Niin se alkaa hiljalleen näkyä alkuvuoden aikana kerääntynyt pölyt muuallakin, kuin ikkunoissa. Koko ajatuksen juoksu on ihan pölyn peitossa. Tunnen että silloin tällöin tulee jotakin ajatusta päähän saakka, mutta tuntuu että sitä ei edes huomaa, kun se jo peittyy utuisen pölyn alle. Mieli odottaa niin kovin lomaa. Vielä hetki täytyisi jaksaa, kun voi heittää työaatteet narikkaan. Käväisin tuossa viime kuussa eräissä pääsykokeissa ja kovasti toivoisin, että ehtisi ennen lomia jotain tietoa siitä tulla, jotta pääseekö sitä kouluun vai ei. Pitäisi hieman valmistella syksyä, sillä kesälomalla en haluaisi syksyyn uhrata hetkeään edes ajatusten tasolla. Ja jos yhtään ei syksyä mieti ennalta saattaapi vallan yllättyä, kun syksy tulikin niin joutuin.  

On se ihanaa herätä joka aamu kesään. Kuulla ihanaa linnun laulua, nauttia auringosta tai sateesta vilttiin kääriytyen. Muistan vielä sen kun eilisen, kun olin tapaturmassa syksyllä. Silloin tämä hetki tuntui olevan loputtoman kaukana. Ei ollut auringosta tietoakaan. On monta matkaa taitettu sen tapaturman jälkeen ja nyt jos tuuri käy, niin kahden tulevan viikon aikana saattaisin saada tällä erää hoidot saatettua loppuun. Hieman vielä onnea matkaan tarvitaan, jotta niin olisi, mutta nyt siltä se näyttää, että loppu lähenee. Sekin voi olla parhaimmillaan ihanaa.

Ihanaa on myös pitkä parisuhde. Minä tänään arvostan sitä pituutta. Kun on vuosia pitkiä saman kumppanin kanssa, niin ei se haittaa ole, että välillä ei ole justiinsa niin. Välillä voi olla suhteessa syksy ja välillä kevät, pahimmillaan talvi ja ihanimmillaan kesä. Kun on talvi ja pakkanen niin toinen lämmittää, mutta osaa ottaa tarvittaessa etäisyyttäkin, jottei ihan kylmetä näppejään. Kun koittaa kevät, löytyy läheisyys. Kesällä tuskin viilennystä kukaan kaipaa, kun nautitaan vaan lämmöstä. Syksyllä voikin tankata talvea varten. Etäisyys sopivassa suhteessa on tärkeää. On ihanaa, että kumppani tuntee sinut tai oikeastaan tuntee meidät ja osaa säädellä etäisyyttään. Välillä paremmin, välillä huonommin, mutta ehdottomasti paremmin, kun aivan tuore tapaus. Tosin tuoreenahan aina on kesä, joten etäisyyttä ei tarvita. Tässä hetkessä minä nautin parisuhteenikin kesästä loputtoman pitkän talven jälkeen. On ihana nähdä, että me olemme me. Me olemme yhdessä toisillemme tavattoman täydellisiä ja sopivia. Mikä sen ihanampaa kun olla aivan liki, tunnustella ja aistia toisen läsnäolo.

”Onnea on olla juuri tässä hetkessä. Onko sinulla aikaa huomata se?”