitten liikaa rikkoen toisen kohdan. Nyt ei riitä resurssit pohtia, että mitä sille vaivalle tehdä. Ja jotta elämä ottaisi ihan totaalisen pohjakosketuksen, kertoi rakas autoni myös, että hän tekee mitä vaan ettei tarvitse enää minua kuljettaa. Ja niin tuli itku, viha ja katkeruus. Ehkä minua aavistuksen harmittaa, että tuli siinä epätoivon hetkellä sanottua lasten kuullen, että tänä vuonna ei minua joulukirkossa nähdä. Ei minulla epäonnestakaan huolimatta ole oikeutta viedä lasten uskoa ja kaataa heille epätoivoani. Niin tai näin, juuri nyt en tiedä miten selviän, en tiedä mistä apua, enkä todella tiedä mistä aloittaa. Minä olen kirottu, kotini on kirottu, ehkä kylänikin on kirottu, sillä soittaessamme apua kuulimme, että samantyyliset epäonnet koettelee myös naapuristoamme. Tiedä mitä se on, mutta onnea se ei ainakaan ole.

Otimme kesän aikana ison riskin sijoittaessamme talon perusparannukseen huiman summan. Pohdimme, että selviämme, jos vain onni on myötä. Emme ole varautuneet näihin kaikkiin yllätyksiin, jota elämä työkseen heittää nyt eteemme. Minä en edes jaksa odottaa, että mitä vielä, mutta siihen luotan, että nämä onnettomuudet eivät tähän vielä lopu. Jos jonakin päivänä tälle kaikelle epäonnelle löytyy positiivinen merkitys, niin ihmettelen. Silloin lupaan kiittää, mutta tällä hetkellä hukuttaudun katkeruuteen seuraavaa iskua odotellessa.

”Onnettomuutta seuraa aina toinen. Onni saapuu yksin.” –Italialainen sananlasku