Olen paljon odottanut ja suoriutunut. On ollut vaikea keskittyä mihinkään ja tekeminen ei ole ollut kovin järjestelmällisen järkevää. Tämä kaaos elämässäni kertoo jälleen kuinka paljon minulla olisi jälleen hallittavaa ja kuinka pelkään otteeni herpaantuvan. Tämä viikonloppu on ollut tavallaan oikein kurjuuden maksimointia, kun olen niin kovin kaivannut edesmennyttä ystävää. Hänen kuolinpäivä lähestyy vääjäämättä. Olen myös totaalisen turhautunut ollut työhöni ja tulevaisuuden odottamiseen. Lisäksi sain facebookissa vanhojen valokuvien haasteen. Kun menneisyyttä lähtee kaapimaan, niin siitä ei kohdallani hyvää seuraa. Tulipaloja, epämääräisiä elämiä ja kuolemia, menetettyjä lapsuuksia, keksittyjä totuuksia. Tartuin kuitenkin rohkeasti haasteeseen käyden läpi menneisyyteni vähäisten  säästyneiden valokuvien kautta. Kuin tilauksesta riitaannuin myös mieheni kanssa, joka omalta osaltaan on ollut väsynyt viime aikoina kantamaan vastuuta arjesta. Hänen toimintansa on myös vähemmän järjestelmällistä saati järkevää. Hän on ollut lähiaikoina reipas aloittamaan kaikkea, mutta mitään hän ei saata loppuun. Tekemällä tai aloittamalla hän siirtää huomion varsinaisista arjen ongelmista keskeneräisiin ja aloitettuihin hankkeisiin. Sehän tarkoittaa, että minulla pitäisi olla homma hanskassa entistä vahvemmin. Minulla tulisi olla vastaus jokaiseen kysymykseen ja ratkaisu jokaiseen ongelmaan niin omiin, lasten kuin miehen ja kodin ongelmiin. Riidan jälkimaingit kaikuivat lasten korviin, jotka osaltaan säestivät huonommuuttani sekä riittämättömyyttäni.

Viime yönä näin unta, että olin naamioituneiden ihmisten ympäröimänä ja jokainen heistä huusi minulle loukkauksia ja tilitystä elämästäni sekä tekemistäni valinnoista. Minusta se tunne, epätoivo ja pienuus kuvastaa hyvin sitä toivottomuutta, mitä sisälläni salaa juuri nyt kannan. Päältä olen vahva ja kannan vastuuni. Yritän löytää ratkaisut ongelmiin, yritän kestää sanotut sanat ja yritän olla varma. Tiedän että uusi viikko on taas uusi mahdollisuus. Elämä on niin arvaamatonta, että minun tulisi oppia elämään tässä hetkessä. En halua päivieni päättyvän jonakin päivänä epätoivon säestämänä, niin että en ole onneani tunnistanut. Haluaisin päivieni päättyvän onnessa ja myönteisyydessä. Haluaisin tuntea olevani edes hieman merkityksellinen. En halua olla elämän syövyttämä uhri, sillä sitä minä en ole. Elämässä on paljon hyvää. Joskus vaan ympäristön negatiivisuus ja kuorma painavat harteilla niin, että en tunne kuin epätoivoa, riittämättömyyttä sekä väsymystä. Jossain minussa elää onni... Tänään vaan on kovin synkkää.


"Huoli on mielen läpi kiemurteleva kapea puro.
Jos sitä ruokitaan se uurtaa uoman, johon kaikki muut ajatukset valuvat. -A.S: Roche