Äitienpäivä. Päivä joka herättää tunteita. Se on päivä jolloin perheelliset äidit saavat usein nauttia hetkellisesti perheestään kokonaisuudessaan. Monessa perheessä mies ja lapset lahjovat äitiä. Päivä jolloin usein valmistetaan äidille kotikutoinen valmis ruokapöytä tai ostetaan paikka toisten valmistelemasta pöydästä. Tänä päivänä isit suhisee hampaiden välistä jälkikasvulleen käskyn kunnioittaa äitiään edes tänä yhtenä päivänä. Monet äidit osaavat nauttia tästä päivästä. Monta kertaa äidit ovat arjen sankareita. He pukevat lapsensa ja usein miehenkin päivittäin puhtaisiin, kodit ja pihat hehkuvat siisteyttään, pyykit viikkautuvat kaappiin kuin itsestään sekä ruoka ilmestyy pöytään kuin tyhjästä. Oli lapsia 1 tai 10 niin äiti tietää, missä kenenkin pitäisi olla ja monelta. Äidit tietää, missä ovat kadonneet sukat tai puuttuvat paperit. He hoivaavat sairaita, kannustavat, kuskaavat ja kasvattavat. Äideillä on 10 kättä ja ainakin kuusi jalkaa. Mikä parasta he usein osaavat käyttää niitä kaikkia kerrallaan. Äidit kestävät uhmat ja kiukut. Äideiltä odotetaan jatkuvaa jaksamista. Äidit eivät sairastu eikä he koskaan väsy. Jos nyt kävisikin niin, että äiti väsyisi ja tiuskaisisi kipakkaan vastauksen ilkeilevälle teinille, niin äiti laittaa itsensä henkiselle jäähylle. Äidit tuntevat riittämättömyyttä aina vaan. Melkein yhtä paljon kuin huolta omistaan.  Äitien työ on päättymätön ja vuoroton.

Äitienpäivänä ei juuri muistella niitä lapsia, jotka eivät tienneet kenelle tänä vuonna äitienpäivä kortin olisi osoittanut. He tekivät koulussa kortin, koska niin pitää tehdä.  Päiväkotien ja koulujen äitienpäivä aamiaiset aiheuttivat lapsille tuskaa jo hyvissä ajoin kevään korvilla. Ehkä heillä on äiti, joka ei äiti kiireiltään ehdi paikalle. Ehkäpä heillä ei ole äitiä joka välittäisi tai äitiä joka olisi saavutettavissa.

Tänäkin äitienpäivänä on niin monta ihmistä, jotka ovat rukoilleet tulevansa äidiksi. He ovat kokeilleet kaikkea saadakseen itselleen pienen käärön. Samaan aikaan toisaalla joku toinen äiti kasvattaa masuasukkiaan pohtien aborttia tai lapsesta luopumista. Näiden kahden erilaisen äidin tiet eivät kohtaa, mutta heille tämä päivä on muistutus omasta vajavuudestaan.  Molemmat toivovat kovasti, mutta eri asioita.

Jossain on myös äiti, joka hautasi lapsensa kenties jopa ainokaisensa aikanaan. Hänelle äitienpäivä merkitsee vietettyjä päiviä. Silloin elämän virratessa jokainen päivä oli hänen äitienpäivä. Välttämättä hän ei silloin muistanut nauttia niistä päivistä. Nyt on asia toisin, kun on suru hukuttanut arjen huolet muistoista niistä ajoista.

On myös äitejä, jotka juhlivat tänäkin päivänä, äitienpäivää. Lapset ojentavat äidilleen ”maailman parhaalle”  kortin äidin juopuessa juhlasta tästä.  Kenties äiti on juhlinut monena muunakin päivänä aikaisemmin. Jossain on lapsia, jotka pelkäävät äitejään ja tämäkin päivä on vain yksi päivä, jolloin täytyy varoa sanojaan ja tekojaan.

On monenlaisia äitejä ja monenlaisia lapsia. Itse olen ollut lapsi joka ei aina tiennyt kenelle äitienpäiväkortin osoittaisi. Itse olen äiti joka rakastaa lapsiaan kaikkina päivinä. Äitienpäivä ei ole niin kovin välttämätön. Enemmän tunnen kiitollisuutta hetkistä jolloin ilman tiettyä päivää lapsi kiittää tai rakastaa. Ja aamukahvia en missään nimessä halua sänkyyn. Se polttaa niin kovaa. Joskus varhaisäitiydessäni pääsin kokemaan kuuman kahvin sängyssä ja kermakakun kuorrutteena rinnuksilla. Kiitos ei tänäkään vuonna. Teinini niin kovin rakas on muistanut vahvistaa riittämättömyyttäni ja vajavuuttani äitinä hormoonimyrskyissään viimeaikoina,  että melkein tuntuisi kornilta saada itse tänä vuonna kortti. Kortti joka olisi osoitettu sille rakkaalle äidille. Hieman edelleen kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen ahdistaa myös se tuttu tunne, etten voi vieläkään osoittaa korttiani maailman parhaalle äidille.

Vaikken itse koe tätä päivää kovin merkitykselliseksi toivotan nautinnollista äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille. Ajatuksia toivosta heille, jotka niin kovin äidiksi haluaisi. Itse pyrin passaamaan tämän päivän. Ehkä sen pitkään nukkumisen voisin ottaa. Perhe säästäköön pedin puhtaana tänä vuonna.

                                     iti.jpg