Minulla oli mahdollisuus varastaa työstä aikaa itselleni. Viikkovapaat kuulosti hirveän hyvältä etenkin, kun tiedossa on tiukka kevät työrintamalla. Niimpä minä rupesin kahmimaan aikaa ja kuinka ollakaan huomasin raapivani alkuviikosta tuplamäärän työtä, jotta saisin loppuviikosta henkäistä. Vapaat alkoi ja alkuviikon kiire tuntui kropassa. Minä heräsin hyvin varhain vapaapäivinä siivoamaan kotia, järjestelemään paikkoja, jotka ovat työkiireiden vuoksi ollut jo kauan aikaa ”täytyy tehdä” listalla. Menin kuin tuulispää kotona. Kevätaurinko tuntui paljastavan likaa ja pölyä koko ajan enemmän ja enemmän. Koitti perjantai ja koti kiilsi puhtauttaan. Voi sitä onnea, istua ja juoda kuppi kuumaa auringon säteillessä puhtaaseen kotiin. Sitten alkoikin ulkona sataa räntää ja aika alkoi jälleen juosta. Lasten harrastuksia, riitoja kera lasten, täynnä oleva työsähköposti ja lasten kulkiessa kodissamme myös sotkukin alkoi palata. Ehkä nyt ei ollut aika sittenkään levätä. Ehkä taas loin vapailleni odotuksia ja petyin kun elämä ei nyt ollutkaan, niin leppoisaa harvinaisista vapaista huolimatta.

Juniori oli kuitenkin huokaissut isälleen, että on niin ihanaa, kun äiti on välillä kotona.  Yksi päivä juniori kysyi ”äiti, menetkö sinä huomenna töihin”. Minä vastasin ”en, kulta, minulla on huomennakin vapaa”. Siihen juniori totesi ”sepä mukavaa, ettei sinulla ole taas kurja työpäivä”. Ehkä hän ei aavista stressin määrää, mitä sain näistäkin vapaista itselleni luotua. Jotta nyt ei mene ihan valittamiseksi minäkin nautin niistä puhtaista paikoista kodissani, jota lapset eivät hoksaa sotkea. Minä olen onnellinen myös siitä, että sähköposteja ja työpuheluita lukuunottamatta ehdin nauttia kodistani ja etenkin juniorini seurasta. Huomenna se alkaa jälleen arki. Töissä on varmaan miellyttävä kaaos aloittaa poissaolojen jälkeen. Ja minä en voi edes repiä voimaa kesälomalla, sillä olen valmis luopumaan täydestä kesälomastani mikäli löydän itselleni uuden työn.  Minulla olisi nyt täydelliset puitteet toimia ja tehdä työstä mielekästä. Kuitenkin työssämme on este, jota on vaikea ylittää. Se on epämukavuustekijä, joka saa pelkäämään jokaista hetkeä yllätysten varalta ja niitähän riittää. Jokainen meistä taitaa vilkuilla muuta. Pidän työstäni ja sen haastavuudesta, enkä ole luovuttamassa ilman taistelua.  Totean tehneeni työssä kaikkeni, jotta löytäisimme tasapainon. Joskus olen jopa tullut kuulluksi työkavereideni kanssa, mutta se unohtuu jo ennen seuraavaa auringon laskua. Työn teon ei pidä olla hauskaa, enkä odota paratiisia, jossa saisin päiväni viettää vaan tavallisen työpaikan. Työn jonka voi rajata jonnekkin. Nyt työ tuntuu rajattomalta, yksipuoliselta joustolta loputtomiin. Epäjohdonmukaisuuden aiheuttaman ajanhaaskaamisen lisätessä jouston tarvetta loputtomiin. Tänään päätetty, on huomenna unohdettu, on työpaikan kirjoittamaton motto.

Olen onnellinen kaikesta huolimatta, että minulla on työ mistä valittaa ja valitan mielelläni jatkossakin, ehkä vaan muualla. Työ on melko ratkaiseva tekijä elämänlaadun kannalta, se luo arkeen rutiineita, se tuo elämiseen vaadittavaa taloudellista vakautta ja se tuo tasapainoa sekä sisältöä. Itselleni työ merkitsee myös oppimista. Kuitenkin liian kuormittava työ varastaa aikaa ja resursseja kotoa, perheestä, terveydestä,  mielestä ja tasapainosta. Aina työstä saatava korvaus ei korvaa sitä, mitä työ pahimmillaan ottaa. Monet ovat kuormittaneet itseään työssä niin, että heidän kovalevynsä ovat kärähtäneet. Lama ja kasvava työttömyyden uhka lisää tätä väsymistä entisestään tulevaisuudessa. Ihmiset joustaa joustamistaan pitääkseen itsensä kiinni leivän syrjässä. Usein työkavereita vierestä lomautetaan tai irtisanotaan ja tämä kasvattaa työtaakkoja entisestään. Tuloksellisuus ja taloudellisuus on työn motto ja paine tuloksellisuuden lisäämiseksi ohi inhimmillisten voimavarojen,  on monessa työpaikassa todellisuutta.  Pitäisi jaksaa muistaa arjessakin, että todellinen voimavara löytyy itsestä. Minä olen aina ollut altis unohtamaan tämän. Jostain kumman syystä mieleni on kieroutunut ajatuksissa niin, että työ ensin ja koti sitten. Vaikka parhaimmillaan näiden kahden tulisi olla tasapainossa. Koti, ystävät ja ihmissuhteet jopa ennen työtä. Ei työ hautajaisiin tule, kun aika päättyy.  Tuskin, sitä elämän päättymisen hetkellä luettelee saavutuksiaan työssä. Elämän todellinen saavutus, on elämä itse.

Loppuun vielä yhteenveto asioista mistä jaksan olla tänäänkin omalla ironisella tavalla kiitollinen. Olen kiitollinen ystävästäni, olen kiitollinen lapsista, olen kiitollinen miehestä, kodista ja työstä johon saan tarpoa huomennakin. Olen kiitollinen palkkapussista, jonka saan suoraan laittaa pankkiin pitääkseni tämän kodin, jonka merkitys on minulle suuri. Olen onnellinen terveydestä, joka mahdollistaa työpäiväni, palkkapussini ja arjen asioista suoriutumisen. Terveys, joka mahdollistaa sen, että saan katsoa lasteni kehittymistä sekä sen, että saan tänäänkin kertoa miehelleni rakkaudesta, jota tunnen. Olen kiitollinen sisaruksistani ja toisen sisarukseni lapsen kasvusta sekä kehityksestä. Olen kiitollinen lähestyvästä keväästä.

"Jos palaat kotiin vähemmän energisenä, kuin olit töihin lähtiessäsi, syyllistyt vakavaan rikkomukseen: varastat kotoa." Jagdish Parikh