Olen ennenkin kirjoittanut koulukiusaamisesta, joka maustaa nuorimmaiseni arkea. Minä olen erityisesti huolissani siitä, että mitä vanhemmaksi hän kasvaa sen fyysisemmäksi kiusaaminen muuttuu. Olen ehdottomasti kieltänyt häntä itse olemasta väkivaltainen, joten hän on usein se vastaanottava osapuoli. Nyt on tultu kuitenkin siihen pisteeseen, että en todella voi sallia fyysisiä kontakteja vaan annan nuorimmaiseni puolustautua. Annan luvan toimia kaikkia niitä periaatteita vastaan, mitä olen opettanut ja mihin itse uskon. Usko ja luottamus siihen, että koulu asiaa millään tavalla hoitaa tai asiaan pystyy vaikuttamaan, on erittäin heikko.  Opettajat, rehtori ja muu koulun henkilökunta ovat tietoisia nuorimmaiseni tilanteesta ja koulun puolelta on myös ollut väliintuloja, joista täältäkin saa lukea. Toisaalta on myös paljon sitä, että opettajat sulkevat silmänsä. Minä todella ihmettelen, miksi juuri minun lastani kiusataan. Hän ei näytä hassummalta, ei hänestä löydy fyysisiä poikkeamia, jotka tässä pinnallisessa maailmassa saattaisi hyvinkin altistaa kiusaamiselle. Nuorimmaiseni ei myöskään kulje rikkinäisissä tai likaisissa vaatteissa. Yritän parhaani mukaan huolehtia siitä. Muistan, kun lapseni meni ekaluokalle, niin saimme sellaisen ensitieto lappusen, jossa kerrottiin, millainen vaatetus ennaltaehkäisee koulukiusaamista. Joten vaikka rahasta olisi kuinka pula, niin lapseni kulkee ehjissä vaatteissa ja joskus silloin tällöin pyrin myös huolehtimaan siitä, että vaatteet ovat myös merkki tai muotikuteita. Nuorimmaiseni on luonteeltaan erittäin sosiaalinen, joskin herkkä ja siksi ajattelenkin hänen joutuneen eristettäväksi ja kiusattavaksi omassa koulussaan. Tulevat kouluvuodet pelottaa minua, mutta mietityttää myös nuorimmaistani. Lapset kasvaa ja niiden mukana voimat. Jos nyt on jo repeytyneitä takkeja ja mustelmia, mitä on tulevaisuudessa? Vai voisiko tämä loppua sittenkin, omalla painollaan? Etenkin kun olen antanut luvan puolustautua enkä vaadi enää alistumaan ja luottamaan aikuisiin.

Vanhempana olen tunnollinen. Autan nuorimmaistani koulutehtävissä, osallistun kaikkiin vanhempainiltoihin ja pakollisiin menoihin. Nyt viime vanhempainilta sai minut melkeimpä tuohtumaan ja ymmärrän vallan miksi osa lapsista käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy. Vanhempain illassa oli perusvääntöä, kuka maksaa, kuka hoitaa ja niin poispäin. Pohdittiin kevään luokkaretkeä, eikä sopuun kustannuksista eikä paikasta päästy. Lopputulema oli, että sovitaan retkikohde luokan vanhempien whatsapp ryhmässä. Oli pakko todeta, että hirveän hyvä idea, mutta muistattehan ilmoittaa lopputuleman myös minulle, sillä en ole tullut kutsutuksi kyseiseen ryhmään, enkä oikein jaksa uskoa, että olen ainut tässä luokassa.

Voinen todeta, että montaa kouluvuotta ei enää ole edessä, mutta tuhottomasti vuosia on takana tässä koulussa ja hieman vähemmän tässä luokassa, luulen että en tule tulevaisuudessa enää osallistumaan luokkien keskeisiin vanhempainiltoihin. Jos vanhemmat eristävät toisiaan, niin miksipä lapset eivät toimisi samoin. Jos vanhemmat juoruilee ja ilkeilee kotona, miksipä lapset ei toimisi samoin koulussa? Minun mielikuvissa lapset on lapsia ja aikuiset aikuisia ja aikuiset pyrkivät olemaan esimerkkejä lapsilleen. Miksi ylipäätään lasten elämän pitää olla niin haastavaa, niin harrastusten. kuin koulunkin parissa. Olemmeko me vanhemmat luoneet järjestelmistä sellaisia, että vain vahvat selviävät? Toisaalta kai se on luonnon oma lakikin. Elämä on yhtä taistelua omasta paikasta. Harrastus on nuorimmaiseni pelastus, vaikka hän ei ole paras, on hänellä siellä ystäviä. He uskovat yhtenä ryhmänä, että heidän lajissa ei kiusata. Paitsi ehkä yhdet vanhemmat, jotka kiusaavat mielellään niin muiden lapsia, kun aikuisiakin. He ovat kuitenkin omassa suuruudessaan kovin pieniä, joten he eivät saa, kun ihmiset hetkellisesti ärtymään. Toivon, että lapsestani kasvaa niin vahva, että häntä ei enää kukaan satuta ja hän löytää kodin ulkopuolelta myös paikkansa. Ihan helppoa se ei taatusti ole eikä ole ollut. Kaipaan joskus yhteisöllisyyttä, onkohan sellaista enää missään?

”Jos yhdessä matkaa taitettaisiin, toinen toista tukien, esteet olisivat yhteistyöllä helpommin ohitettavissa.”