”Kipu on väistämätöntä, kärsiminen on vapaaehtoista”.

Minä niin ihmettelen, miten matkani pimeästä valoon oli mahdollinen, mutta kuten olen jo todennut en arvannut miten syvälle ja kuinka nopeasti hukun uudestaan. Tämän syksyn piti olla rakennettu rakkaudesta, toivosta ja määrätietoisesta pyrkimyksestä saavuttaa jotain. Todellisuus tuli ja vei pohjan unelmilta ja toi tilalle kipua, särkyä, yksinäisyyttä ja kaiken edellä mainitun aiheuttamaa kärsimystä sekä hämmennystä. Edellinen luku elämässä oli henkistä kipua, tämä luku toi tullessaan fyysisen kivun aiheuttamaa henkistä heikkoutta. Minä luulin, että ei elämä voisi ottaa minulta mitään, niin että uskoni menettäisin. Mutta niin tuli pimeys. Minä taisin antautua ja lakata uskomasta, mutta miksi uskoisin?  Olin rakentanut uskoni rakkaideni varaan. Rakkaideni, joista rakkaimmat satuttivat minua, kun hätä oli suurin. Kun saavutin yhden pienen väliaskeleen kivusta huolimatta, monet muut kanssakulkijat juhlivat saavutustaan rakkaimpiensa kanssa. Minä olin yksin, henkisesti aivan lyöty omassa epäonnessani. Minä niin olin toivonut, että tämän kerran juhlittaisiin minua. Mutta ei, tuli turma ja sen myötä paljastui todellisuus. Olen melkein yksin ja elän muita varten.  Matka eteenpäin on pitkä ja kivinen, jalkani painavat tonnin, en jaksaisi, enkä haluaisi, mutta tunnen pakon, joka perässäni huutelee. Ei minua haittaa menetetty terveys vaan ne ihmiset joihin menetin uskoni. Ei minua haittaa kipu vaan se heikkous, jonka se tuo tullessaan. Ei minua haittaa ne näkyvät vammat, vaan se, miten hitaasti kaikki hoituu. Jokainen minuutti, tunti, päivä, viikko ja kuukausi heikentää minua entisestään.

Tulkoon ihme ja näyttäköön elämä minulle edes pienen valonsäteen, tulkoon toivo ja tuokoon mukanaan pikkuisen lapsen uskoa, jotta askel on huomenna kevyempi. Vieköön toivo mennessään kärsimyksen, jota en oppiakseni tarvitse. Yritän taputtaa itseäni olalle ja kiittää, että jaksan ja saavutan kaikesta huolimatta. Yritän vakuutella olevani riittävä itselleni, vaikka olenkin riittämätön muille. Olen onnellinen niiden puolesta, jotka ymmärtävät juhlia elämää ja saavutuksiaan. Olkoon elämä joskus taas elämisen tuntuista ja arvoista.