Ensimmäinen adventti on ihan jo nurkan takana ja on aika kirjoittaa joulupukille.

Rakas Joulupukki!

Pystythän ihmeisiin? Tai oikeastaan pystythän sinä, kun kuopukseni sinuun uskoo vieläkin, vaikka murrosikä jo painaa päälle. Hän uskoo sinuun täysin ehdoitta. Jos joku edes uskaltaa epäillä olemassa oloasi, saa hän kuulla kunniansa. Hyvä niin, sillä mikään maailmassa ei ole kauniimpaa, kuin usko lapsuuden. Niin kauan kuin on uskoa, elämässä on myös toivoa. Toivon nyt normaalin maailman rauhan ja ihmisten hyväntahdon lisäksi kaikille yksinäisille käden johon tarttua. Toivon myös, että ihmiset jaksaisivat aina ja ikuisesti uskoa parempaan huomiseen. Minä toivon että missään muualla maailmassa ei ole isää, joka iltaisin itkee itsensä uneen, kun ajattelee pettäneensä perheensä menettäessään niin paljon lamalle. Joulun pitäisi olla aikaa, jolloin korostuu läsnäolo ja rakkaat ihmiset. Kaikkina yltäkyllän vuosina me ihmiset ollemme oppineet pyytämään ja saamaan. Samalla olemme unohtaneet sen kaikkein arvokkaimman lahjan eli läheiset. Siksi tässä saamisen kulttuurissa taloudellinen paine vain kasvaa kasvamistaan monessa perheessä näin joulun alla. Jos jo peruselannon saaminen pöytään arkisin ja pyhin on ollut haastavaa, niin nyt joulun alla ihmissuhteiden määrää vielä punnitaan lahjan saajan ja antajan näkökulmasta. Jos ihmisellä on vähän on silloin antaminen haastavaa, jos materiassa asiaa lasketaan. Meidän tulisi muistaa, että köyhäkin voi olla erityisen rikas. Jo pieni käden puristus voi lämmittää enemmän kuin rahallisesti kalleinkaan lahja.

Rakas pukki tässä on tullut jo kasa isoja toiveita ja ymmärrän, että minä en saa kaikkea mitä minä haluan. Olenhan aikuinen ja tottunut olemaan välillä ilmankin. Mutta minun esikoiseni ajattelee elävänsä painajaisessa juuri nyt. Herätä hänet. Anna hänen herätä siihen loisteliaaseen elämään johon hän mielestään kuuluu. Kotiin, jossa hänen vaatehuoneensa on talomme kokoinen, täynnä kalleimpia merkkejä, mitä maa päällään kantaa. Hänen kuusensa yltää taivaaseen ja kuusen alla on niin paljon kultaan käärittyjä lahjoja, joissa sisällä on lisää merkkejä, kultaa ja timantteja, muodikkaita vaatteita sekä tietenkin paljon rahaa. Hänen kauneutensa ja komeutensa loistaa talon peileistä ja elämä on täydellistä. Vain hän ja yltäkylläisyys. Elämä johon hän kokee kuuluvansa. Hänen elämässään ei ole sijaa köyhyydelle, epätäydellisyydelle, eikä maailman hirveimmälle perheelle. Me rakastamme häntä niin kovin, mutta juuri nyt hormoonien häntä riepotellessa, me emme riitä. Hän sanoo sen. Meillä ei ole sitä kaikkea, mitä hän välttämättä kokee tarvitsevansa. Se on elämää, mutta tuolle nuorelle se aiheuttaa niin kovaa kipua, jota hänen on vaikea ymmärtää ja jota meidän vanhempien on vaikea katsoa. Vain hän ja maailma.

Rakas pukki mekin mieheni kanssa toivomme rauhaa. Me olemme menneet läpi tuulien ja myrskyjen ihan lakkaamatta jo tovin. Voisiko tulla pieni tyyni hetki, jolloin me voisimme miehen kanssa pysähtyä ja hengittää. Pitää toisiamme kädestä ja tuntea muutakin kuin ikävää ja velvollisuutta. Minulla on kamalasti asioita, joita en ole menettänyt ja suurin niistä on rakkaus. Rakkaudesta saan voimaa kurjinakin hetkinä ja siitä kiitän. Anna minun pitää nämä ihmiset elämässäni jatkossakin. Suurin kiitos pukille tontusta, jonka hän toivottavasti saattaa maailmaan turvallista tietä pitkin. Mikään lahja ei voi olla niin suuri ja arvokas kun elämän lahja. Suuria toiveita ja paljon lämpöä, sitä joulun aika on.

"Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha." -Juha Vainio