Tilipäivien jälkeinen masennus iski oikein olan takaa, kun kaikkien maksettujen laskujen jälkeen jäi vain sen verran, että pärjäämme jotenkuten, tai niin me luulimme. Tiedettiin, että jokainen sentti tuli laskea tarkkaan. Laskuja ei vain voinut enää siirtää ja siksi talousrahamme meni niin tiukalle ettei yllätyksiin jäänyt yhtään varaa. Taloudellinen epävarmuus ahdisti ja kuristi kurkkua. Puhelin soi viime sunnuntain ratoksi. Ihminen joka on kokenut vähälle aikaa niin paljon huonoa onnea sekä surua soitti ja kertoi väliaikaisesta taloudellisesta ahdingostaan. Hän tarvitsi pienen summan rahaa lainaan. Emme vaan voineet kieltäytyä silläkään uhalla, että oma tiukka budjettimme kaatuisi siihen. Ei ollut puhetta takaisin maksusta. En vain voinut hänen tuskan keskellä alkaa penäämään takaisin maksua. Sen jälkeen ahdisti vielä enemmän. Pohdintaa siitä millä huomenna eletään käytiin. Paljon olisi varaa tänään laittaa ruokaan? Kamalaa, mutta niin monelle suomalaiselle arkipäivää. Tilannetta ei helpottanut tieto siitä, että tälle viikonlopulle olisi tulossa vieraita. Keskiviikkona olimme ihan sentittömiä. Kunnes jostain tupsahti hieman rahaa, torstaina hieman lisää ja perjantaina viikonlopunkin tarpeiksi. Aloin oikeasti uskoa ihmeisiin. Meille ne pienet summat oli sillä hetkellä suuri apu. Olin ja olen edelleen erittäin kiitollinen. Samalla toivon samanlaisia onnen kantamoisia kunnes taloutemme konkurssin jälkeen tasoittuu ja pääsemme taas jaloillemme. Toisaalta olen vain onnellinen, että selvisimme jonkin ihmeen voimalla nämä päivät.

Työni on yleensä antoisaa, joskin viime aikoina muutoksen tuulet ovat puhaltaneet hurrikaanin lailla työpaikallakin.  Oman taakkani lisäksi työni on myös enemmän ottanut kuin antanut. Esimieheni on ihmisenä hyvin negatiivinen ja hän ei siedä epävarmuutta. Hän ei koskaan anna positiivista palautetta alaisilleen ja jos ei hän anna palautetta on sitä turha odottaa muiltakaan. Nyt pari kolleegaa on lomalla ja olen päässyt heidän ”tontilleen” oman työni ohella. Ilmeisesti erilainen tapani tehdä työtä huomattiin, sillä positiivista palautetta tuli tulvimalla. Oma ”tonttini” on tottunut tekemääni työhön ja heille tehdyt työt ja osallistumiseni on osa arkea.  Nyt vieraalla ”tontilla” työskentely toi aivan uutta näkökulmaa työhöni ja ihan uutta puhtia arkeen.  Perjantaina tunsin jälleen kiitollisuutta antoisaa työtäni kohtaan. Aloin jälleen nähdä ja tuntea olevani tärkeä osa työmme kehittämistä.

Viikonloppu alkoi siis hyvissä merkeissä. Arjen kiireet ja minuutti aikataulut jättää aina jälkensä, mutta kiitollisuuden sävyttämänä arki ei tuntunut niin mahdottoman raskaalta. Viikonloppu vietettiin rakkaiden parissa ja oltiin sosiaalisia. Nyt väsyneenä, onnellisena ja erittäin kiitollisin mielin kohti uutta viikkoa. Hieman epävarmoin askelin peläten vastoinkäymisiä, mutta toisaalta toivoen ja uskoen hyvään huomiseen.

” Kenenkään ei tarvitse selvitä kolmesta päivästä kerralla, yksi riittää, meneillään oleva päivä riittää. Eilinen, se on mennyttä, huominen, siihen ei voi vielä tarttua. Huoli huomisesta on kuin keinutuoli; riittää tekemistä, mutta tekeminen ei vie minnekkään. ”
 - Lena Girs