Kun teet konkurssin menee näemmä järjen lisäksi se ihmisyys. Ihmisyys, joka rakentuu verestä, lihasta ja sydämestä joka sykkii siitäkin huolimatta, että olet konkurssin tehnyt. Ikinä, en ikinä olisi ruvennut yrittäjäksi tai ainakaan lopettanut yrittämistä, jos olisin tiennyt. Olisin tiennyt, mitä vai mitään? Se millaista yrittäminen on, millaiseksi yrittäjä muuttuu ja kuinka yrittäjää kohdellaan ennen yrittämistä, yrittämisen aikana, saati sen jälkeen. Voitteko kuvitella, että tänään tuli postia, jossa pyydettiin erästä paperia ja jos ette sitä toimita niin ryhdymme välittömiin toimenpiteisiin. Rahaa asiaan ei liity millään tavalla. Minne jäi se ystävällinen puhelu, että voisitteko toimittaa tai hei pyydämme teitä toimittamaan. Tämä uhkaavan sävyinen kirje oli ensimmäinen yhteydenotto asian tiimoilta. Nytkö on tultu siihen pisteeseen ettei meille voi puhua tai kirjoittaa, kuin ihmiselle. Lähdetään vain oletuksesta, että ne kuitenkin jättävät asian hoitamatta. Samaan aikaan saatiin hyvin uhkaava kirje henkilökohtaisten asioiden tiimoilta. Onko nyt menty sen rajan yli, että meille ei enää puhuta ihmisenäkään inhimillisesti. Mitä tämä on. Voiko tästä nöyryytyksestä selvitä? Voin todella pahoin ajatellessa, että elämä on nyt tälläistä. Helpottaakohan tämä aikaa myöten?

Koen tällä hetkellä hyvin syvää yksinäisyyttä. Tekisi niin mieli luovuttaa. Toisaalta puhua, mutta tällä hetkellä niin monella on omat taakkansa etten niitä tahdo rasittaa. Ainut kenelle voi puhua on mieheni. Mieheni, joka tuntuu kaatuvan omankin taakan alle. Mitä kaikkea vielä onkaan yrityksen loppumatkan varrella menettettävää. Tämä asioiden hoitaminen on vastoin kaikkia käsityksiä yrittäjyydestä. Yrittäjyydestähän saa palkkaa, saa itse valita työaikansa ja sen kuinka paljon menetetystä vapaa-ajasta korvaa itselleen, tehdä mitä lystää vai miten se oli. Arvaattekin varmaan ettei se palkka ollut työläisen palkka versus tehtyihin työtunteihin yrityksen aikana ja nyt loppu tehdään sitten ilmaitteeksi tumman puhuvien postien tuodessa väriä elämään.

Kaipaan enemmän kuin mitään normaalia arkea. Ulkona aurinko paistaa ja minun tunnelmat on tällä hetkellä jälleen jossain syksyn pimeimmissä tunnelmissa. Kasaan itseni huomiseksi ja voin olla jälleen vahva uusien postien ja pettymysten tullessa eteen. Niin kauan kuin on uskoa on myös toivoa sanotaan...