11.4.2015 minä ihmettelin kovin nykynuorisoa, kirjoitan törmäyksestä nuorisojoukon kanssa. Tekstiin on syntynyt sanat (mukaellen itseäni).

"Noissa nuorissa oli se vastaus, miksi minä erosin miehestäni tänäkin aamuna pikkutunneilla. Meidän lapsemme ei ainakaan tänä lauantaina olleet tuossa joukossa. Ehkä ensi lauantaina, tiedä tuota. Olin kuitenkin kiitollinen tilanteen tarjoamasta oivalluksesta, sillä jaksoin tsempata nämäkin kisat lastani ilman että pohdin vain menetettyä vapaa-aikaani tai väsymystäni. "
 
Muistan tuon hetken, miten halusin ikuistaa tuon hetken. Ajatelin että koen merkitykselliseksi sen, että lapseni ovat valinneet toisen tien. He ovat urheilevia nuorukaisia, jotka hukuttavat perheen arjen kiireeseen, mutta samalla he valitsevat terveen tulevaisuuden. Tuosta hetkestä ei ole kuin puoli vuotta. Nyt minulla asustaa täällä kotona nuori, jolla ei ole korvia, pää on löyhä ja hän tosiaan valitsee kaverit ja kaupungin yöelämän urheilun tai kodin sijaan. Hän on juonut. Olen epäillyt myös tupakointia mutta hän vannoo ja vakuttaa ettei polta. Hän vetoaa minuun "Äiti, etkö todella luota minuun" kun asiasta kysäisen. Tupakka tuoksuu vaatteista, mutta toki yritän luottaa ja uskoa että ne kaverit. Samalla kuitenkin tiedostan, että ei minun lapseni ole kovin erikoinen lopulta kuitenkaan. Tavallinen nuori, altis typeryydelle. Hän on vain minun lapseni. Kuitenkin sen olen opettanut, että valehdella ei saa. Vaikka totuus sattuisi kuinka, niin se täytyy kertoa, sillä jos luottamus menee niin menee kaikki. Nyt näin ihan omin silmin esikkoni polttavan. Hän toimi tupakan kanssa kuin ammattilainen ja minä tiedän miltä tupakoitsijan toiminta näyttää. Poltinhan itsekkin hyvin pitkän uran. Esikko silti kieltää, hän kertoo olevansa urheilija. Hän kertoo mitä haluan kuulla. Minua ei loukkaa hänen jatkuvat typeryydet vaan tuo valehtelu. Valehtelu, josta ei vaan tule loppua. Tänäänkään minä en tunne ylpeyttä hänestä. Minä ihmettelen tunnenko enää koskaan. Ennen jokainen päivä oli yksi suuri ihme hänen kanssaan. Nyt nuo valheet pitävät huolen siitä että tunnen enemmän pettymystä. Kun kuuntelen häntä, minä pohdin valehteleeko hän nytkin vai onko hänellä jokin taka-asia jota hän ajaa? Olen onnellinen jokaisesta päivästä minkä hän selviää hengissä typeryyksiltään ja samalla toivon että hän ymmärtäisi muuttaa kurssia. Kurssin muutoksen ei tarvitse tapahtua minua varten vaan häntä itseään varten. En tiedä kuinka kestäisin jos elämä veisi hänet minulta.

Tämä elämä on kyllä erityisen kovaa tykitystä nyt vähän joka suunnalta. Ei ehdi toivoa tai vetää henkeä kaiken ikävien asioiden välissä. Siksi ei millään tahdo jaksaa löytää niitä positiivisia asioita, jotka kantaisivat seuraavaan hetkeen. Riidat, epäsopu, rahaongelmat, huoli ja kohtuuton työtaakka ovat tulleet osaksi minua. Minulla on vielä terveys, ympärillä luonto ja hiljaisuus. Minä tunnistan nekin. Kuitenkin olen jäänyt jumiin taakkaan joka näkyy, kuuluu ja myös siihen osaan joka on vain minussa. Minä en taas osaa edes odottaa.Haluaisin vaan heittää kaikki narut käsistä ja todeta etten pysty tähän tänään.
 
"Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava."- Sören Kierkegaard