Osa viikonlopusta katosi arkistoinnin ja inventaarion parissa. Kansioita kertyi ja kertyi. Osa papereista onneksi oli jo kauniisti pakattuna. Muistoina edellisistä vuosista. Hiljalleen kaikki yritykseen liittyvä siirtyy meiltä ns. parempiin käsiin. Yrityksen omaisuus ja kirjanpito sekä kaikki se työ jota olemme tehneet vuosien saatossa kuitteina. Jotenkin paperit ovat kuin aikajana. Muistat lähes jokaisen laskun asiakkaan.  Hauskoja ja vähemmän hauskoja, mutta tärkeitä jokainen. Nyt osa niistä asiakkaista siirtyy eteenpäin, osa ei tarvitse enää kyseisiä palveluita. Monta ihanaa yritystä on joukkoon mahtunut ja kiitollinen saa olla jokaisesta heistä.  Parasta oli pakata kaikki yrityksen laskut vietäväksi eteenpäin.  Ne eivät ole enää meidän huoli.  Ja kun laskin niiden loppusumman tietäen yrityksen varat jokainen saa omansa ainakin melkein. Yhtään yksityistä pienyrittäjää ei laskupinoissa näy.  Sen huolehdimme ennen kuin lopullinen päätös konkurssista tuli.

Ennen minä ajattelin, että yrityksen perustaminen oli hankalaa. Todellisuus on kuitenkin toista. Eihän se ollut kuin muutama paperi verraten, mitä tämä loppu vaatii. Yrityksen aloittaminen ei kai kestänyt kovin pitkään. Mieheni taisi aloittaa aikoinaan joskus tammikuussa yrittäjä koulutuksen, kun jo saman vuoden keväällä homma käynnistyi. Itse olin kyseisen koulutuksen jo käynyt. Kuitenkin ajatus oli, että yrittäminen on vaan miehen työtä. Ajattelematta sitä, että yrittäjän työ on lopulta koko perheen työ. Vasta myöhemmin totuus alkoi selvitä. Niin moni kaunis ajatus yrittäjyydestä kaatui matkan varrella.

 Me ei lähdetty ihan tyhjästä aikoinaan liikkeelle vaan me ostimme valmiin yrityksen. Otimme lainaa niin itselle, kuin yritykselle ostaaksemme jo toiminnassa olleen yrityksen. Yrityksellä oli asiakaskunta valmiina.  Haimme toiminnalle tai yrittäjälle starttirahaa, mutta me emme saaneet sitä. Silloin meille sanottiin, että ei ole mahdollista saada starttirahaa, jos yrityksellä on hyvät edellytykset jatkuvasti kannattavaan toimintaan. Kysyimme kuka sitä sitten saa? Asiaa hoitava ehdotti nappikaupan perustamista. Se sisältää enemmän riskejä, silloin teilläkin olisi ollut mahdollisuus starttirahaan. No yritystoiminta kuitenkin käynnistyi ilman starttirahaa. Kiinni oli niin omat kuin yrityksen tulevat rahat.  Ensimmäisenä vuonna ei ollut hirveästi vara maksaa palkkaa, mutta me pärjäsimme, seuraavana vuonna jo oltiin plussan puolella ja sitä rataa. Saimme yllättävän helposti yrityksen velattomaksi. Nyt en koskaan enää sijoittaisi niin suurta rahaa mihinkään yritykseen. Toisaalta luulen, että pankit eivät enää kovin helpolla edes myönnä lainoja yrittäjille. Lainan saanti yrittäjille on vaikeutunut niin henkilökohtaisella kun yrityspuolella.

Lopulta lähestyvä taantuma vei osan töistä. Ilman vastoinkäymisiä me olisimme selvinneet, mutta niitä tuli koko ajan. Asioita, joista voi vain todeta, että ”eihän tämä ole todellista”.  Mutta hyvä yritys kestää kaikki nekin yllätykset, vaikka puhuttaisiin mistä summista. Meillä se kassa lopulta kuivui ja elämä oli kädestä suuhun.  Jo silloin tiedostimme, että yritykselle ei lainaa haeta vaan pyrimme muutamalla pienellä elvyttävällä henkilökohtaisella investoinnilla yritystä pelastamaan. Olisimmekin kai pelastuneet, kunnes voimat tähän taisteluun loppui. Liiketoiminta on kannattamaton jos kaikkia velvoitteita ei pysty hoitamaan, yrityksen pohjakassa on pienempi kuin kolmen kuukauden tulot, henkinen pääoma on nolla ja kun yrität neuvotella ja todetaan ettei kannata. Viisautta olisi ollut lopettaa aiemmin.  Sen minkä perustit lyhyeen ajanjaksoon niin sen lopettaminen konkurssin kautta kestää vuodesta-kahteen vuoteen. Hyvällä tuurilla kolme vuotta.  Itse olemme vasta matkan alussa. Asiat hoituu omalla painollaan, mutta jaksaako henkinen puoli. Olemmehan tässä samalla ihan uuden elämän edessä. Yhtä aikaa aloittelemme uutta, kun vanha vaatii vielä saattoapua.  Velvoitteita vanhasta tippunee pitkin matkaa niskaan. Toivottavasti uudesta matkasta tulee sileä, jotta ne vanhan vastoinkäymiset ei tunnu niin ylitsepääsemättömiltä.

On tässä kaikessa jotain ennenkuulumatontakin. Me olimme viikonlopun yhdessä. Mies ei ollut fyysisesti ihan väsynyt. Me nautimme auringosta ja kuusta. Me puhuimme ja pidimme toisiamme kädestä. Tälläiset hetket rajoittuivat aiemmin vaan sunnuntaipäiviin. Sunnuntaipäiviä vaan varjosti aivan loputtomalta tuntuva fyysinen väsymys. Nyt me teimme jälleen kaikkien näiden vuosien jälkeen yhdessä asioita. Vasta eilen hiipi illasta salakavala ahdistus maanantaista. Mutta ne hetket ennen ahdistusta tuntui tärkeältä. Me elämme ja hengitämme koko perhe samaa ilmaa.