Me olemme menettäneet tänä vuonna niin paljon ja jälleen on jäähyväisten aika. Ihan kipeetä, sattuu niin, että tekisi mieli huutaa niin kovaa. Huutaa tämä tuska pois. Tai ummistaa silmät ja leikkiä ettei tämä ole totta. Olla vihainen kuolemalle, joka vei taas yhden ihmisen lisää. Tiedän, että sydämesi oli puhdasta kultaa. Siksi kuolema antoi sinulle vain siivet. Olet paikassa, jossa ei tunneta kipua ja kylmää. Mutta tänään minä olen vihainen, että jätit meidät surevat tänne jäiseen maailmaan. Anteeksi vihaisuuteni. En saisi tuntea tuskaa, kun tiedän, että nyt sinulla on hyvä olla. Sillä ei saisi olla merkitystä, että minulla ei ole hyvä olla. Sinä olit rakas ja olen niin kovin onnellinen kaikista niistä hetkistä jotka kanssasi sain jakaa. Ja niistä syntyisi, vaikka todellinen muistojen kirja. Olit yksi niistä harvoista, jotka sai minut nauramaan. Olit niin kovin rakas, siksi pyydän anteeksi, että itsekkäästi ajattelen ettei aikasi ollut vielä. Olisitpa vielä hetken jaksanut.

 

”On surun tummaa usvaa hetki hiljainen
Kun aika pysähtyy jää yksin ihminen
ei vuoroaan voi tietää meistä ainutkaan
Mutta jokainen sen kokee vuorollaan.

Surunpisaroita yöhön hiljaiseen
kun ystävä on mennyt maahan kaukaiseen.
Surun sävel hiljaa kaikkialla soi
se soi niin hiljaa ettei aina sitä kuulla voi.”


Joel Hallikainen