Aloitin siis vuoden alusta uudessa työssä. Ei tarvinnut olla montaakaan viikkoa, kun tuli tieto organisaatiomuutoksesta ja heti perään YT-ilmoitus. Minun kohdalla tämä tarkoittaa mahdollista työnkuvan muutosta eli se työnkuva, johon hain, saattaa muuttua lennosta joksikin muuksi. Voi vain arvella tätä fiilistä mikä minussa myrskyää. Miksi, oi, miksi, ei tämäkään mennyt niin kuin piti. Vai pitikö sen mennä näin? Ihmettelen, miten jaksan tätä, mitä arki vaatii. Rehellisesti, en tiedä jaksanko.

Esikoinen kasvaa omassa kodissaan ja räyhää ja traumatisoituu perusarjessa. Hänen sisäinen puhe on muuttunut todella rumaksi ja kehenkä se sitä purkaa, vaan omaan perheeseensä. Se on vallan ymmärrettävää, mutta huoli kuormittaa. Myös taloudellista tukea esikoinen tarvitsee yllättävän usein, josta tulikin mieleen, että taloutemme on jälleen ihan sekaisin. Menot ja tulot eivät kohtaa millään ja lainaa ei haluaisi tässä vaiheessa ottaa, sillä työelämä pitää varpaillaan. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Kannan vastuuni kaikista näistä vaikeuksista, mutta on tässä ripaus huonoa karmaakin. Nurkan taakse kurkistaminen pelottaa, sillä elämä on opettanut, että siellä harvoin on jotain hyvää. Tuntuu, että fysiikka ei jaksa tätä psyykkistä painetta, joka täyttää päivät ja yöt. Nuorimmainen kasvaa ja nauttii elämästä ja omanlaisesta menestyksestä. Siitä jaksan olla kiitollinen, vaikka kyllä se murrosikä näkyy hänessäkin. Hän oli juuri rippileirillä, jossa pappi oli opettanut, että Jumala auttaa, kun apua oikeasti tarvitsee? Tuota lausetta olen pohtinut sen kuultuani. Ei Jumala voi vapauttaa meitä vastuusta? Ei hätää voi arvottaa, sillä maailma on täynnä hätää, avuntarvetta ja avunpyyntöjä. Joillekkin pieni hätä on suurta ja jollekkin toiselle suuri hätä on pientä. Hätä ja huoli on yksilöllinen. Miltä se tuntuukaan, kun Jumala ei vastaa, jos on opetettu, että se vastaa? On tärkeää opettaa lapselle uskosta, että se on läsnä niinä vaikeina hetkinä, mutta vaikeuksista ei voi vapautua. Toki maailmaan mahtuu ihmeitäkin, mutta itsestäänselvyyksiä ne ei ole, ne ei pelasta vastuusta. Ihmeet tapahtuvat ajallaan ja alan uskoa, että nekin on sattumaa. Puhun uskosta, sillä aina ei tarvitse uskoa Jumalaan, sillä usko voi olla jotain muutakin, jokaiselle yksilöllinen.

Minun uskoni on tänään lisääntyvän valon määrä. Kevät tulee, vaikka muu elämä pysyykin paikallaan. Tuokoon huominen menetyksiä millaisia tahansa, niin huominen tulee silti. Ehkä jonakin päivänä elämä voi tuoda sattumia onnekkaitakin.

”Missä taivas on?
Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?” -Apulanta