Minä niin kovasti haluaisin olla onnellinen, löytää onnen, mutta mitä se onni edes on? Tiedän mitä onni ei ole. Se ei ole köyhyyttä, riittämättömyyttä, valvottuja öitä, sairautta, kurjuutta epäoikeudenmukaisuutta, maksamattomia laskuja, yksinäisyyttä tai mitään muutakaan ei niin tyydyttävää. Vai onko se sittenkin? Josko onni onkin vain asenne. Asenne olla näkemättä juuri niitä epäkohtia niin suurena uhkana, kun minä näen. Onnelliset ihmisethän usein näkevät epäonnen takaa sen mahdollisuuden. Onko onni tunteiden tasapainoa? Jos näin on niin, onko onni minun saavuttamattomissa, sillä tunnetta minuun on ladattu ihan omiksi kuin muidenkin tarpeiksi.

Mistä mahtaa löytyä minun onneni? Monta onnen murusta minulla on, kuten lapset, koti, läheiset, työ, avioliitto, lemmikit, luonto, ravitseva ravinto ja terveys, mutta niin on paljon epäonneakin, kuten suunnattoman suuri laskupino, työn puutteellinen mielekkyys, unettomuus, huolista harmaantuva pää ja yleinen puutostauti. Olisin onnellinen jos, mutta, kun… kuluttavat aikaani olla onnellinen tässä ja nyt, mutta totta tosiaan en osaa olla kokovartalo onnellinen, vaan olen tyytymätön ja onneton. Minä aavistan mitä onni on ja luulen sen löytyvän sisältäni. Minä opettelen ja kuinkas sitten käykään… Jostain horisontista kömpii niin musta pilvi päälleni, että hukun minun onnettomaan elämään, vaikkakin minun pitäisi olla onnellinen, sillä minulla on onnen murusia enemmän kuin toisille koskaan suodaan. Siksikö en osaa arvostaa sitä mitä minulla on, kun minulla on? Mikä antaa minulle oikeuden edes haluta enemmän? Tasapainoa kaikille elämänalueille on mahdotonta löytää, ei siinä auta usko, ei toivo, eikä yksin rakkauskaan, joten luovunko ajatuksesta tulla onnelliseksi tai olla onnellinen, sillä jälleen sorrun rukoilemaan ”kumpa (jokin tietty asia) oikenisi, jotta voisin olla onnellinen”. Josko määränpäätä en koskaan saavutakkaan ja se muodostuu esteeksi tulla onnelliseksi. Tai jos saavutankin, mutta keksin jälleen uuden syyn olla olematta tai olla tulematta onnelliseksi.

Kiitän jokaikisestä onnen murustani ja niistä yhdestäkään en halua luopua. Kiittämätön minä en ole, vaikka onnen perässä juoksenkin. Ymmärrän, että minun onnen murusistani yksikään ei ole itsestäänselvyys. Siksi vaalin niitä ja muistan kiittää. Onni tässä hetkessä on viikonloppu ja sen suoma aika juosta kadonneen onnellisuuden perässä.

Onnellisuus piilee muuttumisessa eikä saavuttamisessa -J. Krisnamurti