Ulkona sataa vettä, on hyvä aika istahtaa kirjoittamaan muutama sananen. Miehen lomautus alkaa kääntyä loppupuolelle. Toivottavasti enää ei ole uusia yllätyksiä oven takana, sillä on venytty ja venytetty ihan riittävästi. Elämä sujuu melko rauhaisasti kahdessa kodissa. Silloin kun olen kaupunkikodissani kaipaan omaan kotiin ja omasta kodissa kaipaan kaupunkikotiani. Yksin asuessa elämä on jotenkin hallittavampaa. On vain hiljaisuus ympärillä. Töissä vuorovaikutuksen on oltava voimaannuttavaa, se on jatkuvaa läsnäoloa ja uusien asioiden omaksumista, sekä jakamista. On melkein palkitsevaa saada heittää ajatukset kaupunkikodin naulakkoon töistä tullessa. Ei tarvitse olla sosiaalinen, jos ei jaksa. Omassa kodissa on koko ajan jotain tehtävää ja olemista, asioiden järjestelyä ja kaikkea muuta mitä nyt ihmisten normaali arkeen kuuluu. Olen siis kaupunkiasunnossani lomalla elämästä. Toki ikävä omia ihmisiä puristaa rinnassa koko ajan, mutta silti olo on jollain tavalla kevyempää. Olen myös löytänyt kaupunkikotini kaupungista kavereita, joiden kanssa arkea jakaa. Ja jotta elämä ei olisi liian simppeliä ja helppoa, otin keväälle myös hieman opintoja, jotka tuo taas työhöni hieman uusia näkökulmia.

Tämä kevät tuntuu hieman raskaalta. Tuntuu kuin koko maailma olisi menossa koko ajan entistä enemmän sekaisin. Sitä kuormittuu pakostikkin tästä uutisvirrasta, sotaa, lakkoja, säästöjä ja taas uusia säästöjä, eriarvoisuuden lisääntymistä ja ravisteleepa meitä myös kouluampuminen. Jo samana päivänä, kun kouluampuminen tuli julkisuuteen ilman taustatietoja kuopukseni sanoi, että taustalla oli varmasti koulukiusaaminen. Huomasin, miten hän alkoi käydä läpi omia kokemuksiaan ja tunnen ahdistuksen, joka on nostanut päätään hänessä. Siitä on vuosia jo, mutta silti se selkeästi on jättänyt häneen isoon jäljen. Minä luulin, että aika parantaa, mutta ilmeisesti ei. Minulla ei ole mitään keinoa auttaa häntä. Haluaisin hänet taas suojata kuplamuoviin pahalta maailmalta. Tuo vaihe menee varmaan pian ohi, kunnes jälleen jonakin päivänä nostaa taas päätään. Miten voisi suojata lapsiaan tältä maailmalta? Ihan rehellisesti, jos olisin nuori varustettuna tällä viisaudella, tässä ajassa, en tekisi tähän maailmaan lasta. Maailma ei vaikuta nyt kovin vakaalta ja turvalliselta kasvuympäristöltä. Tuskin me aikuisetkaan tiedämme, mitä huominen tuo tullessaan.

Kevättä ei kevennä myöskään nämä jatkuvat lumimyräkät, jotka vain tulevat pyyhkäisten toivon keväästä. Yleensä myräkkä sattuu juuri sille paikkakunnalle missä itse olen. Kun olen kotona, niin siellä myrskyää ja kaupunkikodissa paistaa ja taas toisin päin. Tänä viikonloppuna pelasin varman päälle ja jäin kaupunkikotiini. En edes yrittänyt lähteä kohti kotia, kun lunta tuli vaakatasossa kovan tuulen kera. Voihan kevät ja kesä, kuinka sinua odotankaan. Aavistuksen sain keväästä esimakua pääsiäisenä, kun seurailin kotipihassani, kun pikkulinnut kävivät tutustelemassa pihan linnunpönttöihin. Odotan kovasti löytävätkö linnut pöntöistä mieleisensä ja erityisen riemuissani olisin, jos kaikki kolme pönttöä löytäisivät omat asukkaansa. Voin melkein jo kuvitella aurinkoisen päivän, joka täyttyy pienten lintujen viserryksellä, kesätuulen kutitellessä nenän päätä, auringon lämmittäessä kehoa.

Jollei olisi talvea, kevät ei tuntuisi niin ihanalta." - Anne Bradstreet