Oltiin viikonloppuna käymässä minun ja mieheni kotiseudulla. Alkuperäinen syy matkaan oli osallistua sisaruksen yllätysjuhliin. Sisarukseni ystävät kasasi porukan ja järjesti juhlat. Itse sankari oli aivan pölmistynyt kun vieraslauma kutsui itse itsensä kylään hänen tykönsä. Oli ihana nähdä kuinka hyviä ystäviä sisarellani on. He todella haluavat olla aidosti läsnä. Sellaista en juuri ole omalla kohdalla kokenut kai sitten omien lapsuusvuosien. Yksinäisyys sanan jokaisessa merkityksessä on asia joka leimaa aikuisuuttani. Toki ystäviä on minullakin ollut, mutta yksi kerrallaan. Siitä ystävämateriaalista on vaikea kokonaisia bailuja järjestää. Siksi voin olla aidon liikuttunut nähdessäni jotain niin ainutlaatuista, aikuista ystävyyttä. Aiemmin mieheni oli paras ystäväni, mutta huomaan hiljalleen tämän arjen ja näiden raskaiden vuosien verottaneen ystävyydestämme. Enää ei tahdo omaa taakkaa toisen harteille laskea. Siksi usein tulee märehdittyä murheet ihan itseksensä.
Se mikä itselle jäi käsiin vierailusta kotiseudulla, oli erään ihmisen kauna ja viha, jonka luulin muuttuneen aikojen saatossa ymmärrykseksi. Nyt hän oli jälleen tuonut katkeruutensa esiin kertomalla melko kipeitä ajatuksiaan minusta, menneisyydestäni sekä kuopuksestani, minun esikoiselleni. Minä lupasin esikkoni avautuessa minulle heidän välisestä keskustelustaan, että annan anteeksi enkä paljasta tietäväni tämän ihmisen mielikuvista. Pidän lupaukseni. On kuitenkin vaikea katsoa tämän ihmisen olevan minulle yltiöpäisen ystävällinen, kun tiedän hänen sisällään kiehuvan puhtaan vihan ja katkeruuden minua sekä tekemiäni valintoja kohtaan. Hän ei ole edes tietoinen, että minä tiedän. En kertonut edes miehelleni. Ehkä tämä ihminen kertoi sen kaiken kaunan lapselleni, jotta saisin tietää. Niin tai näin, elämäni jatkuu, kuin ennenkin. Asia ei minua juuri nyt liikuta minnekkään. On annettava anteeksi, jotta voidaan jatkaa lyhyttä yhteistä matkaamme. Minä yritän ymmärtää, vaikka rehellisesti sanottuna minä en ymmärrä. Lapsuuteni ja elämäni ei ole aina ollut oma valintani. En koe valitseeni vanhempiani enkä vaihtuvia isäpuolia. Ja olisinhan niin kovin mielelläni kasvanut oikeassa perheessä. Minä olen valinnut aikuisen elämäni. Niiden tehtyjen valintojen takana seison ja en edes pahoittele, että jotkut tai joku kokee kuopukseni syntyneen väärään aikaan ja väärään perheeseen. Minä valitsin hänen syntymän. Tämä ihminen kokee, että olen tehnyt molemmat lapseni hylätäkseni heidät puolisolleni. Lapseni oli yrittänyt puolustella, että lopultakin äiti on meillä se, joka asioita pyörittää. Hän ei ollut tullut kuulluksi. Tämä ihminen on sitä mieltä, että kaikki elämässäni tehdyt vallinnat on kurjan lapsuuteni tulosta. Olen tietoisesti hänen näkemyksen mukaan tehnyt lapseni puolisoni riesaksi. Itse olen kadonnut opiskelemaan ja töihin paetakseni lapsiarkea. En ole hänen mielestään kykenevä hoitamaan lapsiani. Kuopukseni on syntynyt maailmaan esikoiseni kiusaksi, hän julistaa. Kaiken tuon ja paljon lisää vihaa ja katkeruutta tuo ihminen kantaa sisällään.
Minä olen nyt aikuinen ja kannan elämäni sekä siihen liittyvät päätökset hartioillani niiltä osin, kun olen niihin itse vaikuttanut. Olen ylpeä lapsistani enkä missään nimessä koe tehneeni heitä puolisolleni. Heidän syntymä on valinta, jota ei voi katua. Toki esikko oli yllätys, mutta kuten lukea saattaa iloisen pippurinen sellainen. Juuri tähän perheeseen tehty. Ajattelen, että kantakoon hamaan hautaan asti katkeruuttaan tuo ihminen. Minä lyön olemalla hänelle ystävällinen ja ymmärtäväinen. Tuomitkoon, jos kerran kokee olevansa niin paljon parempi ihminen. Miksi antaisin kenenkään syyttä minua enää asioista joita en ole elämääni tilannut, saati käyttää asioita aseena minua vastaan, joita ehdottomasti olen hallunnut? Tämä kaikki hänen viha ja katkeruus vielä jonakin päivänä purskahtaa ilmoille. En päästä häntä ja hänen vihaansa enää ihon alle. Joskus hän onnistui, mutta nyt olen kuin pala saippuaa. Minuun tarttuu vain oikeat huolet. Olen pahoillani, että tämä ihminen ei koskaan osannut antaa meille mahdollisuutta, sillä olen paljon muutakin kun menneisyys.
Se mikä itselle jäi käsiin vierailusta kotiseudulla, oli erään ihmisen kauna ja viha, jonka luulin muuttuneen aikojen saatossa ymmärrykseksi. Nyt hän oli jälleen tuonut katkeruutensa esiin kertomalla melko kipeitä ajatuksiaan minusta, menneisyydestäni sekä kuopuksestani, minun esikoiselleni. Minä lupasin esikkoni avautuessa minulle heidän välisestä keskustelustaan, että annan anteeksi enkä paljasta tietäväni tämän ihmisen mielikuvista. Pidän lupaukseni. On kuitenkin vaikea katsoa tämän ihmisen olevan minulle yltiöpäisen ystävällinen, kun tiedän hänen sisällään kiehuvan puhtaan vihan ja katkeruuden minua sekä tekemiäni valintoja kohtaan. Hän ei ole edes tietoinen, että minä tiedän. En kertonut edes miehelleni. Ehkä tämä ihminen kertoi sen kaiken kaunan lapselleni, jotta saisin tietää. Niin tai näin, elämäni jatkuu, kuin ennenkin. Asia ei minua juuri nyt liikuta minnekkään. On annettava anteeksi, jotta voidaan jatkaa lyhyttä yhteistä matkaamme. Minä yritän ymmärtää, vaikka rehellisesti sanottuna minä en ymmärrä. Lapsuuteni ja elämäni ei ole aina ollut oma valintani. En koe valitseeni vanhempiani enkä vaihtuvia isäpuolia. Ja olisinhan niin kovin mielelläni kasvanut oikeassa perheessä. Minä olen valinnut aikuisen elämäni. Niiden tehtyjen valintojen takana seison ja en edes pahoittele, että jotkut tai joku kokee kuopukseni syntyneen väärään aikaan ja väärään perheeseen. Minä valitsin hänen syntymän. Tämä ihminen kokee, että olen tehnyt molemmat lapseni hylätäkseni heidät puolisolleni. Lapseni oli yrittänyt puolustella, että lopultakin äiti on meillä se, joka asioita pyörittää. Hän ei ollut tullut kuulluksi. Tämä ihminen on sitä mieltä, että kaikki elämässäni tehdyt vallinnat on kurjan lapsuuteni tulosta. Olen tietoisesti hänen näkemyksen mukaan tehnyt lapseni puolisoni riesaksi. Itse olen kadonnut opiskelemaan ja töihin paetakseni lapsiarkea. En ole hänen mielestään kykenevä hoitamaan lapsiani. Kuopukseni on syntynyt maailmaan esikoiseni kiusaksi, hän julistaa. Kaiken tuon ja paljon lisää vihaa ja katkeruutta tuo ihminen kantaa sisällään.
Minä olen nyt aikuinen ja kannan elämäni sekä siihen liittyvät päätökset hartioillani niiltä osin, kun olen niihin itse vaikuttanut. Olen ylpeä lapsistani enkä missään nimessä koe tehneeni heitä puolisolleni. Heidän syntymä on valinta, jota ei voi katua. Toki esikko oli yllätys, mutta kuten lukea saattaa iloisen pippurinen sellainen. Juuri tähän perheeseen tehty. Ajattelen, että kantakoon hamaan hautaan asti katkeruuttaan tuo ihminen. Minä lyön olemalla hänelle ystävällinen ja ymmärtäväinen. Tuomitkoon, jos kerran kokee olevansa niin paljon parempi ihminen. Miksi antaisin kenenkään syyttä minua enää asioista joita en ole elämääni tilannut, saati käyttää asioita aseena minua vastaan, joita ehdottomasti olen hallunnut? Tämä kaikki hänen viha ja katkeruus vielä jonakin päivänä purskahtaa ilmoille. En päästä häntä ja hänen vihaansa enää ihon alle. Joskus hän onnistui, mutta nyt olen kuin pala saippuaa. Minuun tarttuu vain oikeat huolet. Olen pahoillani, että tämä ihminen ei koskaan osannut antaa meille mahdollisuutta, sillä olen paljon muutakin kun menneisyys.
Oli mukava palata kotiin monen kotikonnuilla vietetyn hetken jälkeen. Koti on paikkana turvasatamani, johon menneisyyskään ei pääse varjojaan luomaan. Sen tämäkin matka osoitti, menneisyys ei koskaan lopultakaan jätä minua.
" Ei toinen ihminen toista tuomita voi. Jokainen lukee tuomion itselleen".
" Ei toinen ihminen toista tuomita voi. Jokainen lukee tuomion itselleen".
Kommentit