Hurjaa kuinka kauan siitä on, kun olen edellisen kerran tänne eksynyt. Aika tuntuu menevän aivan siivillä. Nuorimmaiseni tarvitsee paljon tukea tällä hetkellä koulun käymiseensä. Jälleen on myös koulukiusaaminen aktivoitunut ja pian joudunkin itsekkin kuraattorin juttusille, yhdessä lapsen kanssa tietenkin. Niin opettajat kuin kuraattorikin, on huolissaan nuorimmaiseni jaksamisesta. Siksikin olen yrittänyt parhaani tehdä, jotta illat olisi rauhallisia ja yhteistä ja palkitsevaakin tekemistä on paljon, jotta nuorimmaiseni jaksaa pitkät ja piinaavat koulupäivät. En oikeasti usko, että tämä tilanne tästä lopullisesti rauhoittuu. Aina on jotain, jota nuorimmaiseni saa sietää. Pelkään vaan, kun tilannetta ei saada hallintaan, että mitä seuraamuksia nämä kovat ajat aiheuttavat lapselleni tai kenties jopa kiusaajille. Kuinka pitkä pinna mahtaa lapsellani ollakkaan? Tuhoaako tämä hänet pala palalta ja vierottaa sosiaalisesta elämästä aikaa myöten? Huoli on ja minun äidin sydämeni väsynyt ja rikki ajatellessani, mitä lapseni saakaan kestää.

Mutta ehdin minä onnekseni eräs viikonloppu viettää iltaa myös aikuisessa seurassa. Seura olikin taianomaisen mahtavaa ja ilta ainutlaatuinen. Tuon illan ajattelu saa hymyn huulille synkimpinäkin hetkinä. Voi kuinka onnellinen olen tuosta illasta. Ja mikä parasta, minä todella arvostan sitä kokemusta kodin ulkopuolella, sillä sisäpuolella onkin tullut vietettyä turvaverkon puuttumisen vuoksi jo vuosia. Tuo ilta tarjosi täydellisen irtioton ja sai siksi hetkeksi minut unohtamaan kaikki arjen huolet. Kumpa tuonkaltaisia iltoja voisi olla enemmän. Ja mikä parasta ilta tuli yllätyksenä ja sen mahdollistamiseksi mieheni joutui siirtää omaa matkaansa. Oli uskomatonta huomata, että hänkin oli valmis joustamaan tuon ainutlaatuisen tilanteen edessä mahdollistaakseen minulle tämän illan. Olen sen tuhannen kertaa ihastellut tuota iltaa mielessä ja tuntenut niin suurta kiitollisuutta tuosta kokemuksesta. Tuon pilkahduksen tarvitsin näiden syksysateiden keskelle.

Töissä on jälleen irtisanoutumisia ja irtisanomisia. Pyöritys on melkoinen. Olen yrittänyt parhaani mukaan löytää uutta työtä ja olen jopa ollut valmis tinkimään palkastanikin. Mutta milloin olen liian pätevä, milloin hakijoita satoja, jolloin joku on valmis tekemään työtä halvemmalla tai on minua pätevämpi. Uusi työ voisi helpottaa elämän kokonaiskuormitusta, mutta toisaalta näinä aikoina tuskin helppoa on missään. Ehkä jonakin päivänä se oikea työpaikka löytää minut, sillä minä en tunnu löytävän sitä.

” Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys, ovat lopulta tarkoituksen palaisia, osa arvoitusta.” -Apulanta