Kevät on ihanaa aikaa. Tämä lisääntyvä valo saa mielen hymyilemään. Talvella, pimeyden keskellä olo on raskas. Se näkyy mielessä, näössä ja ruokailuvalinnoissa helposti. Keväällä sitä alkaa kaivata väriä kotiin, vaatetukseen, olemukseen ja ruokalautaselle. Sen myötä niin olemus kuin mielikin kevenevät. Valo saa haaveilemaan ja luo polkua unelmille. Tuo ihana lisääntyvä valo saa tuntemaan, kuinka koko oma sisäinen maailma alkaa herätä eloon ihan uudella tavalla. On helpompi olla kiitollinen auringon paisteessa, kun pimeydessä. Tänään minä nautin tästä valosta, jota ei himmennä edes likaiset ikkunat. Minä tarvoin päivälenkkini nauttien jopa siitä sulavasta lumesta, joka läpäisi kengätkin, kastellen sukkani. Minä iloitsin tänään pajunkissoista ja pöydällä olevista koivunoksista, jotka hiljalleen ovat alkaneet vihertää. Luonto alkaa hiljalleen valmistautua kevääseen.  Minä rakastan herätä aamulla auringonvalon tulviessa sänkyyni ja lintujen kuoron säestäessä luonnon ilosanomaa. Ne aamun ensi hetket vuoteessa venytellen, minä elän itselleni. Minä hengitän sisään iloa ja valoa, minä tunnen kehoni. Sen hetken maailmassa olen vain minä. Kevät voisi olla minulle enemmän kuin vuodenaika… Se voisi olla tunne. Tunne, joka kuvaa iloa, valoa, rakkautta, lämpöä, riemua, uskoa, toivoa ja kaikkea muuta iloisesti kuplivaa. Kevät voisi olla tunne, joka tuntuu kaikkialla kehossa kihelmöiden kantapäistä aina hiustupsuun saakka. Kevät on kirkkaan keltainen, eikä siinä ole varjoja eikä muita värejä. Kevät on tunne, joka valaisee, kirkastaa ja piristää.

"Pelkkä eläminen ei riitä: tarvitaan auringonpaistetta, vapautta ja pieni kukka. "-H.C. Andersen