Voi kuinka minulla olikaan hauska viikonloppu ystäväni kanssa. Kuinka paljon sain tavata vanhoja tuttuja ja kuinka nautinkaan hetkestä, kun kävelimme ystävän kanssa räntäsateessa. Räntäsade ei tuntunut missään, en oikeastaan huomannut koko sadetta ennen kuin vilaisin sisään päästyäni peiliin. Peili paljasti sateen, kun meikit olivat levinneet pitkin kasvoja ja laitetut hiukset olivat lässähtäneet.  Voi tuo hetki räntäsateessa oli niin aito. Ihankuin ennen vanhaan, kun kotona ei vielä odottanut kasaa velvollisuuksia. Minä olin minä, sen hetken. Joskus paluu menneisyyteen on näemmä paikallaan. Sukulaisvelvollisuudet eivät olleet ehkä niin mielekkäitä. Ne "ei niin parhaat hetket" kuitenkin jaksoi hymy huulilla, kun tiesi mitä oli edessä ja mitä takana. Pääsipä aikakin livahtamaan vallan aamuun saakka, ennen sänkyyn kömpimistä. Oli siinä lapsilla ihmeteltävää, kun äiti ei ollut siellä missä hekin. Kieltämättä nyt alkuviikko on mennyt pienoisessa koomassa, mutta edelleen energiaa saa kun vaan palaa tiettyihin hetkiin. Hetkiin jolloin olin minä. Hetkiin, joista voin olla nyt kiitollinen.

Reissuun lähdön hetkellä riita lannisti tunnelmaa aikalailla ja ilmoitinkin jossain vaiheessa, etten edes lähde. Nyt pienestä koomasta huolimatta olen onnellinen, että tulin lähteneeksi. Riita jäi matkalle. Hetket niiden ihmisten parissa olivat tärkeitä, jotka tuntevat minut toisenlaisena, kun mitä nykyään olen, ilman äiti, vaimo, työntekijä tai mitä vaan rooleja. Hetkeen en edes muistanut konkurssia, eikä kukaan edes kysynyt, liekkö moni edes tiesi. Siinä oli monen ihmisen kanssa paljon puhuttavaa.  Toisia elämä oli kohdellut hyvin ja toisia hieman huonommin. Tulipa sekin selväksi, että joku oli jopa kateellinen elämästäni. Kerrottakoon, että kukapa ei olisi, jos on luonut nykyisen mielikuvan minusta facebookin kautta. Kun katsoo tilapäivityksiäni, joita on melko vähän, voi helposti ajatella elämän olevan simppeliä. Kaksi täydellistä lasta, ihana sisarus ja hänen täydellinen lapsi, mies, auto ja talo. Facessa ei edes mainita, että kävisin edes töissä. Kauniita kuvia kauniista lapsista ja elämästä sekä juhlista. Elämä facebookissa  luo todella kaunista kuvaa. Facebookin mukaan meillä on aina siistiäkin, vaikken koskaan edes mainitse siivoavani. Sehän on täydellistä. Halusin kovin korjata mielikuvan, minkä tämä eräs oli luonut. Kuitenkin halusin pitää hauskaa ja työntää todellisuuden kauaksi pois elämästä jakaen sen vaan lähimmän kanssa. Ei tänään ajattelin. Aamulla hieman huonossa olossa oli mukava nukkumattoman yön jälkeen herätä lasten kanssa täydelliseen elämään, kun pienikin ääni riipi hermoa. Kuitenkin jaksoin koko pitkän paluumatkan ihan vaan niiden hetkien vuoksi, joita olin saanut kokea. Oli mukava palata täydelliseen elämään, täydellisten vastoinkäymisten äärelle, kun takana on edes hetken tien keveys. Se kepeys antaa voimaa tarpoa arjessa. Miksi kummassa sitä ei ole tullut riivittyä arjesta useimmin omaa aikaa?

 

                                                  ”Ei ihminen elämään väsy, vaan siihen, ettei elä”