Arki on alkanut ja sen myötä konkurssi asiatkin ovat taas nytkähtäneet liikkeelle.  Aika valmista pitäisi tulla jo tämän kuun aikana, ehkä? Arjen myötä lapset ovat palanneet kouluteillensä ja harrastukset ovat lähteneet täydellä höyryllä käyntiin. Töissä on vanhan mallinen kiire ja tuntuu, että minusta on moneksi. Kaikkien arjen taakkojen alla olen minä. Minä, joka yleensä olen väsynyt ja kiukkuinen kaikesta arjen hulluudesta, mutta tässä viikossa on ollut jotain erilaista. Positiivista energiaa. Olen hymyillyt. Samalla pudistellut päätäni, että olenkohan mahtanut tulla hulluksi, kun suun pielet nousevat kohti korvia.  En millään ole jaksanut valittaa. Illalla olen mennyt hyvillä mielin nukkumaan ja aamulla herännyt lähes vaivatta. Mitä kummaa? Oli niin tai näin niin aion nauttia tästä vibasta, vaikka koko maailma muistuttaisi minua omasta kurjuudestani. Nautin joka hetkestä juuri nyt. Pelkään, että tämä on tilapäistä hulluutta ja tuleva romahdus on melkoinen. Olen löytänyt itsestäni jonkin uuden puolen, jota en tunnista. Tuntemattomuudesta huolimatta se puoli on tervetullut, vaikka vähän pidemmäksi aikaa. Ennen kuin taakan painama ryhtini korjaantuu, tarvitsee elämään kepeyttä hieman kauemmaksikin aikaa.

Eräs päivä, kun olin raatanut erään työn kimpussa ties minkä aikaa. Olin viilannut ja höylännyt tekstiä vaikka mihin ja sitten se katosi jonnekkin ties minne. Melkein ehdin ajatella jotakin kirosanaa. Sitten piippasi puhelin.  Avasin puhelimeen saapuneen viestin. Viesti oli täynnä valoa ja ihania ihmisiä, joista en ollut kuullut ainakaan vuoteen. Kaivannut kuitenkin tämän vuoden aikana monta kertaa. Viestin lämmin ja iloinen tunnelma pyyhki pois pahan mielen sen työn katoamisesta. He ajattelivat minua pitkästä väliajasta huolimatta, sekin lämmitti. Tämänkaltaisia ihania sattumia ja viestejä on ollut pitkin viikkoa. Ei ne auta tilanteessamme, mutta niistä on saanut hyvää mieltä. Ne ovat olleet pehmentämässä arjen tuomia syöksyjä.

Elämä vaan ei ole helppoa, eikä tule olemaankaan. Kuitenkin tämä tuntematon energia tai tila tuo toivoa, lohtua ja askelten kepeyttä. Ehkä tämä energia kumpuaa väsymyksestä surra ja olla epätoivoinen. Mieli haluaa ehkä tuntea välillä muutakin. Olkoon tämä valo nyt hetken täällä. Paistattelen siinä kovin mielelläni aina sen seuraavan minuutin. Ehkä horisontissa näkyy taas asia, joka vie mieleni syöksyn kierteeseen, ehkäpä se löytyy ihan jo tästä nenäni alta, en vain halua nähdä sitä. Enteet ei lupaa hyvää ja taakkaakin on paljon, mutta en anna lannistaa. Josko asennettani muuttamalla saisin laivan uuteen kurssiin?

”Jos elämäsi tuntuu pimeältä, sytytä lamppu. Jos sähkölaskusi on maksamatta. Silloin sytytä kynttilä”