On niin mukavaa ja antoisaa joskus. Joskus kaikkea muuta.
 

Teinin maailma on niin pieni ja suppea. Elämä on yhtä kaaosta. Kaikesta puuttuu se punainen lanka. Minä olisin mielelläni se punainen lanka teinini elämässä. Kuitenkaan hän ei koe tarvitsevansa ohjausta. Hän on jo niin iso, että kokee osaavansa päättää ihan itse. Välillä kiehuu painekattilani niin yli, että kurpitsa menee suoraan nenä rööriin oikein kolisemalla. Eilen meidän kriisi kulminoitui siihen, että juniorilla oli harrastuspäivä. Teini veti siitä omat johtopäätökset ja totesi, ettei häntä kukaan rakasta kun juniori on AINA ykkönen. Hmmm. En tiedä olenko koskaan kertonut mitä teinini harrastus meiltä vaatii. Se vaatii 80 prosenttia enemmän meidän vanhempien panostusta, kun juniorini koko elämä. Se vaatii taloudellistakin panostusta yhtä paljon enemmän. Voihan mustasukkaisuus voin vain todeta.

Koska teinini harrastus vaatii niin paljon, olin varoittanut häntä, että sunnuntaina harrastus vapaana päivänä me yhdessä katsomme tulevaisuutta silmiin ja teemme päätöksiä. No tänään minä sitten sanoin, että etsitkö tarvittavat paperit niin katsotaan yhdessä. Siihen teinini totesi, että hän päättää elämästään ihan itse. Ai niinkö hän tosiaan luulee? Miksi sitten jokaisen virallisen lapun alareunassa komeilee se HUOLTAJAN ALLEKIRJOITUS kohta? No emme päässeet edes alkuun, kun teinini tiesi kuinka keskustelu etenisi, enkä saanut enää häneen yhteyttä. Olipa kertonut isälleenkin, mitä äiti päätti. Todellisuudessa, minä en päättänyt muuta kuin etten allekirjoita mitään, mitä emme yhdessä pohtisi. No sitten paiskottiin, huudettiin ja oltiin asiattomia. Lopulta totesin, että antaa olla. En jaksanut puhua tiiliseinälle, joka löi sanoja minun suuhuni.

Nyt kun lapsi on siinä iässä, että hän tietää kaiken niin paljon paremmin kuin muut. Hän kokee pärjäävänsä ilman vanhempiaan, kokien vanhempansa pakollisena haittana.  Ei voi kuin ihailla kaikessa ärsyttävyydessään asennetta joka tuosta nuoresta kumpuaa. Teini on niin suunnitellut elämänsä aina loppuun asti ja sitä ei hidasta kun enintään ne hidasteena toimivat vanhemmat, jotka ei vaan tajuu. Ne vanhemmat vaan haluu (etenkin silloin kun nuorta ärsyttää) vaan pilata nuoren elämän. Sen saman nuoren, jota he rakkaudella kasvattivat ne kaikki vuodet. Nyt niistä kasvattajista on kehittynyt se pahin mahdollinen vihollinen lukuunottamatta niitä hetkiä, kun tarvii lausua ne maagiset ”anna rahaa” sanat.  Silloin äitiä ja isiä jälleen rakastetaan. Tuo nuoren voimaantuminen on jotain sellaista, minkä toivoisi kantavan läpi elämän. Aatella, miten elämä olisi niin helppo käsikirjoittaa mieleisekseen, ilman rahahuolia tai vastuita. Kaikki vain soljuisi eteenpäin niin kuin on suunnitellut. Ei varoittavia ja ohjeistavia vanhempia, jotka rasittavat vaan nuoren tasapainoa. Hei ja mikä parasta teinien elämässä ei tarvii siivota, ei ikinä. Vaatekaappiakaan ei tarvii, kun kaikki kledjut voi säilyttää lattialla. Näkee kerralla kokonaisuuden kun aamulla herää. Jos joku menee särki, ei hätää. Silloin ne - mikä mikä maan vanhemmat ostavat uutta tilalle. Toisaalta mitäpä sitä pikkumenoilla vanhempia rassata, kun tulevaisuudessahan nuorella on rahaa kuin roskaa. Ei hän silloinkaan enää vanhempiaan tai heidän pennosiaan tarvitse.

Toisaalta joskus on teininkin raskasta olla iso ja silloin voi kiukutella julmille vanhemmille, kuinka ne ei välitä. Vaikka oikeasti vanhemmat rakastavat niin, että sattuu. Jokainen suutuspäissään huudettu haistattelu patoutuu jonnekkin vanhempien harmaantuvaan pääkoppaan. Jokainen vihalla sivallettu sana saa kyyneleet polttamaan verkkokalvoja ja jättää särön sydämeen. Silti ne vanhemmat ovat aina valmiita halaamaan pienokaistaan ja hädän hetkellä taistelemaan lapsensa oikeuksien puolesta. Sitä on vanhemman rakkaus. Se kestää vauvaiän koliikin, uhmaiän aina teini-ikään asti ja vielä kauas sen jälkeenkin. Tänään painekattila on ihan räjähtämispisteessä. Ei jaksaisi olla aikuinen vaan olisi ihana olla teini. Teini, jonka mieli tekee ihmeitä, ilman epäonnistumisen pelkoa, ilman hidasteita (lukuun ottamatta vanhempia), ilman vastuuta. Oi mitä ihanaa elämää, joka sujuu just niin hyvin kun hormoonit sallii.