On ollut kiirettä ja touhua sekä irtiottoa työarjesta, kun pidin pienen loman nauttiakseni sisarukseni ja hänen lastensa seurasta. Voi, miten ihanissa mielikuvituspaikoissa pääsin käymään. Oltiin mikä, mikä maassa ja lomailtiin prinsessojen asutuksissa, itse prinsessan kera sekä oltiin aivan sotkussa satuihin. Me nähtiin paljon asioita, mitä vain lapset näkevät.

”Nauru on ajatonta, mielikuvituksella ei ole ikää ja unelmat ovat ikuisesti.” –Helinä-Keiju

 Tämän minilomani aikaan saatiin suomeen myös ihana kesä. Ulkoiltiin paljon yhdessä ja ihasteltiin heräävää luontoa ja kukkaloistoa, omaa kuin luonnonkin tarjoamaa.  Illalla saunomisen jälkeen lapset jo uuvahtikiin untenmaille kera äitiensä. Ihanaa ja melko täydellistä yhdessä olon aikaa. Hieman tunnelmaa latisti lähestyvä äitienpäivä. Joka päivä se toi riitasointuja mukanaan, kun lapset taas hirveällä tohinalla halusivat yllättää äitiä. Milloin olivat maalit hukassa, milloin vasarat ja milloin naulat. Läsähtipä siinä tohinassa yksi puoliraaka kakkukin. Kumpa lapset lakkaisivat yllättämästä minua ja ensi vuonna vallan riittäisi pelkkä heidän olemassa olo. Toki tänä aamuna sain herätä linnunlaulun sointuihin ja olihan aamupalalla sitten lopulta kakkukin. Kiitollisuus on jälleen päällimmäisenä mielessä. Kiitollisuutta varjostaa arjen varjo, joka yllättää huomenna vallan tohinalla. Hieman haikeudella jäin tänään pohtimaan, että koskakohan taas olemme niin suurella porukalla, kun viime päivät olemme olleet. Jotenkin perhe on vajaa ilman sisarukseni perhettä.

Tulipa muuten saavutettua yksi suurin virstanpylväskin tuossa vapun aikana +10kg ja vuosi savuttomana. Olisiko ensi vappuna -10 kg ja 2 savuttomana?

”Joka päivä maailma kiskoo sinua kädestä ja huutaa: Tämä on tärkeää ja tämä on tärkeää ja tämä ja tämä ja tämä! Ja joka päivä on sinun tehtäväsi vetää kätesi takaisin, asettaa se sydämellesi ja sanoa;  ei, vaan tämä on tärkeää!” –Ian S. Thompson