”Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan? Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan? Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan.” –Pave Maijanen

Minulla on ikävä, aivan suunnaton ikävä sinua pieni sisarukseni. Sinä pieni pullea pörröpää, joka aina olit väärässä paikassa väärään aikaan, sinä joka istuit kukkapöydän päälle, sillä joku oli vaihtanut pöydän paikkaa nojatuolin kanssa. Sinä pieni pörröpää keksit aina jotain pientä jäynää. Me yhdessä elimme ja omalla tavalla kasvoimme. Minä muistan ajatelleeni, miten lyömätön sisaruspari meistä tulisi, kuinka lapsemme yhdessä kasvaisi ja kehittyisi.

"Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan? Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan? Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en koskaan oo kuullutkaan minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan"- Pave Maijanen

Nyt minä muistan kokoajan sinut ja sen kivun jonka sinun katoamisesi huumeiden sumentamaan tulevaisuuteen saa aikaan, kun nuorimmaiseni on kasvanut sellaiseksi viattoman vinkeäksi vaahteramäen kakaraksi, pieni hiukan laiskan pulskeaksi pörröpääksi, aivan kuin sinä olit. Voi, kuinka usein katson häntä ja mietin, että kuinka sinä kadonnut sisareni nauttisitkaan kuopukseni seurasta. Se juna on mennyt, mutta sinä elät sydämessäni juuri sellaisena kun olit ennen. Niin me sovittiin, kun huumeet veivät sinut. ”Muista minut sellaisena kun olin, elä sellaisena kun olen”, sinä sanoit. Niin teen ja kuopukseni joka kasvaa tässä rinnalla muistuttaa niin sinusta, että se on helppoa, muistaa minun ja sinun yhteiset parhaat päivät.  Myös minä olisin voinut monessa kohtaa elämässä valita tiesi. Minä olen onnellinen, että valitsin näin. Elämä ei ole aina onnea ja iloa ja hankaluuksiakin on, mutta uskoin ja uskon, että pakeneminen ei olisi auttanut. Minä kuitenkin ymmärrän, minä niin ymmärrän ratkaisusi, sillä hetkellä se varsin tuntui oikealta. Minä onneksi valitsin toisin. Joskus kuvittelen tuntevani kipusi siitä, että unelmamme ei toteutuneetkaan. Kun kerroit kerran kivustasi, ettet voi enää tulla sellaiseksi kun toivot, minä tunsin jotain, joka valtaa minut tänäänkin, kun näen sinut jälleen kuopuksessani. Miten voikaan kaksi toisilleen tuntematonta olla niin samankaltaisia? Minä tiedän, että sinulla on jossain siellä huumeiden täyttämän pääsi ja elämän välissä hetkiä, jolloin kaipaat jotain normaalimpaa, sitä mielen maisemaa, jota lapsena maalasimme. Haiku on joskus yhteinen.

"Tunsitko sä joskus tulisen hetken ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan? Huomasitko sitten sen elämäsi hetken kohta jo menneen menojaan? Sinulla on suunnaton ikävä sinne, mistä et koskaan oo kuullutkaan "-Pave Maijanen

Menettämisesi rakas kadonnut sisareni on myös opettanut olemaan kiitollinen, kiitollinen toisen sisarukseni perheestä. Jälleen rakkaat matkaavat luokseni, saan jälleen halata heitä ja näyttää kiitollisuuteni heille, sillä elämäni täydellisyys on osaltaan seurausta myös heidän olemassa olostaan.

On uskomatonta, kuinka kovasti tunnen näkeväni juuri nyt itseni elämän erivaiheissa tienhaarassa, kuinka monta kipeää päätöstä olen tehnyt valitessani polkuni. Jälleen seison polun haarassa, mutta nyt tällä kokemuksella, minä tiedän että osaan valita oikein. Tähänkin asti, jokainen kipeäkin valinta, joka on tuonut mukanaan jopa menetyksiä, on lopulta osoittautunut oikeaksi. Minä luotan siihen, että lopulta elämä kantaa. Ajatella, minä luotan, vaikka juuri hetki sitten (vuosi tai kaksi aiemmin) minä en uskonut, en uskaltanut edes toivoa saati sitten luottaa. Kiitollisuus on se tunne, jota nyt eniten tunnen. Elämä on päättänyt kantaa ja minä uskon.

"Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekaan" Mukaellen Pave Maijanen