Tänään olen ollut yksin. Mies töissä ja kuopus pihalla. Ihana hiljaisuus pitkästä aikaa. Olen siivonnut ja kuunnellut omia ajatuksia. Korona on tehnyt sen, että perhe aikaa on riittänyt. Joskin Uudenmaan eristys ja Koronan aiheuttama esikon lomautus on tehnyt sen, että en ole päässyt häntä näkemään, koska lie viimeksi. Päivittäin olemme kuitenkin soitelleet hänen kanssaan. Hän on tarvinnut paljon rahallista apua, sillä yhteiskunnan tukirakenteet ovat niin kuormittuneet, että päätösten teko ja tukien saaminen tilille on näemmä ihan mahdoton tilanne. Jatkuva taloudellinen auttaminen on kuitenkin kurjistanut omaa taloutta. Yöunet täyttyy työstä ja talouskurjimuksesta. Työ etenee toistaiseksi omalla painollaan. Toki varmaan jossain vaiheessa muutostakin työssä on tulossa, mutta nautin sen aikaa, kun saan tehdä työtäni. Koen, että jonkinlaista arvostustakin olen saanut, joskaan en esimieheni puolelta, mutta verkostolta, jonka kanssa työskentelen. Tällä hetkellä pitää olla kiitollinen jokaisesta päivästä, kun voi mennä töihin, sillä niin moni ei matkaa näinä päivinä töihin lainkaan lomautusten, työttömäksi jäämisen tai terveyden vuoksi. Työ tuo mukavaa vaihtelua myös tähän Korona arkeen, kun pääsee pois kotoa ja näkee ihmisiä. Kun tämä Korona eristys alkoi, ajattelin, että minulle tämä olisi vallan helppoa, sillä arki on yksinäistä kuitenkin, mutta huomaan, että näemmä kiristyy pinna minullakin. Miehen kanssa olemme olleet ilmeisesti liikaa yhdessä, kun toisessa ärsyttää vaan kaikki ja tunne on molemmin puolinen. Toki myös huoli omasta, kun läheistenkin terveydestä on todellinen. Mieheni jos sairastuisi, pelkäisin, että hän ei selviäisi. Hänellä on niin monta riskitekijää sairauksiensa puolesta. Toisaalta tämä Koronan tarjoama kiireettömyys tarjoaa mahdollisuuden nauttia kevään merkeistä, mikä on aivan ainutlaatuisen ihanaa. Keuhkot täyteen puhdasta ulkoilmaa, lintujen ihana laulu, aurinko ja sen tarjoama lämpö, parasta terapiaa ehkä ikinä.

On tämäkin erikoinen elämänvaihe, jonka minä saan jakaa yhdessä kaikkien muiden kanssa. Tämä on aikakausi, jossa ihmisyyttä testataan kaikilla elämän osa-alueilla. Maailmaan mahtuu nyt niin paljon toivottomuutta, orastavaa toivoa, että jonakin päivänä tämä helpottaa. Päättäjät ovat kautta maailman suurennuslasin alla, heidän paineensa on varmasti melkoinen, sillä he kuulevat kaikilta meiltä toiveita ja heihin kohdistuu hirveä paine tehdä ratkaisuja. Nyt jos koskaan heidän odotetaan pelastavan kaikki, mutta todellisuus on, että heillä ei ole ymmärrystä kaikkeen, eikä työkaluja, joilla asioita ratkoa. Ihmisten tuska ja yksinäisyys kautta maailman on tämän uuden edessä käsinkosketeltava. Hoitajien arvostus näkyy muualla, mutta ei kentällä. Kentällä ei ole yhtenäisiä ohjeita, ei riittäviä suojavarusteita, hoitajilta odotetaan loputonta joustoa, kukaan hoitajista ei tiedä, mitä työtä he huomenna tekevätkään. Ne samat ihmiset ja se sama media, joka rummutti hoitajien palkankorotuksia vastaan ja mustamaalasi hoitajia, julkaisee nyt hoitajien tarinaa. Nyt hoitajat ovat varsin verrattomia, mutta edelleenkään heille ei suotaisi palkankorotuksia, sillä heidänkin katsotaan olevan velvollisia osallistumaan Suomi nousuun talkoisiin. Kun olen seurannut tätä kaikkea, niin voin vain toivoa, että mahdollisimman moni nuori hakeutuisi töihin muille aloille, kunnes jonakin päivänä me osaamme arvostaa jokaista meidän hoitajaamme ja muita terveydenhuollon ammattilaista. Toisaalta terveydenhuoltokin muuttuu pysyvästi Koronan myötä, sillä etäpalvelut tulevat jäämään ja ihmisten kohtaaminen vähenee huomattavasti terveydenhuollon alalla ja eiköhän etänä hoideta jatkossa muukin asiakastyö. Mikä parasta, me yksilöt, jotka tarvitsemme palvelua, maksamme etäpalveluista sen saman hinnan, kun läsnäolopalvelusta. Toki tästä etäkontaktista hyötyy moni, mutta on monta ihmistä, jotka tarvitsevat sen konkreettisen avun myös läsnäolona. Tämä on aika, jolloin yksilöllisyys tapetaan viimeistään nyt. Tästä esimerkkinä olkoon, vaikka mielenterveyspalvelujen tai kuntoutuspalvelujen tauottaminen. Ongelmathan näkemykseni mukaan on olemassa, vaikka maailmaa ravistaakin Korona. Mielenterveyspalvelujen resursseja päinvastoin tulisi lisätä, sillä monelle Korona aiheuttaa niin suuria yksilöllisiä menetyksiä, että he tarvitsisivat akuuttia tukea, jotta tilanne ei kroonistuisi ja kärjistyisi. Varhainen puuttuminen olisi tärkeää syrjäytymisen ja toivottomuuden ennaltaehkäisemiseksi. Myös lasten hyvinvoinnista tulisi pitää huolta. Monet lapset elävät kotona päihdeongelmaisten vanhempien kanssa, monilla lapsilla on kotona vanhempia, jotka voivat erityisen huonosti, eikä heillä ole voimavaroja huolehtia omistaan, on lapsia, jotka altistuvat väkivallalle tai sen uhkalle. Näiden lasten turvasatamat eli koulut ja päiväkodit ovat kiinni, kuka heitä kannattelee? Esikkoni kohdalla koen itse sen, että meidän tukipalvelut eivät toimi, ne ovat ylikuormittuneet. Ihmiset menettävät luottotietojaan, yrittäjät ajautuvat konkursseihin. Esikkoni onni on se, että hän saa tukea kotoa, mutta arvovalintoja mekin joudumme tekemään, auttammeko lastamme vai maksammeko laskumme? Ei varmaan tarvitse pohtia, mikä olikaan vastaus, mutta maksaako tämä hetki meidän luottotietomme? Kaikilla ei ole olemassa kotia, joka pystyy edes valitsemaan tai auttamaan. Näiltäkin kannoilta katsottuna lasku Koronasta on loputon, sillä yksinkertaisesti apua ei ole tarjolla siinä määrin, kun ihmiset sitä tarvitsevat. Toivon, että pian elämme jälleen uutta nousua ja tämä painajainen, olkoon se millainen kenelle hyvänsä, kääntyisi historian lehdille, mutta kuitenkin niin, että olisimme oppineet ihmiskuntana jotain tästä, sillä historia on opettanut sen, että näitä vitsauksia tulenee tulevaisuudessakin.

”Jos haluat olla onnellinen tunnin – ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän – mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden – peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi -auta muita.” Kiinalainen sananlasku