Tämä joulu muistuttaa hyvin, miten väsynyt olin viime jouluna, ei sillä, että tänä vuonna olisin sen tuoreempi. Tilasin tänä vuonna siskon tytölle joululahjan. Onneksi tulin maininneeksi asiasta esikolleni, joka muistutti, että kyseinen lahja oli jo hankittu aiemmin hänelle. No eipä siinä, esikko pelasti tilanteen ja osti hänelle jotain muuta. Siskon pojan lahja odottaa tuossa makuuhuoneen lattialla lähettämistä edelleen, sillä posti ei polkenut kovin ahkerasti tänä vuonna ja lahjan tulo viivästyi, loppu onkin omaa saamattomuuttani. No tuli sitten eilen aika avata omat lahjat ja kuinka ollakkaan esikkoni sai samat lahjat, kuin viime vuonna. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa, että olin ne jo hänelle hankkinut. Voi, että minua harmittaa tämä lahjatilanne esikkoni puolesta. 

Joulu muuten on ollut tänä vuonna hiljaisen läsnäoleva. Olen saanut levätä, syödä ja nauttia perheestäni. Minulla ei ole ollut aiempien vuosien tapaan tarvetta suorittaa. Tästä joulussa kai pitäisikin olla kyse. Koronan vuoksi meillä ei ole vieraita tänä vuonna, vaan olemme olleet omalla porukalla, oman ydinperheen kanssamme, ei aikatauluja, ei mitään, mitä pitäisi. Kaipaan toki siskoani ja hänen lapsiaan, mutta turvallisempaa näin. Miehen äitiä emme ole Koronan vuoksi nähneet koko vuonna. Toki mieheni soittelee hänelle useita kertoja viikottain ja pyrkii siten olemaan läsnä. Veljelleni veimme kynttilän muualle haudattujen muistopaikalle, häntäkin ikävöin kovin.

Olen nähnyt viime aikoina unta, että tämä olisi minun viimeinen jouluni ja se uni tuntuu kovin armolliselta. Ei ehkä kovin totta, pelkkä uni, mutta tuo lohtua. Lohdun tunne on yllättävä, mutta perustelen itselleni sen unessa sillä, että olen elänyt jo pitkän elämän ja kokenut kaiken. Eihän se edes toisaalta pidä paikkaansa, sillä lasteni elämä on vasta alussa, mutta niin minä unessa ajattelen. Luulen, että tämä tunne tulee vaan tästä epätoivoisesta väsymyksestä mitä koen, omanlaisesta toivottomuudesta, josta en tunnu pääsevän yli. On pimeää ja en tiedä minne mennä, en hereillä, en unessa. Riittämättömyyttä, sitä on unessa, kun hereillä. Taistelutahto on hukkaantunut.

Oikeassa elämässä minä pääsin opiskelemaan jälleen, mutta en löydä intohimoa sitäkään kohtaan. Opiskelu on aina ollut elämässäni se ponnistuslauta uuteen ja tuoreeseen alkuun, mutta ennen kuin koulu edes alkaa, se tuntuu vaan kivirekenä, jota kuljetan mukana. Tänään minä en toivo, sillä toivo ei vie minua tällä kertaa minnekkään. Minä luovutan ja hengitän taakkaa ulos. Annan tämän hetken virrata läpi kehoni taakkoineen päivineen. En anna toivon tai uskon hukata energiaani, akkuani, joka on jo pidempään ollut punaisella. Olkoon tällä kertaa. Kiitos tämä vuosi, olet hiljalleen ja pala kerrallaan nujertanut minut. Kiitos kynttilän valo ja läheiset, etenkin lapset, sillä he ovat kaikkeni juuri tässä hetkessä. Ilolla hyvästelen vanhan vuoden, uudelta en odota mitään. Olkoon millainen hyvänsä, kaikki on otettava vastaan. 

"Joskus valinta on tehtävä, vaikka tarjolla olisi vain huonoja vaihtoehtoja." (voi toki jättää valitsemattakin, sekin on valinta)