Huomenna on aina se päivä, jolloin aloitan terveemmän elämän. Huomenna myös annan hetken itselleni. Huomenna on se päivä jolloin elämä muuttuu. Kaikki elämässä tapahtuu huomenna. Koskaan ei tänään. Toisaalta on hyvä, että on mitä odottaa. Huominen antaa toivoa. Kuitenkin aina iltaisin olen hieman pettynyt ettei tämäkään päivä ollut huominen. Nyt, kun aurinko alkaa paistaa ja elämään tulee valoa niin huomaan huomisen olevan vaan omaa saamattomuutta. Saamattomuus on seurausta siitä, että olen antanut itseni vaipua itsesääliin. Ei minulla siihen ole oikeutta. Niin monella on asiat on huonommin.

Valon määrän lisääntyessä huomaan myös väsymyksen lisääntyvän. Huokaus. Minä aion nousta täältä hinnalla millä hyvänsä. Aion lopettaa huomisen odottamisen ja tehdä jotain tänään. Oikein nolottaa, mutta olen sitten joulukuun lihonut 6kg. Joten siinä on projektia koko kevääksi. Ruokavalio muutos voi tuoda elämään myös energiaa. Liikunta olisi ihana ottaa osaksi elämää, mutta kaikki inhimilliset tunnit päivässä menee lasten harrastuksissa. Sunnuntai on ainut päivä, jolloin ei ole niitäkään. Joten silloin voisin varastaa itselleni hetken liikkuen luonnossa, nauttien hiljaisuudesta.

Kevät, kumpa se ottaisi minut valtaansa pian. Rakastan kevättä. Joskin kevät on aina raskasta aikaa. Silloin on aina paljon työtä, mutta mikään ei linnunlaulujen säestämänä tunnu niin rankalta. Keväsin askel on keveämpi. Kylven auringossa ja joka päivä näen luonnossa uusia askelluksia kohti kesää. Kesällä minä lomailen lasten kanssa. Kesä on aikaa jolloin minä ehdin jälleen tutustua lapsiini, jotka talven aikana käy vieraimmaksi kaiken kiireen keskellä. Kesällä silloin tällöin on aikaa ajatella. Talven synkkinä hetkinä, kun talven pimeys kaatuu päälleni ja valtaa minun mieleni. Silloin menen vuoteelle pitkäkseni, laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni rannallemme. Lämmin rantahiekka lämmittää kivasti selkänahkaani ja aurinko pahtaa kasvojani, sekä kehoani. Kuitenkaan aurinko ei polta, sillä pieni tuulenvire tuo kaivattua viilennystä. Jos haluan voin avata silmäni ja nähdä sinisen taivaan. Kuulen veden äänen ja aina silloin tällöin minua lohduttaa linnun laulu. Olen yksin. En kuule ihmisten ääniä. Joskus yksinäisinä hetkinä havahdun siihen, että joku astelee luokseni rantahiekkaa pitkin. Istahtaa viereeni ja kysyy, kuinka sinä voit? Välillä hän ei edes sano mitään vain koskettaa kättäni. Minä tiedän, että hän on läsnä ja sillä hetkellä se riittää minulle.